Jos sinne jää hyvä ilmatila putken ja katteen väliin, niin en laittais mitään.
Ihan tapauskohtaisesti.
Printable View
Hornet 600 käy rikkaalla 4000-6000rpm alueella. Mikä tuossa määrittää tuolla alueella seosta eniten?
Riippuu tosiaan mistä roikkuu, mutta neulat vaikuttavat eniten tuolla kierrosalueella. jos tasaisella nopeudella ajetaan. Sen alle tyhjäkäyntisuuttimet ja sen jälkeen pääsuuttimet.
Kaasarihornetti on jo vanhempi peli ja syynä saattaa olla neulasuuttimien kuluminen soikeiksi. Neulasuutin on siis seosputken yläpäässä oleva reikä, mihin neula uppoaa.
yksi syy voi olla äänenvaimennin. Huono /sopimaton voi vetää jonkun kapean alueen niin rikkaalle tai laihalle, ettei sitä oikein hyvin pysty neulalla korjaamaan. Itse joskus tappelin pitkään ja lopulta laitoin toisen kunnollisen äänenvaimentimen ja sillä toimi ok. aiempi oli itsetehty, joka ilmeisesti ei ollut ihan ideaali.
Neulasuutinta ei saa erikseen, vaan se on suutinputken osa. Neulasta näkee helposti silmällä onko kulunut. Samoin siitä neulasuuttimesta. Ekana voi toki kokeilla laskea neuloja.
Jos kaasareita alkaa remppaamaan, eipä siinä muuta kuin laittaa bensapinnat tehtaan arvoihin ja uusii kuluneet osat.
Nelitahdilla röpötys on laihan seoksen merkki.
https://m.youtube.com/watch?v=lVbDNNZG8II
Mikä tässä nyt mättää säädöissä? Kaasari ja ilmansuodatin putsattu. Tankki putsattu. Athenan tehoputki ja dellorto 28mm kaasari ja vapaavirtasuodatin. Pääsuuttimia vaihdettu välillä 148-95 ja ensin ei kiertänyt rajottimelle asti mutta pienempään mentäessä toimi paremmin. Nyt tosiaan ongelmana tuo että booaa täyskaasulla eikä lähde heti nostamaan kierroksia. Kauan menee että tippuu kierrokset taas tyhjäkäyntiin. Tulppa mustana, mutta ryypyn kun vetää päälle, niin toimii hyvin noin 10sek,minkä jälkeen röpöttää korkeilla kierroksilla. Eli toimii ihan ok kaasun asennolla 0-50%
Tyhjäkäyntisuutinta isommaksi ehkä? Neulaa nostaisin eka että sais soppaa kaasunavauksessa/keskialueella enemmän. Oliko tossa suoraveto- vai CV kalvoluistikaasarit? Kakstahdissa piikissä vissiin suoraveto.
Suoraveto. Pääsuutin määrää täyskaasuhutun.
Onko läpät kunnossa? Vuotaako kampuran stefat, haiseeko lootaöljy bensalle?
Olikos tuossa YPVS? Aukeaako?
Ei kellään sattuis olemaan seiskapuokin africa twinin takaiskaria irrallaan? Tarttis vähän mittoja (ja mahdollisesti koko pampun)
Tai vaihtoehtoisesti joku muu takaiskari jossa olis vapaata pituutta 385mm, säiliö letkun päässä ja haarukka alakiinnike.
Käytettyjä näyttäs olevan listattuna seuraavissa paikoissa:
https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=2178436
https://www.sumashop.fi/matthew-coom...ekniikka-kirja
Itse en ole just tuota kirjaa lukenut mutta suosittelen lämpimästi näitä mallikohtaisia kirjoja, tähän asti on ollut joka pyörästä ja autosta moinen ja apu on ollut suuri. Tuosta nykyisestä ei taida moista olla koskaan tehtykään...
Kiinapojan jännitteensäädin antaa akulle tyhjäkäynnillä 12,6V ja kierroksilla 14,2V. Voiko tuo aiheuttaa sitä röpöttelyä 4000-6000rpm, mistä olen kirjoittanut täälläkin. Ja huomenna pitäisi käydä 500km reissu, niin uskallankohan lähteä noilla latauksilla?
Tyhjäkäynnillä lataus on vähän liian pieni, kierroksilla arvo on hyvä. On epätodennäköistä että tuollainen jännite selittäisi mitään käyntihäiriötä, ellei säätimestä sitten tule sähköön jotain häiriötä mitä ei volttimittarilla näe.
Jos oikein huono tuuri käy, niin tuo matala tyhjäkäyntijännite johtuu vioittuneesta staattorista, ja vielä huonommalla onnella se katkaisee matkanteon. Mutta en noilla tiedoilla reissusta stressaamaankaan alkaisi.
Oolrait:thumbup: Keinot loppua tuon röpötyksen kanssa. Kävin koittamassa äsken, niin alkaa aikalailla tasan 4000rpm ja tasaisella kaasulla. Ajelin 2 vaihteella niin tuuli ei peittänyt pakoääniä ollenkaan ja selvästi kuuluis. Tulpat vaihdettu, tutkittu ilmavuodot, laskettu neuloja pykälällä ja kaasarit putsattu. Ainit mitä keksin enään on joko puolat tai talvella tehty venttiilivälysten säätö ei mennyt aivan nappiin. Voiko kaasareiden epäsynkka tehdä tuota?
Omassa kottaraisessa tuppaa tuo kaasukahva luistamaan, eli siis toi kumiosa, kun pidempään ajaa tai äkäisemmin kaasuttaa. Milläs näitä on uudelleenliimailtu kiinni tankoon? Sinitarraa ja perunaa ainakin löytyy kotoa, mutta onko muita vaihtoehtoja?
Nimimerkki Epätietoinen Varsinais-Suomesta kyselee mikä on spandu? Spliffi eli jointti?
https://www.urbaanisanakirja.com/word/spandu/
Se on jazz-tupakkaa se.
Siis joku kuminauha? Entäs hiuslakka...tulkaa nyt joku pidempihiuksinen valaisemaan asiaa.
Veikkaisin että spandulla tarkoitetaan tässä yhteydessä nippusidettä, varma en toki asiasta ole.
Nippuside