Itselläni laittaa kypärä hanttiin kun pääsee sänkeä pukkaamaan..pysyy kypärä hyvin päässä:thumbup:
Printable View
Ensimmäiset 75 minuuttia ovat ohitse. Vielä olen hengissä ja Kawasakikin oli hengissä kun lähdin. Täytyy myöntää, että jännitin hieman turhasta. Ohjaus on vielä hieman outoa, varsinkin vaihteiden vaihto(pitääkö sitä kytkintä oikeasti käyttää?). Kaasukahvaa tuli käytettyä runsaammin kuin opettaja olisi hallunut.
Ajopukua en ole saanut vielä. Tällä hetkellä lainaan vain koulusta. Kypärä, hanskat ja ajokengät löytyvät jo. Yhden kerran jälkeen vaikuttaa hyvältä(vaikkei ole mitään mihin verrata). Kypärä melu ei ainakaan vielä haitannut mitenkään. Oikeasti oletin sen olevan huomattavasti kovempaa kuin mitä se oli. Johtuu mahdollisesti ajonopeudesta. Kenkiin tarvitsen pidemmät sukat. Ylä-osa hankasi hieman tuntien käytön jälkeen. Hanskojen kanssa ei ole vielä ollut ongelmia.
Ei todellakaan ole hinnalla pilattu. Kunpa silkki paidat olisivat tuon hintaisi.
Talossa on pari stalkkeria. Täältä löytyy muutama parkkipaikka, jotka ovat pois käytöstä. Autot eivät mahdu. Moottoripyörä taas ei ole ongelma eikä mikään. Olen ajatellut yrittää saada yhden niistä itselle, tietysti niin että maksan koko paikasta. Auto paikka löytyy, mutta en halua jättää moottoripyörää sinne. Osittain sen takia, että lasten leikkikenttä on siinä vieressä. Toisaalta sen takia koska kyseinen paikka ei ole suorassa. Myös syrjässä ja kesäisin nuoriso hengaillee siellä.
Kuten jo yllä mainitsin tuosta stalkkerista. Kyseinen henkilö on mm. valittanut siitä etten lajittele roskia(sammalla kun kannoin lajiteltuja roskai roskikseen). Toinen on valittanut melusta(aamuyöstä käytin hissia rullaluistimilla kun menin ulos lenkille). Heidän takia mieluusti haluasin hoitaa asian mahdollisimman virallisesti ilman myöhempiä ongelmia.
Kypärämelua alkaa tulla vasta siinä kuudenkympin jälkeen ja kahdeksankympin jälkeen se vasta alkaa rasittamaan ihan oikeasti, tietty pyörän etukatteista/pleksistä ja kypärästä riippuen.
Kypärä tietty vaikuttaa kans paljon, mutta ei omalla halpispotallakaan meteli häiritse ennen 60-80km/h vauhtia. Sen jälkeen pitää olla tulpat tai soi korvissa ajon jälkeen, pienemmänkin lenkin jälkeen.
Ikävää nuo stalkerit, mutta tuommoinen pienempi autopaikkahan kuulostaa täydelliseltä. Ja koita nyt tingata siitä kuitenkin, kun eihän se täysikokoinen ole.
Yli kuudessakympissa tuli käytyä useamman kerran. Siinä alkoi kuulla melua, muttei mitään kauhean häiritsevää vielä. En tiedä kuinka nopeaa sitä tuli ajettua kun silmät olivat keskittyneet katsomaan eteenpäin.
Täytyy pitää korvat auki kun pääsee ajamaan hieman nopeampaa. Nyt näyttää ainakin siltä että yliarvoin melun määrän. (korvatulppia tulen silti käyttämään). Tai sitten sattui onni tuon kypärän kanssa.
Kuinka tingit 6,5 Euron jättisumasta alennusta? Enpä taida tinkia tuosta paikasta, jos sen saan. Sen verran halpoja nuo paikat.
