Vinkkejä "Iron butt" -ajoon
Tarkoituksenani on ajaa SS1600 ensi kesänä. Youtube on täynnä kaikenlaista vinkkiä matkan ajoon, mutta yksi asia, josta ei juuri puhuta, on lähtöaika.
Asustelen tällä hetkellä Belgiassa ja suunnitelmana on ajella täältä kesäksi Suomeen. Tukholmaan on sopivasti vähän vajaa 1700 km, joten tarvittavat 1000 mailia saisi sillä reissulla kasaan ilman ylimääräisiä koukeroita ja Tukholmasta tulisin sitten Suomen puolelle laivalla. Laivat Tukholmasta Turkuun lähtevät karkeasti kello kahdeksalta aamuin sekä illoin ja haluan ajoittaa Tukholmaan tulon sopiavsti, jotta ylimääräistä odottelua ei tulisi.
Minulla on siten pari vaihtoehtoa: joko lähden aamulla täältä, ajelen koko päivän ja olen sitten Tukholmassa tod.näk. keskellä yötä. Kilometrit saanee aikataulun puitteissa helposti ajettua, mutta viimeisten satojen kilsojen ajo väsyneenä pimeällä on riskitekijä.
Toinen vaihtoehto on lähteä matkaan illemmalla. Ajelisin ensin esim. Tanskaan, jossa voisin viettää yön pimeät tunnit hotellissa nukkuen. Seuraava päivä olisi sitten aikaa päristellä reissun toinen puolisko. Vireystila olisi varmasti parempi loppumatkalla, mutta haittapuolena on tiukempi aikataulu, koska laivat eivät minua odottele. Toinen haittapuoli on Saksan iltaliikenne, jonka haluaisin välttää (viikonloput tosin saattaisivat olla hiljaisempia kuin arkipäivät).
Mitä mieltä palstan kokeneemmat matkailijat ovat, onko suosituksia matkantekoon?