Passottelua syksyllä 2017: Italia-Sveitsi-Itävalta-Saksa

Näistä maisemista tälläkin foorumilla tarinoita riittää, tässä omaa versiota sekaan:

Pitkään ja hartaasti odotettu motoretkemme Keski-Eurooppaan toteutui vihdoin elo-syyskuussa 2017.
Heti oli selvää, että käytettävissä oleva loma-aikamme ei sallisi molempiin suuntiin ajamista, päädyimme siis käyttämään Niinivirran palveluita ja lähettämään pyörän rekalla Milanoon. Totta puhuen myös kilometrimäärä hieman arvelutti, olihan tämä ensimmäinen kunnon matkamme moottoripyörällä. Kaksin vaimon kanssa oltiin matkaan lähdössä. Euroopassa ja varsinkin Italiassa oli tullut käytyä viimeisen 10-15 vuoden aikana vuosittain, joten siinä mielessä olo oli luottavainen.

Teimme karkean reittisuunnitelman, sovittiin, että suorittamiseksi ei saa mennä, vaan pidetään päiväkohtaiset etapit maltillisena, jotta pelivaraa jäisi tarvittaessa. Päätimme myös jo hyvissä ajoin, että emme varaa majoituksia etukäteen, vaan pysähdymme fiiliksen mukaan. Turha järjestää itselleen ylimääräistä stressiä ja tiukkoja aikatauluja. Ainoastaan ensimmäiset yöt olin varannut Bormiosta ja seuraava aikataulutettu etappi olikin Finnlinesin lautta Travemündessä. Kaikki mitä sillä välillä tapahtuisi, olisi suurta seikkailua.

Lähtöä edeltävällä viikolla veimme pyörän Vantaalle Niinivirran terminaaliin. Palvelu siellä oli erittäin ystävällistä ja tehtäväkseni jäikin vain pitää pyörää pystyssä henkilökuntaan kuuluvan kaverin sitoessa pyörän kiinni telineeseen. Saappaat sopivat sivulaukkuihin, kypärät jäivät takalaukkuun ja ajopuvut kulkivat jätesäkissä satulan päälle kuminauhoilla kiinnitettynä. Koko komeus käärittiin vielä elmukelmuun.
Sujuvaa, kuin mikä.

Liite 14905

Tästä se reissu sitten alkoi. Jatkuu seuraavassa postauksessa:bye:

Päivä 1 30.8.2017
Tribiano - Lago d´Iseo - Passo Gavia (2612 m) – Bormio 192 km

Laskeuduimme Malpensaan aikataulun mukaisesti 9:15 ja ehdimme sopivasti juosten Milanoon lähtevään junaan. Milanosta päätimme jatkaa taksilla Tribianoon Niinivirran terminaaliin, toinen vaihtoehto olisi ollut vetää Centralesta metrolla San Donaten pääteasemalle ottaa taksi vasta sieltä. Olisi todennäköisesti ollut nopeampi, ehkäpä ensi kerralla niin. Tai sitten lento Linateen. Tällä kertaan Linaten lennot olivat vaan sikamaisen kalliita. Helsinki-Malpensa maksoi nyt Air Balticilla 82 €/nenä. No hyvin meni näinkin ja aikataulu piti, ehdimme terminaaliin puoli tuntia ennen klo 12 alkavaa siestaa. Homma pelitti Niinivirralla hienosti ja tuttu BMW ilmestyi trukin nokassa pihalle.

Liite 14906
Ei muuta kuin paketti auki ja kamojen pakkaukseen. Hiki virtasi, kun siinä auringon porottaessa veteli Rukan GoreTexejä päälle mittarin huidellessa +30 asteessa.
Kun Como-järvellä tuli aikoinaan jo viikko vietettyä, päädyimme nyt ajamaan Iseo-järven kautta kohti Bormiota, josta olimme jo varanneet kaksi yötä Hotelli Vallecettasta. Lämpöä oli parhaimmillaan +34, mutta ravintola järven rannalla tarjosi oikein miellyttävän lounashetken katoksen suojassa. Järveltä puhalsi vilvoittava tuuli ja maisemat olivat jo kohdallaan.
Reissaajat tankattu – siispä hyvillä fiiliksillä kohti passoja! Ennusteet lupailivat lähipäiville sateita, joten päätimme heti mennä Passo Gavian kautta, näin pääsisimme ajamaan sen varmuudella kuivalla kelillä.
Olipahan uskomaton avaus reissulle!