Aika on olennaista tuossa myös. Kyllä sitä ajaa "satastakin" ilman tulppia jonkun siirtymän, mutta kun puolituntia antaa mennä, niin alkaa pikkuhiljaa rassaamaan se ilmanrytinä... Tänään juuri ajelin noilla halpismusiikkitulpilla mitkä vaimentaa jonkun verran, tunti ihan ok (musa siis hiljaisella) loppupuolituntia korvat oli kyllä väsyneet ja jos olis pidempi matka ollut kotiin, tai muuten taukoilemassa ja kypärää aukomassa, niin olisin vaihtanut tulppiin loppumatkaksi.
Oxfordin huppu mullakin on nyt kestänyt kolmatta kautta. :peukutpystyyn: Mitä lie materiaalia sitten onkaan. Pääosa on jotain ohuempaa ja alaosassa windstopper.
Noita parin euron huppuja meni sen sijaan monta kaudessa ja järjestään repesivät/venyivät kun hikisestä puolen millin siilistä niitä koitti vetää pois. Ehkä ne jollain tukkajumalalla voi kestää paremmin :D
Käsittelykokeesta. Ymmärtääkseni nykyään kaikki kuusi "koetta" pitää läpäistä, eikö vain? Kahdesta olisi pari kysymystä.
1. Hidasajo. Kuinka voi pitää nopeuden tasaisen hitaana? Ongelmani on epätasaisuus, joka vaikeuttaa tasapainoa. Jos taas ajan sujuvasti niin tuntuu menevän liian nopeasti.
2. Porttiajo(vai mikä se nyt onkaan). Pitää ajaa 30km/h ja ajaa kolmen "portin" läpi, joista keskimmäinen on sivussa. Nopeus laskee aina kun yritän. Kuinka voisin pitää nopeuden tasaisena? Tasaisella nopeudella tuntuu siltä etten saa pyörää noista porteista läpi.
Toisen ajotunnin jälkeen ajotuntuu jo mukavemmalta. Enää tyhjäkäynti ei tunnu kauhean nopealta eikä muutenkaan jännitä yhtäpaljon kuin ensimmäisellä kerralla. Oikean käden pikkusormi ja nimetön olivat kipeät sen jälkeen, mutta taitaa johtua vain uudesta rasituksesta.
1. Luistata kytkintä
2. Työntöohjauksella pyörä kääntyy ihan helposti nui portit. Jos tuntuu et vauhti laskee aina liiaks tasakaasulla, niin kiihdytät hippasen.
Yleensä porukalla tuntuu tuo pujottelu olevan vaikein osio, kyllä sä sen hiffaat kun käyt vaan jauhamas keiloja. :)
1. Vain kytkintä käyttäen? Vai onko tarvetta kaasun/takajarrun käytölle? Vai mahdollisesti yhdistelmä noita?
2. Kuinka vaikea on saada se pyörä kaatumaan tuolla työntöohjauksella? Jonkin verran sitä kokeillut, mutta ei meinaa uskaltaa työntää kunnolla.
Pujottelu sujui ongelmitta, sen jälkeen kun ope näytti sen kerran kuinka se pitää tehdä. Siitä en ole huolissani (ainakaan vielä, ties mitä muuttuu kun huomenna käyn taas ajotunnilla).
1. Mjoo, takajarrulla voi pitää vetoa päällä, ite en aikanaa käyttäny luistattelin vaan kytkimellä.
2. Et sä sitä pyörää nurin saa, kyllä se ittesä oikasee. Rohkeesti vaan. :) Voin sanoo et jos pujottelu menee hianosti ja noi on sun ongelmakohdat ni ei tu hätä päivää olee. :)
1. Täytyy kokeilla huomenna uudestaan. Tökkivästi se onnistuu jotenkin, muttei kauhean sujuvasti.
2. Rohkeasti vain työntämään. Pakko sitä on vain antaa mennä ja uskoa ettei se pyörä siitä kaadu.
Kiitos. Ihan hyvin tässä menee, ottaen huomioon etten koskaan ole polkupyörää tehokkamaalla kaksipyöräisellä ajanut tätä ennen. Eipä autokoulu edes toteuttanut uhkaustaa ja laittanut minua ensin kevytmoottoripyörän selkään suoraan vaan ison pyörän päälle(jolla tehoa enemmän kuin millään autolla jota olen ajanut). Kunhan pääsen eroon epävarmuudestani niin eiköhän tuo käsitelykoe mene läpi.
