Lainaa:
(terkale @ Heinä. 05 2011,21:09) kirjoitti
Sama juttu oli tanpereella kun portsari tappoi humalaisen, paikalla olleiden mukaan poliisia ei vähempää kiinnostanut paikalla olleet lukuisat silminnäkijät, muuta kuin että käski häipymään.
Joo. Ihan outo homma. Me kun oltiin monta kertaa ensimmäisenä paikalla, niin sitä arvostettiin kovasti että kerättiin silminnäkijät valmiiksi odottelemaan. Onhan se paljon helpompaa, kun on jo lausunnot heti kerättynä.
Jotenkin tuo meidän"lähipoliisin" vai mikä se siihen aikaan mahtoikaan olla toiminta oli ihan erilaista. Ei silloin oltu ekana sakkovihko ojossa.
Muistan kun tämä meidän "Reinikainen" körötti Transitilla meitä mopopoikia katsastamaan kun oltiin nuorina "kulmilla" mopoilla ja kaikkihan ne oli viritettyjä. Kuulihan sen nyt jo että pakolaulajien fonikillvillä ei ollut mitään tekoa alkuperäisen kanssa ja kaasareita oli otettu moottorisahoista.
Siinä se sitten huristeli meidän mopoilla ja totesi koulukaverin moposta että "tästä on karstat sen verran hyvin poistettu että olisi hyvä jos tuo etujarru olisi parempi" (ei pitänyt yhtään). Että "josko tulisit viikon päästä näyttämään sitä konttorille".
Jarru korjattiin ja Keinänen kokeili että nyt se pitää. Kaikki muut kamat sai jäädä paikalleen. Totesi että "ajelehan sitten järjellä,ettei tartte tulla sitten kattomaan miten sulle on käynyt".
Me kollit arvostettiin tätä.
Sen mää muistan vieläkin kun ajoin kerran solikalla maantietä kotia yöllä ja satoi. Eihän mitään pyöräteitä ollu,vaan tien sivussa sitä ajettiin. Taas tuli ransitti takaa ja mut kyltitettiin sivuun.
"Reinikainen" totes että "sulta on tuo perävalo palanu" ja niinhän se oli. Totes sitten että "olis se kurja jos joku huurulasi ajais sateessa sun perään". "Ettei nyt vaan sattuis mitään".
Aamulla ekana pistin sen taas palamaan.