Liite 14907. Liite 14908. Liite 14909
Heti pääsi treenaamaan kunnon serpentiiniä ja hyvinhän se ajo alkoi sujua. Täydelläkin kuormalla boxeritwini väänsi mukavasti tiukoissa mutkissa. Italian ympäriajosta tuttuja paikkoja tuli vastaan jatkuvalla syötöllä, melkein kuuli Selinien selostuksen korvissaan… Tie oli paikoin aika heikossa kunnossa, mutta eipä tuo juuri häirinnyt.
Bormioon laskettelimme illan suussa auringon vielä mukavasti paistaessa Stelvion rinteille -sinne sitten huomenna! Nopea kirjautuminen Vallecettaan parin kilometrin päähän keskustasta, siviilit päälle ja pyörällä kylille
pizzalle ja birralle.
Onnittelimme itseämme – Nyt muuten elämä hymyili!

Liite 14910.

Ääh! Mitens alkaakin jo ens kesä polttelee...toi on kivaa....

Hyvältä kuulostaa. Matkankertomuksen jatkoa kovasti jo odotan :)

Kiitos, tässä jatkoa:

Päivä 2 1.9.2017
Bormio – Passo di Stelvio (2757) – Reschen – Nauders (AUT) - Zernez (CH) – Munt la Schera tunnel – Livigno (IT) – Bormio 215 km

Ennuste lupasi sadetta koko päiväksi, so what! Stelviolle mennään, tuli mitä tuli. Ja hyvää tuli! Keli oli poutainen ja pian klassikkomaisemat olivat edessämme ja näin lomasesongin ulkopuolella myös liikenne oli vähäistä.
Toki kestävyysurheilun kuninkaat treenasivat kippurasarvillaan vuorta ylös, prätkiä ja autoja oli paljon liikkeellä, mutta ei mitään ruuhkaa. Aina pääsi nopeasti ohi, kun sai jonkun asuntoauton vetämän jonon kiinni. Tuntui, että joka kurvaan olisi pitänyt pysähtyä kuvaamaan – aina olivat maisemat vaan parempia.

Liite 14918 Liite 14919

Pienen suvantopätkän jälkeen viimeinen nousu Stelvion huipulle, jossa olikin
melkoinen kylä ja paljon väkeä – jostain syystä kaikilla hymy korvissa :D


Liite 14920 Liite 14922 Liite 14923

Ja sitten alamäkeen....:orgmp:

Stelvio - Itärinnettä alas!

Kamerat lauloivat, millään ei meinannut malttaa lähteä pois. Kahvin jälkeen kuitenkin itäpuolta alas ja tämä reitti olikin -jos mahdollista- vielä makeampi kuin nousu. Mutkat tiukempia ja niitähän riitti!

Liite 14924 Liite 14925 Liite 14926 Liite 14928

Pari fillaritiimiä bongattiin jälleen treenaamassa, huoltoautot parkissa ja sporttipäälliköt huutamassa väliaikoja ja ruoskimassa lisää vauhtia. Seuraavalla reissulla nämä pätkät on ehdottomasti päästävä ajamaan uudelleen, vähintäänkin vastakkaisesta suunnasta!

Stelviolta suuntasimme Reschenseelle, pähkinä- ja jerkytauko kuuluisalla kirkontornilla. Tulipahan tämäkin ihme nähtyä.
Liite 14927

Reschenpassilta pikainen piipahdus Itävallan puolelle, josta sitten Sveitsiin kohti Zerneziä. Maisemat olivat koko ajan hulppeita, tie kulki laaksoissa ja vuorenrinteillä, yleensä vieressä virtasi vielä joki. Ja Sveitsissä kun oltiin, kaikki oli tietty vimpan päälle siistiä ja sileää. Ja mikä parasta, ennusteiden vastaisesti keli oli koko ajan aurinkoinen – ei vaan jaksa sataa. Seuraavana oli edessä 3394 metrinen Munt la Scheran tunneli, hinta prätkälle 12 euroa.

Sveitsistä Livignoon

Tunnelista ulos, siitä Livigno-järven padon yli ja takaisin Italiaan.
Liite 14929

Rantatietä pitkin jatkettiin Livignoon ja taxfree-ostoksille. Onneksi tavaratilaa oli sen verran rajallisesti, että rahat säästyivät. Halpaa bensaa kuitenkin tankki täyteen, lasagnet huiviin ja siinä ne ostokset melkein olivat.
Liite 14930 Liite 14931

Tosin takapenkkiläinen oli jo hetken valitellut matkapahoinvointia, joten poikettiin myös apteekissa: hakusanoilla Mal d´auto. Farmaseutti siinä hetken varustustamme silmäiltyään suositteli purukumiksi naamioitua mediziniä, se kun ei kuulemma väsytä. Totesinkin hänelle, että juu parempi on, ettei co-pilot nukahda passolla. Purkka todettiin toimivaksi ja matka jatkui.
Liite 14933

Livignossa saatiin ensimmäiset pienet sadekuurot, ne ajoittuivat kuitenkin sopivasti omille tankkaustauoillemme. Pikainen vilkaisu ennusteisiin ja kyllä se hevimpi sade väistämättömältä näytti ja kun Livignosta noustiin Passo Di Foscagnolle, taivas aukeni ja rankkasadetta riitti melkein Bormioon asti. Alas kylille päästiin kuitenkin laskettelemaan jälleen poutasäässä.