Joo, mulle autokoulun ope sano aikanaan ku valitin sille sitä, etten uskalla kallistaa ku tuntuu et pyörä menee alta, ni se tokas vaan et katoppa moto gp kuskien kallistuksia, lähteekö se mopo alta? Se ajatus päässä rupes kallistaminenki onnistuu aika paljo mukavammin. :jippikaijee:
Kyllä se hidasajo lähtee siitä sujumaan. Muista vaan katsoa mahdollisimman kauas ja tehdä kokoajan pientä "korjausliikettä" ohjaustangosta. Laahaa vähän takajarrulla, se tasapainottaa menoa myös.
Porteista suih saih vaan läpi. Kiihdytä kevyesti koko ajan, jos tuntuu että nopeus putoilee helposti. Terävä ja päättäväinen vastaohjausliike ohjaustangosta, voit samalla kevyesti painaa jalalla myös sen puolen jalkatapista, minne olet menossa. Muista katsoa ajolinjasi jo etukäteen, ennen ekoja portteja olet katsomassa jo toisen portin kohdalle ja heti ekan portin jälkeen olet katsomassa jo kolmatta porttia.
Älä pelkää huudattaa kaasua käsittelykokeessa, koska jos sulla ei ole kaasua riittävästi, niin kytkimen liu'utus ei onnistu ja pyörä kaatuu, kun ei ole vauhtia. Voit hämmästyä, kuinka pienellä kaasulla pyörä oikeasti pysyy pystyssä, sitä vaan ei usko ennen kuin on riittävästi kokemusta. Itselleni vaikeinta oli käsittelyssä ne kääntymiset, mutta lopulta sit nekin meni - kevarilla. Nyt ne menee jo isollakin pyörällä :) Työntöohjaus voi tuntua ensin tosi hullulta, mutta kun huomaat, miten kevyesti pyörä tottelee sitä, ei sen käyttö ole vaikeaa ja se tulee tosi nopeasti selkärangasta. Tsemppiä reeniin ja toivottavasti pääset pian jo ajelemaan ilman opettajaakin :thumbup:
Hidasajossa voi pikkasen laittaa kaasua tyhjäkäyntiä korkeemmalle ja pitää siinä, sitten kytkimellä vaan luistatat tasaisesti ja annostelet sitä vauhtia vaan kytkimellä. Kaasu koko ajan vaikka samana.
Mulle kanssa toi väistö ja paluu samalle linjalle oli vaikeinta, eka ohjaus sivulle on ok, mutta kun siinä pitää jo ennen kun on toka porteista läpi alettava kääntämään takaisin ja sitten vielä toiseen suuntaan, jotta pääsee samalle linjalle missä alunperi oli, kolme nopeaa kääntöä jotka on osuttava kohdalleen.. Kannattaa kokeilla puristaa tankkia kevyen tukevasti reisillä ja anna kropan vaan seurata mopon kallistusta.
