Viikko Marokossa 2015

1. päivä Fuengirola – Rabat 409 km

Pyörät saatiin tulille aamulla ennen kymmentä, tuoretta bensaa tankkiin, ilmanpaineet kohdalleen ja keulat kohti Algecirasin satamaa. Satamaa lähestyttäessä monissa risteyksissä oli lippujobbareita, jotka huutelivat käsityksemme mukaan sataman lipunmyynnin olevan suljettu ja maailman ainoat liput Marokon lauttoihin löytyisivät vain juuri heiltä. No lipunmyynti oli tietenkin auki, FRS:n paatti olisi lähdössä ensimmäisenä, joten siihen siis. Lippu kustansi 62 €/ukko+pyörä ja laivaan pääsi reilun vartin odottelun jälkeen. Laivasta löytyi Marokon viranomaisen luukku, josta sai passiin maahantuloleiman.

Reilun tunnin matkan jälkeen rantauduttiin modernin näköiseen Tanger Medin satamaan. Laivan ulosajoportilla paikallinen koppalakki tarkisti tuoreet leimat ja matka jatkui varsinaiseen tulliin, josta oli kuulunut juttua jos jonkinlaista. Meillä oli mukana netistä tulostetut ajoneuvon maahantuontilomakkeet ja se osoittautuikin ainoaksi dokumentiksi passin ohella, mikä ketään tällä reissulla kiinnosti. Yhtään kertaa ei missään kysytty ajokorttia, rekisteriotetta eikä green cardia. Tullissa meni aikaa kahdella luukulla noin 20 min, yhtään paljon mainostettua ”auttajaa” ei näkynyt, virkamiehet olivat ystävällisiä eikä touhu muutenkaan poikennut normaalista. Ukrainan tulli muutaman vuoden takaa säilyi edelleen meidän ankeimpana rajanylityksenämme. Heti ensimmäiseltä rahanvaihtopisteeltä hieman pesämunaa povariin ja menoksi A1-motaria kohti etelää. Rajoitus moottoritiellä oli 120 ja paikalliset noudattivat sitä todella kiltisti, joten päätimme tehdä samoin, sillä tutkia oli tiheässä ja poliisit olivat ilmeisesti hakeneet oppia Suomesta, koska föönimiehet olivat milloin missäkin puskassa tai kontallaan kaiteen takana.

Melkein heti vietettiin sadepukusulkeiset ja ajoittaiset kuurot jatkuivat koko iltapäivän. Ensimmäisen tankkauksen yhteydessä hankittiin maan kartta ja aloimme pohtimaan elämälle suuntaa. Päätimme katsastaa pääkaupungin, jonne matka sujuikin sukkelasti hyvin vetävää baanaa pitkin. Moottoritie oli maksullinen, mutta maksut olivat eurooppalaisiin hintoihin tottuneille olemattomia. Rabatiin saavuttiin auringon jo painuessa mailleen ja majoitus päätettiin etsiä ”kyllä sieltä keskustasta jotakin löytyy”-periaatteella. Melko lyhyen hortoilun jälkeen vastaan tulikin asiallisen näköinen majoitusliike, josta löytyi pyörille sisäpihaparkki. Iltakävelyllä käytiin pyörimässä vanhassa kaupungissa, joka alkoi hotellia vastapäätä ja siellä alkoi viimeistään tuntua, että kait tässä jonkin matkan päässä Härmästä ollaan. Rauhassa saatiin tallustella ihmettelemässä monenlaista myytävää, ravintola-alueelle ei osuttu vaan palattiin hotellille syömään ja unten maille.

2. päivä Rabat – Essaouira 616 km

Aamulla aurinko paistoi ja elämä tuntui upealta. Ajettiin jonkin matkaa kohti Casablancaa maantietä pitkin vaihtelun vuoksi. Taajamia oli sen verran tiuhaan ja matka alussa, joten päätettiin palata motarille reilun tunnin köröttelyn jälkeen ja johan alkoi taas kilometrejä kertyä hiljaisen sunnuntailiikenteen seassa. Eilen olimme jo päässeet hajulle tutkapartioiden toleranssista, jossa ei ollut mitään rahastuksen makua. Useamman kerran tuli tutkaan ajettua 10-15 yli sallitun, eikä kukaan tehnyt elettäkään pysäyttääkseen meitä, joten jatkossa pidimme vauhdin jossakin 130 tuntumassa.

Päivällä tavattiin reissun ainoa isommalla pyörällä ajava paikallinen, kun yhdellä Shellillä juttusille tuli elämää nähneen näköisellä Busalla ajava kaveri. Kovin oli ystävällinen ja meidän reissusta kiinnostunut, mutta hän osasi englantia yhtä vähän mitä me ranskaa, joten kovin syvälliseksi ei juttelumme mennyt. Onnea matkaan toivoteltiin ja käteltiin puolin ja toisin.