Liite 14932
Bormiossa olimme siis 2 yötä Hotelli Vallecettassa. Oikein mukava pieni perhehotelli pari kilometriä keskustasta. Talli motolle järjestyi kellarista.

Ja sitten alkoi sade.

Päivä 3 2.9.2017

Bormio – Tirano – Passo dell´Aprica (1181) – Passo Del Tonale (1883) – Cles – Salorno – Passo di San Lugano (1097) – Cavalese 245 km

Vettä tuli kaatamalla koko yön, sama meininki jatkui aamulla. Onneksi pääsimme pakkaamaan pyörän tallissa. Ennuste näytti jatkuvaa rankkasadetta seuraaville päiville koko Pohjois-Italiaan, Sveitsiin, Itävaltaan ja eteläiseen Saksaan, joten ei keksitty älykästä kuivempaa vaihtoehtoista reittiä. Ranskan kautta tai etelämpänä Italiassa olisi voinut olla hento mahdollisuus vähän kuivempaan keliin, mutta huomenna sataisi sielläkin.

Ei muuta kuin alkuperäinen suunniteltu suunta. Sen verran annettiin kuitenkin periksi, että ei lähdetty ajamaan Passo Gaviaa toisin päin… ei vaan houkutelleet ne serpentiinit ja reikäinen tie tässä kaatosateessa. Hatunnosto kuitenkin niille maantiepyöräilijöille, jotka lähtivät noin klo 9:30 kihnuttamaan Gavialle 2600 metriin kaatosateessa +8 asteen lämpötilassa. Me valitsimme reitin lännempää Tiranon kautta, mikä olikin hyvä valinta.
Reitille osui varmaan puolet Italian tunneleista ja pääsimmekin ajamaan putken suojassa kilometritolkulla.

Girosta tuttu Passo Mortirolo houkutteli, mutta jätettiin kuitenkin tällä kertaa väliin, kun ei suoralla tielläkään
tahtonut nähdä mitään. Muistikuva Eurosportin lähetyksistä oli, että yläosa on todella pientä tietä, mihin huoltoautotkaan eivät päässeet. Sitten Passo dell`Apricalle, hyvin edettiin vaikka tuntui, että piti purossa ajaa. Hyvä, että tuli aivan uudet renkaat vaihdettua ennen reissua: Misukan Pilot Road 4 GT:t antoivat mukavasti luottoa ajoon.
Sitten Passo del Tonale, siis lisää Giron klassikkonousuja. Sadekin taukosi hetkeksi jatkuakseen taas.
Liite 14937 Liite 14941

Pian kuitenkin poutaantui ja tavoitteena ollut Cavalese saavutettiin ilta-auringon valaistessa upeasti Val di Fiemmen laakson.
Liite 14938 Liite 14939. Liite 14940

Majapaikka löytyi Hotel Olimpionicosta, ihan jees oli sekin, pyörä hotellin pihalle katokseen muutaman muun pelin kanssa. Jälleen vilkaisu ennusteisiin, kaikki liikuttavan yksimielisiä: huomenna sataa ja kovaa.

Antaa tulla vaan, kyllä me pärjätään – se tuli tänään testattua!

Päivä 4 3.9.2017
Cavalese – Val di Fiemme – Predazzo – Moena – Canazei – Passo Pordoi (2239) – Passo Sella (2218) – Grödner Joch (2121) – Passo dei Campolongo (1875) – Arabba – Passo di Falzarego (2105) – Cortina d`Ampezzo 122 km

Vaan eipä satanutkaan! :jippikaijee:Aamu aukeni aurinkoisena, vaikka kaikki säätiedotteet näyttivät, että sataa pitäisi.
Liite 14956

Nopea aamupala, kamat kasaan ja baanalle. Nyt nautitaan kuivasta kelistä niin kauan, kuin mahdollista. Edessä olisi nimittäin jälleen nippu odotetuimpia passoja. Tämän päivän reittiä oli suunniteltu pitkälti viime syksyisen Motorrad-lehden pyörätestin pohjalta, näissä maisemissa kaverit olivat hakeneet pyöristä eroja. Kun niitä kuvia lehdestä katseli, oli helppo päättää, että joskus tuonne on pyörällä päästävä ajamaan!

Ensin vastaan tulivat talviurheilusta tutut paikat Predazzo, Moena, Canazei, bongattiinpa myös Tour de Skistä tuttu Cermisin loppunousu. Kuvankaunista maisemaa riitti ja riitti -kyllä maailma on hieno!