Pujotelu on helppoa, sen tekee vaikka yhdellä kädellä ajaen :grin:
Toi lienee helpointa. Ite tosin pidän tasaset kierrokset/luistatuksen ja säännöstelen vauhdin takajarrulla tohon tyylin: http://www.youtube.com/watch?v=Mp2jy...4&feature=plcp
(vähän kankeeta talven jälkeen :p )
1. Pidä takajarrulla pientä painetta koko ajan, se hidastaa menoa. Sitten vaan kaasu kokoajan tasaisena, ja kytkimellä hidastat luistattamalla. Kun olet siellä suoran alussa, niin katso jo valmiiksi sieltä kaukaa horisontista joku kiintopiste joka on suoraan edessä. Pidä katse KOKO AJAN siellä kiintopisteessä horisontissa, yleisin virhe on jäädä tuijottamaan niitä viimeisiä keiloja, jolloin homma menee alussa ok mutta huteraksi loppua kohden. Eli katse sinne horisonttiin ja pidä se siellä.
2. Vauhti ja keilat on sovitettu siten että työntöohjaus on pakko opetella. Tasaiseen vauhtiin auttaa kun valitset riittävän ison vaihteen. Tällöin jos kaasu hieman löysää vahingossa, niin hidastuvuus on pientä moottorijarrulla. Keskity siihen että kaasukäsi on täysin liikkumatta. Kääntö pitää aloittaa ajoissa, eli jo hyvissä ajoin ennen porttia tönäisy tangosta ja katse pitäisi olla jo ennen sitä siellä sivussa. Sitten heti kun olet saanut pyörän suunnan kohti sivuporttia, (itseasiassa sinun pitää tähdätä enemmän sivulle kuin portti on koska sivuportista mennään jo kallistuneena toiseen suuntaan), niin katse on jo toisella suunnalla kauan ennen porttia. Sen sivuportin läpi mennään pyörä jo reilusti kallellaan toiseen suuntaan, muuten et kerkeä viimeiseen porttiin tasavauhdilla. Ja taas kääntö reilusti yli loppuportin ja hyvissä ajoin katse tapittaa suoraan portin takaiseen horisonttiin ja kääntö loppuportista läpi.
Hidasajoon vielä se, että elä koita ajaa hiljaisempaa, kuin on tarvis. Minulle painotettiin tuota, mutta jännitti niin pirusti, että ihan liian hiljaahan sitä ajeli ja piti koittaa uudelleen. Nuo rastit saa onneksi kaikki uusia kerran, joten luottavaisella mielellä vaan matkaan, niin kyllä se siitä menee. Hidasajo on tottakai hidasajoa, mutta riittää, että menee eteenpäin hitaammin, kuin kytkin ylhäällä pyörä vetää (näin minulle ainakin sanottiin). Eli luistattaa pikkusen, pitää kierroksia vähän koholla ja auttaa takajarrulla. Ja katse horisontissa. Aivan, kuten jo sanottukin.
Kyllä ne läpi menee. Itse lähdin ihan samoilla lähtökohdilla A-korttia suorittamaan viime kesänä ja läpi meni.
Kiitos kaikille vastanneille. Emme kokeilleet käsittelykokeita tänään vaan keskityimme ihan ajamiseen liikenteessä. Siinä sain tuntuman tasaiselle nopeudelle. Samalla kokeilin työntöohjausta eri nopeuksissa. Ei se pyörä tunnu kaatuvan, vaikka vähän kovempaa sitä työntää. Palaa erittäin "helposti" takaisin pystyyn.
Hidasajon ongelma oli enemmänkin se tasaisuus. Opettaja, vaikkei enään tarvitse, otti harjoittun aikana aikaa ja kertoi sen. Se vaihteli 13-22s riippuen kerrasta. Tänään tuli myöskin kokeiltua hidasajo liikenteessä kun oli mahdollista esim. suojatien edessä, jotta kävelijä voi mennä tien yli ja valoissa, jotka vaihtuu/vaihtuneet, mutta auto edessä. Tuntui menevän paremmin kuin itse kokeessa.
Sen lisäksi pääsin kirjallisen tänään lävitse, ensimmäisellä yrityksellä(valitettavasti ei virheetön). Ellei peruutus aikaa tule niin itse ajokoe/käsittelykoe on vasta 24.5. Sinne asti pitäisi nyt jaksaa odotella.
