noz kirjoitti
No nyt ollaan taas kotona :jippikaijee:
Koska kyseessä on matkakertomus, kerronpa mitä parin viimepäivän aikana on tapahtunut mahdollisimman seikkaperäisesti, mutta lyhyesti, siltä varalta, että jollekin lukijalle tiedosta saattaa olla vielä hyötyä. Torstai-aamuna heräsin Morgedal Hotellista, ja koko aamupäivä meni lähinnä SOS Internationalin kanssa jutustellessa. Aamupäivän kestäneiden pähkäilyjen jälkeen päästiin siihen lopputulokseen, että SOS International järjestää mopolle ja kuskille kuljetuksen Suomeen, ja ajovarusteet korvattaneen liiton kortilla olevalla IFin matkavakuutuksella. SOS varasi Oslon lentokentän läheltä hotellin ja lennon Helsinkiin. Omalle vastuulle jäi saada järjestettyä kuljetus Osloon mahdollisimman kustannustehokkaasti. Näistä matkoista saanen sitten korvauksen kuittien perusteella.
Kysäisin hotellin vastaanotosta, mikä olisi järkevin tapa päästä pääkaupunkiin. Vastaus ei yllättänyt: "bussilla". Kaikeksi onneksi hotelli sijaitsi ison tien varrella ja jopa bussipysäkki oli parin sadan metrin päässä. Päivällä menisi suora yhteys (Nor-Way) hotellin edestä Oslon linja-autoasemalle. Lähdön lähestyessä hyvästelin hotellin, hain lähikaupasta matkaevästä ja lähdin matkaan. (Tähän väliin pienenä lisähuomautuksena voisin sanoa, että credit/debit-kortilla pärjää pitkälle; tarvitsin käteistä ainoastaan kerran, koska kortinluku ei syystä tai toisesta onnistunut). Muutaman tunnin päästä saavuin perille Osloon.
Seuraava haaste oli löytää lentokentän lähellä olevalle hotellille. Oslon bussiterminaalissa ei voi erehtyä linjasta, joka vie lentokentälle. Ostin lipun valmiiksi laiturin viereisestä automaatista, hyppäsin bussiin ja nokka kohti lentokenttää. Lentokentälle saavuttuani täytyi vielä löytää hotelli. Google mapsista katsottuna välimatkaa oli pari kilometriä, joten käveleminen ei tullut kysymykseen. Infoa lähialueen kuljetuksista en pienellä tutkimisella löytänyt, eikä taksejakaan näkynyt missään. Kenties ne olivat (yllätys?) saapuvan liikenteen ovilla, mutta lentokenttä oli sen verran vieras, niin en tiennyt sen ajojärjestelyistä. Hetken lentoaseman ulkopuolella seisoskeltuani ovien eteen kaarsi asiakkaita täynnä oleva taksi. Taksi vapautui, ja ei muuta kuin kohti hotellia.
Perjantaina ei mitään erikoista tapahtunut. Hotellilta "Airport Shuttlella" lentoasemalle, check-in aukesi kahta tuntia aikaisemmin ja ruutuja seuraten kohti lähtöporttia. Koneella Helsinkiin ja junalla lopuksi kotiin.
On kieltämättä ollut mielenkiintoista seurata triidin tulleita kannustavia ja rakentavia kommentteja, ja tulen ottamaan niistä opikseni. Jatkossa täytyy ajella entistäkin ennakoivammin, tosin raja täytyy siinäkin johonkin vetää ja pohtia tarkemmin tuota takajarrun käyttöä. Paniikkitilanteessa jarrupolkimen painaminen tulee refleksinä ja tunnottomuuden takia jarru menee helposti lukkoon. Pitäisi vain keksiä tapa, jolla saa iskostettua mieleen ettei tuollaisessa tilanteessa takajarruun tule koskea. Joku kyseli pyörästäkin, niin se on 600 Bandit. Seuraavassa mopossa tulee olemaan ABSit lisäämässä turvallisuutta (ja se ABS-triidin lukeminen on vielä työn alla). Jatkuu...