Liite 14957 Liite 14958. Liite 14959

Sitten suunnattiin ”testipätkälle”: Passot Pordoi ja Sella, Grödnerjoch, Pso di Campolongo ja siitä alas Arabban kylään. Olihan huikeaa settia, vuorta toisensa perään. Grödnerjochilta alas tie oli sateen jäljiltä märkä ja pakko oli taas ihmetellä vauhtia, millä maantiepyöräilijät tykittivät mäkeä alas. Ojat olivat kuitenkin paikoin aika syviä.
Arabbasta vielä yksi vuori ylös, Passo di Falzarego, josta pujottelimme serpentiiniä alas Cortina d´Ampezzoon.
Liite 14960
I

Cortina d´Ampezzo

Iltapäivä oli jo pitkällä ja jäimmekin keskustaan lounaalle arpomaan, vieläkö jatketaan matkaa ja minne. Aurinko paistoi, mutta kun alettiin hörppiä espressoja, alkoi tummia pilviä kasaantua ympäröiville vuorille.
Liite 14961. Liite 14962

Hotels.com löysi parinsadan metrin päästä sopivan hotellin, päätettiinkin sitten jäädä tutustumaan Cortinaan. Tämä olikin osuva ratkaisu. Kun päästiin huoneeseen, alkoi ukkostaa ja vettä tuli jälleen kaatamalla. TV auki ja näytti Monzassa olevan sama tilanne: Kimi torkkui Ferrarissa ja aika-ajot olivat keskeytettynä.
Liite 14963. Liite 14964

Hotelli oli Montana, aivan keskustassa kävelykatujen tuntumassa kirkon vieressä. Pyöräparkki suojaisalla pihalla.
Liite 14965

Päivä 4 oli yksi makeimmista ajopäivistä ever. 5 paritonnista passoa ja kelit kaikista peloitteluista huolimatta kohdallaan. Tätä lisää! :cruising:

Päivä 5 4.9.2017
Cortina – Passo Tre Croci (1805) – Lago di Misurina – Toplach – Lienz -
Heiligenblut am Großglockner – Mallniz -Lienz – Felbertauern tunnel –
Mittersill – Passo Thurn (1274) – Kitzbühel 347 km

Eipä satanut vieläkään! Sen verran vilkuiltiin ennusteitä, että vettä olisi jälleen tulossa. Katsoin myös Grossglocknerin tilannetta ja verkkosivut kertoivat alppitien olevan suljettu. No se riski tiedettiin.
Liite 14966

Aurinko valaisi ympäröiviä vuoria ja kirkonkellot soivat. Hienot fiilikset jäivät Cortinasta. Siisti kaupunki ja voi vaan kuvitella, mikä vilinä täällä on talvella. Auringonpaisteessa suuntasimme Passo Tre Crocille ja kohti Misurinaa. Lämpötila oli kymmenen asteen tietämissä, mutta sopivalla pukeutumisella kaikki ok. Kun lähdettiin nousemaan ylös, oltiin taas tutun ”ongelman” edessä: koko ajan tuntui, että pitäisi pysähtyä kuvaamaan, kun aina vaan maisemat paranivat. Kun saavuimme Misurina-järvelle, oli näkymä kuin kuvankäsittelyohjelmalla tehty, niin epätodellisen kaunista oli. Vaeltaminen tuntui olevan täällä erityisen in, kaiken ikäistä, kokoista ja kuntoista reissaajaa reppu selässä ja sauvat kädessä oli liikkeellä.
Liite 14967. Liite 14968

Mukavan polveilevaa tietä ajoimme Toplachiin, josta kohti Itävallan rajaa ja Lienziä. Siellä valotaulut kertoivat Grossglocknerin kuitenkin olevan avoinna. Okei, hieno homma! Alkuperäisen suunnitelman mukaan päätettiin ajaa joka tapauksessa niin korkealle, kuin päästään. Maisemat olivat koko ajan parasta A-luokkaa. Vähän epäilytti, päästäänkö ajamaan alppitie, kun vastaantulijoita ei ollut kuin nimeksi. Pari-kolme pyörää, muutama auto.
Liite 14969.

Heiligenblutissa pysähdyimme kuvaamaan vesiputousta, joka suihkusi alas vuorenrinnettä. Matka jatkui, vain pari autoa tuli vastaan, sitten taas yksi -lunta katolla! Jaahas. Kohta saavuimmekin alppitien ala-asemalle. Kävin kysymässä, että mikä meininki, pääseekö pyörällä ylös? Vastaus oli, että ei mitään asiaa. Lunta on juuri tullut 15 senttiä ja ylhäällä on monta astetta pakkasta. Eipä oikeastaan edes harmittanut, kun ei ollut mikään yllätys. Todettiin vaan, että nythän tänne ”joutuu” tulemaan uudestaan.