Tuli mieleen kun puhuit että sulla on tummenevat linssit rilleissä, niin nehän eivät yleensä merkittävästi kypärän sisällä tummu johtuen siitä, että visiiri suodattaa suurimman osan uv-säteilystä pois.
Pari kommenttia suht tuoreelta naismotoristilta:
- Jos ostat yhden ajoasun osta goret. Niillä ajaa säällä kuin säällä ja kylmemmälläkin tarkenee kun laittaa vuorit sisään. Sitten kun toteat harrastuksen kivaksi niin suosittelen ostamaan rinnalle nahat. Sadeasun kanssa vehtaaminen on hieman hankalaa, varsinkin jos pitää tien päällä alkaa pukea sadeasua sateen yllättäessä. Sadeasu päällä on erittäin hiostava ajaa jos ei alakaan sataa. Goret päällä voit lähteä ajamaan kelillä kuin kelillä eikä tarvii ollaa huolissaan siitä jos kesken kaiken alkaakin sataa.
- Selkäpanssari ihan ehdottomasti hankintaan -> suojaa jos kävis nii kurjasti että lippaat vauhdista
- Kypärähuppu on ehdoton ellet halua jatkuvasti pestä kypärää sisältä. Se on vähä niinku tyynyliina, hiki tarttuu siihen eikä tyynyyn (eli kypärään).
- Itse ajan piilarit päässä. Rillien sangat saavat olla kovin ohkaset etteivät pitemmällä matkalla ala painaa. Mutta kyllä niitä sopivia rilli-kypäräyhdistelmiäkin löytyy eli kokeilemaan vaan. Kannattaa muistaa, että sangat alkaa painaa yleensä vasta pitempään ajaessa. Siinä mielessä hankalampi testata vaan kaupassa.
- Ajan tummalla visiirillä, ja ajaisin varmaa tummalla visiirillä vaikka käyttäisin rillejä ajaessa. Aurinkolasien vaihtaminen päähän varsinkin kesken matkan on hankalaa (pyörä seis, hanskat pois kädestä, lasien vaihto, hanskat käteen. Ei mee "lennosta" kuten autolla ajaessa). Monesti aurinkolasit ovat niin tummia, että esim tunneliin tai varjopaikkaan ajaessa näkyvyys heikkenee selvästi enemmän kuin tummalla visiirillä. Ja tarvittaessa visiirin saa auki jos menee liian tummaksi esim tunnelissa :) Vaalea visiiri sitten toki sadesäällä. Mutta alkuksi riittää varmastikin vaalea visiiri ja näet sitten ajan mittaan miltä se a-lasien venkslaaminen tuntuu.
Tässä nyt ensihätään näitä mietteitä :)
Linssinit ovat hieman erillaiset kuin nuo normi tummenevat. Nämä eivät ole koskaan täysin värittömät. UV-valo tummentaa nämä tummemaksi, mutta jo pelkkä valo tummentaa tarpeeksi hyvin kypärän/auton sisällä. Linssit ovat myöskin polarisoitu. -> http://www.drivewearlens.com/effect.php
Nahat ovat lähempänä sydäntäni. En usko että pääsen tuosta erooon vaikka kiroasinkin tuota sade-asua. *nauraa*
On listalla, eipä nuo nyt enään paljoa koko hintaa lisää että se kannattaisi jättää pois.
Kai sitä pitää käydä sellainenkin ostamassa ainakin kokeilla sen kerran. Kokeilematta kun ei voi tietää, vai?
