Tyttäreni pääsi keväällä ylioppilaaksi ja lahjatoive oli selkeä, A2-kortti. Koska autokorttikin hankittiin opetusluvalla edellisenä vuonna, oli selkeä suunnitelma toimia ajo-opettajana myös moottoripyöräkortissa. Hankintaan meni siis opetuslupa, kypäräpuhelin ja keltainen liivi, jonka selkään näppärä faija tikkasi valkoisen kolmion. Moottoripyörän hankki tytär itse omilla säästöillään, money well spent.
Tarkoituksena oli tuupata tytär keväällä Ajotaito 2 -kurssille Orgin ajoharjoittelutapahtumaan kun kortti on hallussa. Kortin saamiseen puolestaan, kuten tiedetään, vaaditaan käsittelyharjoitusta, käsittelyharjoitusta ja vielä vähän lisää käsittelyharjoitusta. Käsittelyharjoittelumme kuitenkin eteni siihen malliin hyvin, että paikan löytyessä kesän viimeiseen ajoharjoittelutapahtumaan tartuin siihen.
Suunnittelimme menevämme radalle moottoripyörillä perjantaina ja palaavamme lauantaina koulutuspäivän jälkeen. Sääennusteet olivat sitten kuitenkin sen verran epämääräiset, että puolessa välissä viikkoa syntyi päätös pakata pyörä traileriin ja suorittaa siirtymät autolla. Paluumatkasta ajokoulutettava nukkui puolet auton etupenkillä, joten tämä jälkikäteen vaikutti hyvältä ratkaisulta säästä riippumatta. Matka-ajoa ehditään toisellakin kertaa.
Oma ajatukseni oli hakea AT2-koulutuksesta ennen kaikkea valmiuksia nauttia siitä, mihin moottoripyörät ovat omasta mielestäni tehdyt – mutka-ajosta. Toisena tavoitteena lähtiessä oli saada luottamusta pyörän käsittelyyn ja hallintaan.
Lauantaipäivä oli sitten tyypillinen suomalainen loppukesän päivä. Aamu alkoi poudassa ja eka setti päästiin kuivalla. Sitten tulikin vettä ja pari seuraavaa meni sateessa. Sade loppui iltapäivällä ja viimeisille seteille ratakin kuivui jokseenkin kokonaan. Kokemusta tuli siis sekä kuivalla ajamisesta, että sateessa mutkailusta.
Ekalle setille lähtiessä hieman jännitti, ketäpä ei ensimmäistä kertaa radalle mennessä. Toisen jälkeen eka kommentti oli jo ”kivaa” ja päivän edetessä minulta vaadittiin lupausta yhteisistä ratapäivistä ensi kesälle. Koukuttavuuden puolesta homma siis toimi kuin se kuuluisa häkä.
No, mitäs jäi käteen koulutusmielessä? Jo halu jatkaa ratailua kertoo ensimmäisen tavoitteen täyttymisestä, eli mutka-ajo on nautittavaa. Valmiuksien kehittyminen oli nähtävissä ihan omilla silmillä seuraten radan sivusta, että kouluttajien palautteen pohjalta. Tavoitteet siis täyttyivät. Mitään varsinaisesti uutta ei kuuleman mukaan tullut koulutuksessa, olen kuulemma ihan samoja asioita opettanut ajamisen perusteista. Ehkä tämä oli vain tyttären peliliike-lausuma, jotta faijalla ei tulisi paha mieli, totuus ei ehkä koskaan paljastu.
Kannattiko ajo-opettajan näkökulmasta? Ehdottomasti. Oppilaan? Kyllä.
Radalla oli mikä tärkeintä hauskaa ja kaupan päälle pystyi vielä kehittämään omaa pyöränhallintaa vakioiduissa oloissa (no joo, sade) turvallisesti.
Vakavasti näyttää, että oppilaani tullaan näkemään ensi kesänä Orgin päivillä ratailemassa ja oppimassa lisää. Ja pitämässä hauskaa. Taisi se isäkin luvata tulla mukaan.
Kiitos vielä yhdistyksemme ammattitaitoisille kouluttajille ja ratajärkkäreille, hyvää työtä!
Vastaavassa tilanteessa olevia, eli A-korttia kouluttavia, suosittelen ihan varauksetta opetettavaa menemään mukaan AT2-koulutukseen jo varhaisessa vaiheessa.