Eipä muuta kuin takaisin kohti etelää ja uusi reittivalinta. Iltapäivä alkoi taas olla jo pitkällä ja naputtelin naviin ”Nopein reitti Zell am See” ja hyökättiin tien päälle. Reitti ohjasi kiertämään Grossglocknerin itäkautta. Sitten Mallnizin pikkukylässä tie loppui ja navi ilmoitti meidän olevan perillä. Häh? Joka puolelle korkeat vuoret ja ainoa tie oli se, mistä just tultiin. Siinä sitten kartasta alettiin hämmästellä tilannetta ja pian siihen sivistysvaltion tyyliin tulikin harmaapäinen herrasmies kyselemään, voiko hän auttaa. ”Ahaa, vai Zell am See. Nyt teidän pitää palata puoli kilometriä takaisin rautatieasemalle, siellä pakataan autot ja pyörät vaunuihin ja juna vie tuon vuoren läpi.”

Alles klar, tässä olikin tällainen systeemi. Olinhan minä jostain näistä lukenutkin. Eipä mitään, tämä sopii, lisää uusia kokemuksia. Asema löytyikin heti ja ajettiin jonoon odottamaan samalla, kun täyteen pakattu juna lähti liikkeelle. Hetken siinä seisoskeltuamme menin kuitenkin katsomaan aikataulua todetakseni, että seuraava juna lähtee reilun tunnin kuluttua. Moinen odottelu ei todellakaan sopinut pirtaan, ajamaan tänne on tultu! Siispä Biimerin keula takaisin kohti Lienziä.

Lisää lunta!

Uusi yritys Grossglocknerin kiertoon ja tällä kertaa länsikautta. Tie oli itävaltalaiseen tyyliin erinomaisessa kunnossa, toki vähän turhan suoraa ja nopeaa, mutta kuitenkin sopivasti polveilevaa. Iltapäivän aurinko valaisi kuvankaunista maisemaa, korkeat lumiset vuoret kohosivat joka puolella. Moottoripyöriä tuli vastaan todella runsaasti, todennäköisesti vähintään joka toisen kypärän sisällä oltiin suu mutrulla, kun ei päästy Grossglocknerille 

Kohta alettiin nousta ylöspäin ja sukelsimme sisään 1650 metrissä olevaan yli 5 km pitkään Felbertauern tunneliin. Valoa näkyi kohta tämänkin tunnelin päässä ja todennäköisesti uusi tunneli olisi edessä, koska näkyvissä oli pelkkää vuorenseinää. Ajoimme ulos päivänvaloon ja nyt näyttikin mielenkiintoiselta: tienvieret paksussa lumessa, ajokaistoilla vettä ja lumisohjoa, tie kuitenkin sula. Vilkaisin pyörän lämpömittaria: +0,5 astetta!
Ei muuten, mutta kun seuraava tunneli alkoi parinsadan metrin päässä… noustaanko vielä korkeammalle, sitten alkaa mennä jännäksi.

Pujahdimme tunneliin, samalla lämpömittaria jännityksellä vilkuillen. Tie alkoi kuitenkin onneksi laskea alaspäin ja pian lämpöä olikin taas kymmenkunta astetta. Saavuimme Mittersiliin, sen verran myöhä alkoi jo kuitenkin olla, että kuuluisat vesiputoukset saivat jäädä seuraavaan kertaan. Vielä yksi vuoren ylitys, Passo Thurn ja päädyimme pienessä tihkusateessa päivän määränpääksi suunniteltuun Kitzbüheliin. Pysähdyimme legendaarisen syöksyrinteen vieressä bussipysäkille katokseen etsimään sopivaa majoitusta, se löytyikin muutaman kilometrin päästä Hotel Schweigerhofista. Jälleen pieni perhehotelli, hinta oli koko reissun edullisin 56 euroa kahdelta hengeltä sisältäen aamiaisen ja wifin. Aika kohdallaan.
Pyörä parkissa seinustalla lipan alla.

Liite 14970. Liite 14971. Liite 14972

Päivä 6
Kitzbühel – Innsbruck – Seefelder Sattel (1185) – Scharnitzpass (955) –
Garmisch Partenkirchen – Engpass – Reutte – Gaichpass (1093) –
Oberjochpass (1178) – Nesselwang – Vils – Füssen 265 km

Heräsimme pilvipoutaiseen aamuun lehmänkellojen kalkattaessa takapihan pellolla. Pilvet olivat alhaalla ja ympäröivät vuoret jäivät sumun peittämiksi. Maistuvan aamiaisen jälkeen jälleen tutut pakkausrutiinit ja tien päälle kohti Innsbruckia.
Liite 15000. Liite 15001