Marrakech alkoi lähestyä niin aikaisin, että päätimme jättää sen seuraavan kertaan ja häippäistiin motarilta tielle R207 kohti hippiklassikko Essaouiraa. Sielläkin oltiin hyvissä ajoin iltapäivällä, joten aikaa jäi pyöriä tämän kaupungin medinassa ihan tuntikaupalla. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Täällä nautin matkan parhaan illallisen. Lampaankyljykset olivat taivaalliset, mutta kaverin lehmänkappale sitkeää. Täällä oli jo hieman turistimeininkiä, muutama kerjäläinen ja pirusti hasiskauppiaita, jotka kaikki kuitenkin kumma kyllä uskoivat ensimmäisen ein. Hasista olisikin sitten saanut tästä lähtien joka päivä ja melkein joka paikasta.

3. päivä Essaouira – Ouarzazate 549 km

Matka jatkui rantatietä N1 kohti etelää. Tie oli oikein mukava ajettava ja täällä alkoivat kumit kulua jo vähän reunempaakin. Keli oli aurinkoinen ja Agadirin lähestyessä alkoi lämpötilakin lähestyä hellelukemia. Tie oli aivan rannan tuntumassa rantatöyrään päällä, joten maisemat olivat hulppeat. Alue oli eurooppalaisten varjosurffareiden suosiossa tienvarteen majoittuneiden autojen varusteiden ja rekkareiden perusteella pääteltynä. Matkan ainoa havainto suomalaisista tehtiin täällä asuntoauton rekkarista. Agadiriin ei ollut tarkoituskaan kummemmin tutustua, todettiin korkealla menevältä tieltä rannat komeiksi ja suunnattiin kohti sisämaata. Lounas ostettiin pikkukylän kaupasta; tuoreita hedelmiä, suklaata, mehua ja jugurttia. Meitä katsottiin kuin avaruusolioita, mutta taas yksi yleinen ennakkoon kuultu/luettu varoitus päällekäyvistä ja kaiken varastaa yrittävistä ipanoista ja muista hiippareista todettiin paikkansapitämättömäksi. Sama lounaskaava toistui joka päivä, eikä maalaiskylien meininki kummemmaksi muuttunut.

Muuten infra alkoi näyttää hieman enemmän siltä, mitä oli jo alussa odottanutkin. Vehreys ja vauraus on tässäkin maassa jakautunut epätasaisesti. Pohjoisessa ja rannikolla ainakin tuohon Agadiriin asti ei näyttänyt juuri Balkania tai vanhaa Neukkulaa kummemmalta, mutta sisämaata kohti mennessä kaikki alkoi rapistua ja kurjistua. Päätiet pysyivät kuitenkin oikein ajettavina, poliisien määrä vain väheni. Päivä päättyi Ouarzazaten kaupunkiin, joka oli mitäänsanomaton - illallispaikka kuitenkin erinomainen.

4. päivä Ouarzazate – Merzouga 379 km

Kummempia reittisuunnitelmia ei oltu tehty ennakkoon yhtään ja aamulla piti tehdä valinta lähteäkö ihmettelemään isoa hiekkalaatikkoa vai Tizi-n-Tichkan mutkapätkiä. Tällä kertaa hietikko vei voiton ja päivämatkaa ei paljoa kertynytkään ja perillä oltiin kohta puolenpäivän jälkeen. Merzougaa lähestyessä havaittiin taas, että lajitovereita turisteja alkoi vilistä joka puolella. Nämä tosin liikkuivat matkailuautoilla. Eurooppalaisia karavaanareita oli tullut vastaan paljon joka puolella, toiseksi eniten off-road-henkisiä maastureita, mutta motoristien vähäisyys kummastutti. Lienevätkö ne kaikki aavikkotrackeillä ja muilla rupulikumireiteillä vai oliko talvella osuutta asiaan. Koko reissun aikana vastaan tuli alle 20 mototuristia.

Merzougassa ei ollut pulaa majapaikoista, joten päätettiin markkinavoimien ohjata ja lähdettiin seuraamaan yhtä mopoukkoa, joka huusi lennosta hinnan, kertoi päivällisen ja aamiaisen kuuluvan kauppaan sekä netti ja bisseäkin löytyy. Paikka oli ihan käypäisen oloinen ja pyörät luvattiin sisäpihalle uima-altaan viereen huoneen oven eteen parkkiin. Tässä vaiheessa alkoi paikka tuntua jotenkin tutulta ja illan päälle pitikin kaivella netistä selitys deja vulle ja sehän löytyi Juvanderin matkastoorista – sama Kasbah le Tuareghan se sieltä löytyi. Oltiin paikan ainoat asiakkaat vieraskirjan mukaan pariin viikkoon. Neuvoteltiin kohtuuhintainen iltapäiväajelu talon jeepillä aavikolle. Mopolla asiakkaita kalastellut mölisijä osoittautui ihan kelpo seuramieheksi ja ajeltiin kolmisen tuntia pimeän tuloon asti ihmettelemässä paikallisia nähtävyyksiä. Olutta käytiin hakemassa jeeppiajelun päätteeksi porukalla autiosta naapurikasbahista, jonka takahuoneesta löytyi ukko ja pimeä, mutta kylmä jääkaappi. Epäilyistä huolimatta majapaikan hemmot värkkäsivät vielä oikein makoisan neljän ruokalajin yksinkertaisen mutta runsaan illallisen.