Minulle ei piilarit sovi(kuivat silmät), eli lasit ovat ainoa vaihtoehtoni. Tähän mennessä tuo Sharksin RSR2 kypärä tuntuu hyvältä päässä, ei paina mistään ja muutenkin mukava ajossa. Taisi onnistaa heti ensimmäisellä. *koputtaa puuta*
Onneksi pystyn ajamaan näillä kohtuu pimeässäkin, eli ei tarvitse vaihtaa edes takaisin esim. tunneleissa, parkkihallissa jne. Peili-visiiriä olen harkinnut, mutta nyt menee ensin tuolla kirkaalla ja sitten myöhemin alan tutkia noita visiirejä kun tiedän tarkemmin koska ajan ja mitä haluan uudelta visiiriltä. Eli tähän mennessä ainoa venksaalimen on rillit päähän kypärän jälkeen, pois ennen kypärää. Silmät aioin todennäköisesti leikkauttaa jossakin vaiheessa (varsinkin jos ihastun moottoripyöräilyyn kunnolla).
Jos kypärän kanssa ei halua kikkailla aurinkolasien kanssa niin ainakin Motonetista löytyy RXA-merkkinen kypärä missä on alaslaskettava tumma visiiri integroituna kypärän sisälle. Helppo nostaa ja laskea vaikka kirkas visiiri alhalla olisikin. Lisäksi kyseisessä kypärässä on bluetooth-kuulokkeet jota voi käyttää kypäräpuhelimena ja mp3-soittimen kanssa. Mikään "laatumerkkihän" ei RXA ole mutta jonkun kalliimman merkin nk. halpamalli silti. Onko 199Euroa maksava kypärä suhteessa niin paljon huonompi kuin joku 600 Euroa maksava? Kukapa sen tietäisi.....? :jpstyle:
Ei liity tuohon Motonetin kypärään mitenkään, mutta oheinen video kyllä demonstroi varsin hyvin että eroja kypärissä on. Halpa kiinalainen RZO vs. Marushin:
http://www.youtube.com/watch?v=9LfEFhBelTY
Mitäköhän tapahtuisi jos kaupassa kysyisi, voinko testata kypärää...:grin:
Tuo nahka vs gore nyt vaan on makuasia. En sanoisi, ettei nahkalla voisi pärjätä heti alkuun. Itse ostin 2-osaisen nahkapuvun, eikä ole kaduttanut. Tuntuu tiukalta päällä, mutta kyllä sinne vaan sen ylimääräisen paidan ja vielä villapaidankin saa survottua sisälle, joten olen tarennut +5 asteessa jo ihan hyvin. Sateella en pyri ajamaan, mutta en ole sateen yllättäessäkään kastunut. Eihän tuo varmasti toki loputtomiin vettä pidä ja yleensä matka onkin ollut jo loppupuolella sateen alettua/se on jäänyt lyhyeksi.
Mutta makuasia siis. En sano nahkaa gorea paremmaksi, kun niissä ominaisuudet menevät sen verran ristiin, mutta kyllä sillä pelkällä nahkallakin pärjää.
Itsellä oli tuon työntöohjauksen kanssa samaa pelkoa ja aika montaa kertaa se väistökoe epäonnistuikin, kun en vaan uskaltanut tuupata tangosta. Se vain pitää uskaltaa, ei se pyörä muuten käänny, eikä sitä kyllä nurin saa, kun vauhtia vähänkään on. Kannattaa myös muistaa, että mitä enemmän vauhtia, sen enemmän täytyy pukata, että saadaan yhtä tehokas lopputulos. Sen takia varovasti niillä mutkapätkillä ensialkuun, kun kortti on jo taskussa.
Käsittelykokeessa kannattaa vielä muistaa sekin, että olosuhteet voivat poiketa harjoitteluympäristöstä. Itse sain harjoitella todella isolla asfalttialueella, mutta käsittelykoe katsastusaseman pihassa olikin sitten paljon pienempi kulmaus. Väistö- ja jarrutuskokeeseenkin tultiin vinossa, mikä nyt ei ainakaan helpottanut tilannetta. Tuosta voi kysyä ja vaikka käydä paikanpäällä katsomassa ne tilat, ettei tule ainakaan shokkina. Harjoittelemaanhan siellä katsastusasemalla ei pääse.