Maisemat olivat, yllätys-yllätys, jälleen uskomattoman hienoja. Aurinko paistoi taas ja lumihuippuiset vuoret ympäröivät matkaajia. Innsbruckista otimme suunnan jälleen vuoristoon ja kohti Seefeldiä. Kaffe und apfestrudel -tauolla jäimme kuuntelemaan vuorelta kuuluvaa mökää: vanha Transitin alustalle tehty matkailuauto tuli vuorta alas vetäen satojen metrien jonoa perässään, diesel huusi moottorijarrutuksella ylikierroksilla… Jonossa oli monen monta urheiluautoakin, oli Lamboa, Porschea, vaikka mitä. Tässä kiteytyikin hyvin moottoripyörämatkailun iso etu: ei tarvitse turhaan jonotella, vaan jonosta pääsee ohi käytännössä aina heti.
Kohta oli vuorossa nopea piipahdus Saksan puolelle Garmischiin.
Liite 15002

Garmisch-Partenkirchen ja varsinkin hyppyrimäet tuntuivat vetävän turisteja puoleensa ja muutenkin kylä oli näin alkusyksystäkin vilkas. Viihtyisältä näytti, päätimme kuitenkin siirtää lounastaukoa ja jatkaa vielä hetken, olihan pakolliset schnitzelit vielä syömättä ja Itävallassahan ne on saatava. Kohta ylitettiinkin taas valtakunnan raja ja reitille osui golf-kentän klubirakennus, josta legendaariset leikkeet löytyivät listalta.

Liite 15003. Liite 15004

Saksan puolelle Baijeriin

Sitten pari pikkupassoa, rajan ylitys Saksan puolelle, vielä kerran muutama kilometri Itävallan puolelle ja ”lopullisesti” Saksaan Füsseniin. Täältä alkaisi "Romantische Strasse", jota pitkin meidän olisi tarkoitus huomenna jatkaa... toki se yksi linna pitäisi ensi käydä katsastamassa.
Liite 15005. Liite 15006. Liite 15007

Majapaikka löytyi aivan keskustasta kävelykatujen tuntumasta vanhasta panimoravintolasta, Brauereigasthof Bräustüberlistä. Jälleen kerran mukava mesta, tosin ainoa kerta, kun pyörän joutui parkkeeraamaan kadulle. Kysyinkin hieman huolestuneena, onko paikka turvallinen? ”This is Füssen, not Bronx”, kuului vastaus 
Liite 15008. Liite 15009

Päivä 7
Füssen – Schwangau – Wildsteig – Rottenbuch – Pesting – Schongau – Landsberg – Friedberg – Dinkelsbühl 251 km

Linnapäivä. Tämä oli sovittu co-pilotin kanssa heti alkuun, kun alettiin reissua suunnitella.
Jätimme laukkujen sisäkassit kämpille säilöön ja lähdimme siviilit päällä kohti parin kilometrin päässä sijaitsevaa Neuschwansteinin linnaa. Porukkaa oli runsaasti liikkeellä, mutta jälleen motoilijaa suosittiin ja edukas mp-parkki löytyi läheltä. Bussi vei porukkaa ylös linnalle, joka oli juuri niin näyttävä, kuin odotettiin. Baijerin kuningas Ludvig II rakensi tämän Disney-linnan esikuvan, linna valmistui 1892.

Esittelykierros oli ohjattu ja saksalaisen tehokas. Valitettavasti, totesimme. Mielellään täällä olisi pitempäänkin tutkinut lukemattomia huoneita, torneja ja näyttävää taidetta.
Liite 15025. Liite 15026

Suunnitelma oli, että Füssenistä jatkaisimme kohti pohjoista Romantische Strassea pitkin. Satasen-pari jaksoimme sitä ajellakin, mutta sitten totesimme etenemisen turhan hitaaksi, pikkukylät alkoivat muistuttaa toisiaan ja kun maisema oli pääosin peltoaukeaa tasamaalla, päätimme poiketa ainakin hetkeksi autobahnille polttamaan karstat putkesta. Kohta oltiinkin vapaan nopeuden alueella ja 203 km/h jäi maksimiksi navigaattoriin.

