Turvavälit liikenteessä ja onnettomuudet
Moneen otteeseen kuluneen kesän aikana saanut todistaa motoristien uhmakkuutta liikenteessä. Eilen Tampereen moottoritiellä liikenne poikki kun nuori motoristi täräytti pakettiauton perään. Pakettiautosta takalasi rikki, pyörä pirstaleina, mutta onneksi motoristi näytti olevan tajuissaan avun jo ollessa paikalla.
Aiemmin kesällä autoillessa edessä oleva rekka teki nopean jarrutuksen ja minä perässä. Takanani ajeli nuoren oloinen motoristi melko lähellä takapuskuria. Onneksi ehdin seuraamaan taustapeilistä mitä takana tapahtuu. Aloin jarrutuksen ja seurasin miten motoristin keula woblaa ja seuraa täydellinen ajoneuvon hallinnan menetys. Ehdin himpun verran väistämään oikealle ja kaveri suhauttaa auton vasemmalta ohi sivupeiliä kolhaisten. Matka jatkuu keskiviivaa pitkin rekan ohi (tietämättä mitä sen keulan edessä tapahtuu) ja kohti horisonttia.
Pahimmillaan todistanut sitäkin kun prätkällä ajetaan pakettiauton tai rekan peräluukussa kiinni. Edessä siis kaiken näkyvyyden blokkaava seinä ja vauhtia usein min. 80km/h.
Onnettomuuksista peräänajot olisi vältettävissä täysin, jos / kun vaan osataan suhteuttaa turvaväli suhteessa omaan ajonopeuteen ja pidettyä keskittyminen tapahtumiin edessä.
Turvallisia kilometrejä kaikille
Re: Turvavälit liikenteessä ja onnettomuudet
Pakujen takaikkunat on kyllä jostain syystä ihan helvetin kalliita.