No nahka vs tekstiiliin sen verran et itellä on nahkatakki ja tekstiilihousut. :)-
Minulla taas on jännästi niin, että väistö-tehtävä onnistuu kyllä(ja suuremmalla nopeudella mitä olisi tarvinnut). Portit taas ei koska siinä en ole uskaltanut työntöohjata, vaikka nopeutta ei ole läheskään yhtäpaljon kuin väistössä. Ajattelin olla varoivainen alussa, kaatuminen ei ole mukavaa. Sitä olen saanut harrastaa jo tarpeeksi pyörän kanssa.
Paikat ovat onneksi kohtuu samanlaisia. Eilein kävimme ajotunnilla katsastamassa testipaikan. Pidempi kiihdytys tila, joka varmasti auttaa lopputuloksen kanssa. Opettaja kyllä sanoi, että saan harjoitella sitten testipäivänä ensin. Olisin saanut jo kokeilla niitä eilen. Päätin etten kokeile sillä kertaa ja häiritse niitä kolmea kokeen yrittäjää.
Jos haluaa pärjätä yhdellä visiirillä (esim. reissussa), niin Pinlock ProtecTint -merkkinen pinlock-kalvo on oikein kätevä. Tuo on saatavissa esim. osaan Arain, Shoein ja HJC:n kypäristä.
Ainoastaan pimeään tunneliin ajettaessa kalvolla kestää hieman kirkastua, mutta ei niihin pimeisiin tunneleihin kannata aivan päättömästi muutenkaan kaahata. :;):
Itsellä on tekstiiligoret sekä 2-osainen nahkapuku. Jos uudelleen lähtisin ostamaan ostaisin hyvin hengittävät tekstiilit kaupunkiräppäilyyn kesäkelillä (paljon kivemmat pukea/riisua ku se nahkakortonki) ja nahkapuvun pidemmille reissuille/radalle. Ja nimenomaan yksosaisen nahkapuvun (mielestäni helpompi pukea kuin kaksosaisen ja no sit ku se on päällä, niin sillä ei niin väliä onko yks- vai kaksosaienn). Ikinä en oo pitäny vaan nahka takkia tai housuja ja laskettavissa yhen käden sormilla ne kerrat kun olisin takin ottanut päältä pois kun jäänyt kaffelle istumaan nahkahousut jalassa (yleensä ollu tekstiilit päällä tällön). Sitten hommaisin vasta kolmanneks goret ja vain niitä yli päivän reissuja varten. Tosin myönnettäkööt, että itellä jää aika usein pyörä pihaan jos näyttää siltä, että tulee vettä.
Sitten pari oman kokemuksen vinkkiä.
Kengissä ja hanskoissa ei kannata säästää.
Pitkävartiset kengät lähes aina paremmat.
Kypärä kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Esim Raidi parempi matka kypärä kun XR-1000, koska hiljaisempi.
Hanskoja kannattaa suoraan ostaa kahet. Sekä ohuet nahka, että vuorelliset veden pitävät.
Eli kaiken kaikkiaan. Ei mitään järkee ostaa kallista pyörää ja säästää varusteista. Kivempi harrastus kunnon kamoilla ja vähän halvemmalla pyörällä. Toki jos budjetti kestää niin top endiä molemmat.
Ehkä ketjussa jo mainittukin mutta kannattaa käyttää sitä kypärähuppua aina kun mahdollista. Se pitää kypärän puhtaampana ja sitä kautta myös hiukset puhtaana. Myös ääntä kypärähuppu vaimentaa ja se on tärkeää koska HILJAISTA KYPÄRÄÄ EI OLE OLEMASSAKAAN! On vain äänekkäitä ja vielä äänekkäämpiä! :) Harvassa pyörässä pääsee niin ajoviimalta suojaan ettei kypärässä olisi ääntä sisällä. Voihan se huppu kuumalla tuntua pelkkää kypärää hiostavammalta mutta juuri silloin kuumalla ilmalla se hiki päästä siirtyy kypärän pehmusteisiin ja niissä pysyy ellei sitten pese kypärää sisäpuolelta jonka voi kyllä tehdä ihan jokaiselle kypärälle.