Pari mukavannäköistä pikkukylää olimme Romanttisen tien reissukuvauksista bonganneet ja yöksi päädyimmekin Dinkelsbühl:n historialliseen kaupunkiin. Superviihtyisä vanha keskusta, talot kuin suoraan postikortista. Majoitus Hotel Restaurant Piazzassa, pyöräparkki porttikongissa.
Liite 15028

Päivä 8
Dinkelsbühl – Rothenburg am Tauber – Potsdam 594 km

Tänään olisi ohjelmassa sitä ”suorittamista” eli suoraa baanaa. Välillä poikettiin pikkukyliin tauolle tai tankkaamaan. Pyörä toimi loistavasti myös motarinopeuksissa ja kun kerran tulimme tankkaustauolta takaisin baanalle, lähdin seuraamaan ohi humahtanutta 7-sarjan Bemaria. 218 km/h keräsimme navinopeudeksi. Torvi oli jo auki, mutta vielä olisi vauhtia löytynyt lisää.
Liite 15033

Bemari katosi horisonttiin, mutta meille tämä riitti ja kohta edessä olikin jälleen tietyömaan aiheuttama Stau. Jäimme kiltisti suomalaiseen tyyliin odottamaan jonoon, kunnes kohta autojonojen välistä sujahti pari pyörää. Ai niin, täällähän splittaaminen olikin maan tapa. Hetken siinä katseltuani ujutin keulan autojen väliin ja lähdin hiljalleen ajamaan eteenpäin. Sen sijaan, että tie olisi suljettu, meille alettiinkin tehdä tilaa. Eikä kukaan edes avannut ovea 
Toinen hyvä esimerkki huomaavaisuudesta oli, kun rekkajonon ohituksen jälkeen siirryimme takaisin keskikaistalle ja jotenkin ”unohduin” sinne, kun saimme taas seuraavan rekan kiinni. Ohituskaistalla ollut iso Mersu hidasti ja vilkutti valoja, että siirry eteen vaan. Onnistuisikohan tuossa paikallisella motarilla?

Vettä alkoi jälleen sadella, välillä tihuttaen, välillä rankastikin. Matka sujui kuitenkin mukavasti hyvällä 120-160 km/h marssinopeudella. Ajatuksena oli ehtiä illaksi Potsdamiin, siellä vanhassa kaupungissa olimme kerran viettäneet päivän Berliinin reissulla. Iltahämärissä saavuimme vanhaan kaupunkiin todetaksemme, että sopuhintaista majoitusta ei niillä kulmilla ollut enää tarjolla, ainakaan Hotels.comin tai Trivagon kautta. Hetken selailtuamme löysimme edukkaan B&B-majoituksen rautatieaseman vierestä, sen päätimme tsekata, kun alkoi jo väsy painaa. Lähes 600 km autobaanaa, josta iso rupeama vielä vesisateessa, alkoi vaatia veronsa. Suojaisan oloinen parkki pyörälle löytyi hotlan takapihalta katoksesta, joten päätimme jäädä tänne. Majoittumisen jälkeen Döner + olut -setti rautatieasemalla ja alettiin olla valmiita pehkuihin.
Liite 15034

Päivä 9
Potsdam -Hannover 258 km

Vesisadetta oli luvassa koko päiväksi, joten päätettiin pitää matka maltillisena ja otettiin suunta länteen kohti Hannoveria, kun ei oltu siellä koskaan aikaisemmin käyty. Vettä satoi enemmän ja vähemmän lähes koko matkan, vaan eipä tuo juuri häirinnyt. Kun ei antanut häiritä. Varusteet toimivat erinomaisesti pitäen matkaajat kuivina. Tai no kuljettajalla käsineet antoivat periksi, mutta kahvanlämppärit pelastivat tilanteen.

Jälleen päädyimme aivan pelipaikoille vanhaan kaupunkiin kävelykatujen tuntumaan Hotel Avaloniin, pyöräparkki järjestyi pikkurahalla läheisestä autohallista. Aikaa kaupunkiin tutustumiseen jäi mukavasti ja sen myös hyödynsimme. Kävelykadulla oli torimyynti parhaimmillaan ja tunnelma oli välillä tiivis katosten alla, kun rankkasade yllätti torikansan.
Currywurstit ja oluet tekivät kauppansa.
Liite 15038 Liite 15039. Liite 15040

Kiitosten paikka, näitä juttuja on mukava lukea. Tuttuja paikkoja, mutta mukava kuulla niistä myös muiden kokemana. Tällaisia matkatarinoita toivoisin lisääkin ja tämäkin on vielä kesken.

Kiitos kannustuksesta, ruutulippu häämöttää! :orgmp:



Päivä 10
Hannover – Lübeck 213 km

Aamun ensimmäinen tehtävä oli löytää kuuluisat Nanas-patsaat. Eipä tahtonut millään kartoista ja oppaista löytyä selkeää sijaintia. Kokeilin vielä Bemarin navista ”Nähtävyydet” ja siellähän se oli. On se tekniikka vaan välillä hyödyllistäkin, patsaat löytyivät sujuvasti ja kuvat saatiin.
Liite 15050. Liite 15051. Liite 15052

