Mulla myös takana vasta 22h metsäpolkuja/krossirataa. Hauskaa on ollut jokainen metri, lukuun ottamatta asfalttisiirtymiä.. Tähän saakka on tuntunut että vuosien katu-/ratapyöräilystä on ollut enimmäkseen haittaa, mm. painonsiirrot menee useimmiten päinvastoin kuin kyykkypyörällä. Oikeestaan suurin oppimisen paikka mulle on edelleenkin seisaaltaan ajaminen, tuota penkkiä ei juurikaan muualla tarvii kun mutkasta ulostuloon ja siirtymille jalkojen lepuuttamiseen. Kannattanee kahvat ja tanko kääntää eri asentoon moto->enska muutoksessa, niin seisaaltaan ajo helpottuu. Sen on kans huomannu että mitä pehmeempi ajomaasto niin sitä määrätietosemmat otteet pitää olla, eli mutkassa kaasulle vasta kun varmasti kääntyy, "pilkkimällä" menee aina naamalleen tai mutka pitkäksi. Eniten kadulta hyötyä mulla on ollu jarrutustekniikasta, rohkeella etujarrulla se pyörä pysähtuu metsässäkin ja takajarrua tarvitaan kaveriksi.
Pikkupoluille eli ns. Suomienskaan tuo 530 tuntuu liian voimakkaalta, esim kivien/juurien/ojien yli väännöllä keuliminen vie hetkessä hallitsemattomiin lukemiin ja monessa kohdin ulos ajourasta. Siksi joutuu liian paljon olemaan ns. jarruvalmiudessa, kun nekin voimat tarviis "tangossa roikkumiseen". Tuommonen repivä meno vie nopeesti mehut alottelijasta. Juhlaa meno on sitten kun tarvitaan sitä voimaa eli hiekkanousut, suon ylitykset, leveämmät urat jne..
Mulla tulee kuitenkin sorateitäkin seikkailtua ja kun vauhdit nousee satasen pintaan, niin iso nelari on ainoa toimiva vaihtoehto.