Koeajettu K1200GT

Taannoin käytin sotanorsua (R1100RT) läppärunkojen synkkauksessa Biketeamilla.

Siellä sattui silmään K1200GT, en muista enää vuosimallia mutta sitä tuoreempaa painosta jossa rivinelonen pystyssä ja poikittain.

Ensivaikutelma: Ompa tämä pieni ja siro. Kait se enemmän kuitenkin kertoo siitä miten massiivinen tuo vanha RT kaikkine katteineen on.

Sitten ajoon. Tässä piti olla joitain 150 heppaa. Ei oikein kyllä tunnu siltä. Syykin selvisi pian: tässähän alkaa tehoalue siitä mihin bokserin rundimittariin on piirretty punakynällä viiva. Sieltäpä ne hevoslaumat sitten löytyivät.

Pleksi on sähkösäätöinen kuin RT:ssäkin. Tällä säädöllä voi kätevästi valita tuleeko pyörteilevä ilmavirta rinnuksille vai kypärään. Se johtuu ilmeisesti pleksin yläreunan muodosta. En ymmärrä mikä ihmeen pointti tässä on. Sama ilmiö oli RT:ssäkin, kunnes vaihdoin pleksin versioon jossa yläreunassa on taite joka ohjaa ilmavirran kypärän yli. Sen takana voi rauhassa ajella visiiri ylhäällä ilman että tuuli tuivertaa tai metelöi. Pleksi ei ole edes erityisen pystyssä. Liekö tässä taustalla jokin ajatus siitä että se ei ole moottoripyöräilyä jos hampaanvälit eivät ole täynnä itikoita.

Maantiellä pyörä tuntui oikein tukevalta ja miellyttävältä. Pyörässä oli se jokin säädettävä iskunvaimennusakronyymi jota en nyt muista. Silti comfort asennossakaan meno ei ollut sen kummempaa kuin sotanorsussa. Ehkä ne erot tulevat esiin radalla tai muualla kuin maantiellä suoraan ajettaessa. Bokseri elää omaa tutinaansa ja värinäänsä, mutta eipä tuo rivinelarikaan miltään viilipytyltä vaikuttanut.

Viimeiseksi se elefantti huoneessa. Vehje vinkui ja vonkui kuin joku vanha turbovammainen scanianlousku. Vonkunan volyymi on usein suurempi kuin moottorin ääni. Mutta se kuulemma on K-pyörien ominaisuus. Tuolla vempeleellä taisi olla takana jo lähemmäs 100t km.

Lopputulema: Sotanorsu pysyy vielä toistaiseksi.