Pakko tulla mehustelemaan, tänään saatu kortti ja huomenna pyörän hakuun! :jpstyle:
Tsemiä kaikille korttia ajaville inssiin ja käsittelyyn!
Kerronpa nyt omatkin kokemukset vuoden takaa:
1. Hidasajossa muista "laahata" takajarrua, luistattaa kytkintä ja anna vaan kunnolla kierroksia sille vehkeelle jos se helpottaa. Minua helpotti ainakin. Ei sitä tarvi sääliä, ei se sun pyörä ole :) Pidä katse koko ajan horisontissa, äläkä tuijota siihen 2 metriä eturenkaan eteen tai ei onnistu. Hitaan ajon jälkeen tehtiin pujottelu ja itselle tuotti ongelmia oikealle kääntyminen. Mutta siitäkin päästiin kun antoi riittävästi kaasua että pääsi tilanteesta pois ja sen pään pitää kääntyä sinne menosuuntaan niin reilusti kuin vaan pää kääntyy. Ajotunneilla kun harjoiteltiin, niin käytännössä joka kerta jalka kävi maassa kun piti oikealle kääntyä. Inssissä kaikki meni virheettömästi, kun vaan päätin että nyt se tehdään, perkeles!
2. Porteissa ei muistaakseni edes tarvittu vastaohjausta. Kiihdytät siihen 30 km/h kakkosvaihteella ja sihtaat ajoradan ihan siitä keilojen vierestä ja kallista vaan rohkeasti sitä pyörää. Vaikka jalkatapit raapisi asfalttia, niin ei se kaadu. Ensimmäisellä portilla olet jo vasen jalka asfaltissa ja ennen toista porttia alat jo kääntymään kolmatta kohti oikealle kyljelle. Ja kun olet saanut vauhdin siihen 30 km/h niin älä sen jälkeen edes ajattele sitä kaasukahvaa, vaan pidät käden ja kierrokset siinä. Helposti menee kun ajattelet asian siltä kantilta, että autokoulun pyörä siinä vaan kärsii :)
Olikos se "väistö"-tehtävä missä sitä vastaohjausta tarvittiin? Muistaakseni 50km/h piti ottaa vauhtia ja siitä sitten väistää vasemmalle ja oikealle? Sitä ei muistaakseni ehditty edes harjoitella kuin viimeisellä ajotunnilla juuri ennen inssiä. Täytyy vaan vetää itsesuojeluvaisto narikkaan ja uskoa siihen että se homma toimii. Sillä se toimii.
Hyvin se menee! Zemppiä vaan kokeeseen!
Voipihan siitä väistöstä selvitä ilman vastaohjausta, mutta miksi sitä ei käyttäisi, kun sen kautta tuota pyörää kuitenkin pitäisi oppia ohjaamaan. Paremmin se vastaohjauksella kääntyy, vaikka pelkällä kallistamisellakin selviäisi ja kannattaa alusta asti opetella aina käyttämään vastaohjausta, niin se tulee sitten äkkitilanteessakin vaistonvaraisesti. Eikä siinä tappeja kyllä tarvitse noin maassa laahata.
Vastaohjausta ei muistaakseni tarvinnut käyttää, koska vastaohjausta varten on ihan omakin tehtävänsä. Eli väistö. Porteissa vauhtia on kuitenkin vain se 30 km/h. Ja ei tappien tarvitsekaan raapia maata. Pointtini oli se, että ei se pyörä kaadu vaikka raapisikin. Eli rohkeasti vaan kallistamaan sitä pyörää, ei se kaadu mihinkään.
Vastaohjaus ei ole pakollista, mutta silloin käytetään työntöohjausta.
Se pyörä ei muuten käänny.