Nyt viimeistään totesimme, että ollaan jo vähän turhan pitkällä Saksassa ja aikaa jäisi hukattavaksikin asti. Näin ensikertalaisena loppuun ei vaan viitsinyt jättää liian pitkää ajorupeamaa, vaan tuli pelattua vähän liian varman päälle. Etukäteen varattu lautta lähtisi vasta huomenna myöhään illalla. Vettä satoi ja päätimme ajaa suoraa Lübeckiin tutustumaan vanhaan hansakaupunkiin. Majoituimme motopalstoillakin hyvässä maineessa olevaan Baltic Hotelliin, lukittu autotalli järjestyi myös täältä nimellistä korvausta vastaan. Vanha kaupunki osoittautui oikein viihtyisäksi. Pakko mainita tässä kohta vanhassa merimieskapakassa toimiva Schiffergesellschaft -ravintola. Älyttömän maistuva ruoka ja hyvät oluet, annokset reiluja -eipä jäänyt nälkä.
Liite 15053.

Jostain syystä päivän korvamatona pyöri ”Monta pitkää kylmää….” Ja vettä satoi. Kuten olisi myös huomenna luvassa, koko Pohjois-Saksaan. Kävin Baltic Hotellin respasta kysymässä, olisiko huomenna mahdollista pitää huonetta pitempään. Ei onnistunut, hotelli oli täyteen bookattu, valitteli Fraulein tiskin takana. No, täytyy keksiä jotain.

Päivä 11
Lübeck – Travemünde 42 km

Sääennuste piti valitettavasti kutinsa, vettä tuli kaatamalla. Aamiaiselle mennessämme totesin hotellin isännän olevan respassa päivystysvuorossa ja päätin vielä kerran mennä yrittämään. Hänkin valitteli, että kyllä, hotelli on täyteen varattu. Pyörä saisi olla autotallissa, tavarat voi jättää hotellille, sateenvarjoja saa lainaksi, mutta huonetta ei valitettavasti klo 11 jälkeen ole…. mutta hetkinen: olikohan seuraava tulija ilmoittanut myöhäisestä saapumisesta…. Kyllä oli! Kuinka myöhään haluatte olla, sopiiko klo 19? No sehän sopi, päivä pelastettu!

Kävimme kävelyllä kaupungilla, teimme vielä viime hetken pikkuostoksia. Vettä tuli edelleen, kuin saavista kaatamalla, "lämmintä" nippanappa 10 astetta, mutta eipä tuo harmittanut, kun muutaman minuutin kävelymatkan päässä odotti lämmin hotellihuone. Katselimme La Vueltan etappia ja Misanon Moto GP:n aika-ajoja, sielläkin näytti satavan. Päivän ohjelma ja telkkarin katselu ei ollut ihan sitä, mitä oli suunniteltu, mutta tässä kohtaa tämä tuntui erinomaiselta vaihtoehdolta.
Liite 15071

Varsinkin, kun iltaa kohti sää alkoi kirkastua ja sade loppui. Travemünden satamaan ajoimmekin poutasäässä. Lähtöselvityksen jälkeen pyörät ohjattiin jonon keulille, jossa oli jo muutama saksalainen ja sveitsiläinen pyörä parkissa. Menimme iltapalalle terminaaliin, sieltä löytyivät myös pyörien omistajat, meitä iloisesti tervehtien.
Kun palasimme pyörien luokse, sinne oli ilmaantunut muitakin suomalaisia: Wingi-kuski Vantaalta ja pari BMW Cruiser -kuskia pohjoisemmasta. Siinä taisi se pari sekuntia mennä ja jo oli jutturinki koossa.
Pian päästiin ajamaan laivaan ja pyöriä sitomaan. Hyvin sujui ensikertalaiseltakin. Omat liinat olin varannut mukaan, niitähän tarvitsin jo pyörän sitomiseen rekkakuljetuksen ajaksi. Keskieurooppalaiset ystävämme jättivät GS-Bemarinsa sitomatta, mutta laivahenkilökunta opasti heitä ystävällisesti, että siitä vaan pelit liinoilla kiinni.


Kohta päästiin siirtymään sisään laivaan todetaksemme, että huoneet eivät ole vielä valmiit. Mikäs kiire tässä, reissu alkoi olla pulkassa, joten baarin puolelle kypäräoluille. Sieltähän tuttu jutturinki heti huuteli, että tännepäin vaan ja kohta skoolattiin porukalla tummia oluita ja kerrottiin retkistämme. Hauskaa oli kaikilla ollut.
Kaksi yötä ja yhden päivä kestävä laivamatka meni yllättävän sujuvasti, kun siihen oikein asennoitui.
Liite 15072. Liite 15073

Laivan tarjonta ja viihtyisyys yllättivät positiivisesti, lähes ruotsinlaivatasoa, tietysti huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Tilanne olisi varmasti toinen, jos menisi laivalla molempiin suuntiin.
Vuosaareen saavuttiin aamulla, siitä nopea siirtymä kotiin Lahteen.