5. päivä Merzouga – Fes 479 km

Aamulla sää oli pilvinen ja kolea. Kaveri päätti vetää kumipuvun päälle jo lähtiessä, minä en vaivautunut eikä kannattanutkaan. Päivä kirkastui ja oli enimmäkseen lämmin. Maisemat alkoivat muuttua melko pian vuoristoisiksi. Välillä oltiin ilmeisen korkealla, kun ympärille ilmestyi lunta ja jonkin matkan päästä kunnon lumivallit, järvet olivat jäässä ja joka puolella paikallisia lumisotasilla pientareilla. Tie oli kuitenkin kuiva ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämmitti mieltä ja kahvalämppärit käsiä, muuten oli aika vilpoisaa. Myös yksi pieni laskettelurinne bongattiin. Ifranen kaupunki pisti silmään enemmän kuin berberi poronhoitoalueella: kaupunki oli todella viimeisen päälle siisti ja alppityyliin rakennettuja taloja ja hotelleja täynnä oleva paremman väen lomakylä.

Nopsaan alkoi tie viemään alaspäin ja ilma lämpeni taas kesäisiin lukemiin. Fesistä oli bongattu kohtuuhintaista ja tasokasta majoitusta jo edellisiltana, joten sinne oli suunta. Taas oltiin sen verran ajoissa, että majoittumisen ja siistiytymisen jälkeenkin valoisaa aikaa riitti vielä reilun puolen tunnin kävelyyn tämän kylän medinaan, jossa vilinää ja vilskettä riittikin eniten koko reissulla. Vähän hortoilua ja illalliselle ravintolaan, jonka lista näytti hyvältä ja sisäänheittäjä mainosti olutta ja viiniä.

6. päivä Fes – Tetouan 408 km

Tälle päivää katseltiin kartasta sopivantuntuisesti mutkaa Rif-vuorten kautta, koska lauttaranta alkoi olla jo melko lähellä. Tie N8 Targuistiin vaikutti oikein sopivalta. Maisemat olivat komeita ja kylät surkean köyhän näköisiä. Edellispäivänä oli ympäristö vaurastunut kohti pohjoista ajettaessa, mutta tämä seutu oli taas todella takapajuisen näköistä. Keli oli pilvinen ja sadekuuroja tuli välillä. Tie meni ajoittain hyvinkin korkealla tai sitten pilvet olivat matalalla. Näkyvyys oli välillä muutamia metrejä eikä vauhdin huimasta ollut tietoakaan.

Iltapäivällä tultiin Välimeren rantaan tielle N16, joka olikin yksi reissun komeimpia pätkiä. Tie oli erinomaisella päällysteellä ja ohituskaistoilla varustettu ja ihan helvetin mutkainen. Kosteana pysynyt asfaltti, vilkas liikenne ja hiljalleen pimenevä ilta estivät täydellisen mutkailoittelun, mutta jäipähän aikaa ihailla maisemia. Tie meni enimmäkseen korkealla kalloijyrkänteellä ja laski välillä lahdenpohjien kyliin. Maisemat toivat mieleen Irlannin tai Norjan.

Marssivauhti pysyi kuitenkin koko päivän niin hiljaisena, että kello oli jo kahdeksan, kun saavutettiin Tetouanin kaupunki, josta yöpaikka arvottiin vastaantulevista hotelleista. Ihan kelpo paikka parinkympin hintaan löydettiinkin, mutta reissun ensimmäinen kadunvarsipaikoitus hieman hirvitti. Tosin aivan hotellin oven pieleen päästiin ja paksuun toppatakkiin verhottu berberi vakuutti, että safety guaranteed – tokihan me miehen sanaan luotettiin ja lähdimme etsimään illallista. Tällä kertaa ruokapaikan valinta annettiin paikalliselle höpöttäjälle, joka iski imuumme heti hotellin ovelta ja kriteerit kuultuaan veikin meidät upeasti sisustettuun, mutta hyvin sivukujalle piilotettuun ravintolaan, josta löytyi täysin varustettu baari ja ehkä reissun toiseksi paras illallinen.

7. päivä Tetouan – Fuengirola 180 km

Sama berberi jöpötti aamulla puoli kahdeksan pyöriemme vieressä, kun yllättävän runsaan aamiaisen jälkeen lähdettiin katsomaan, onko matkanjatko mopolla vai taksilla. Ei muuta kuin laukut kiinni, vahdille 50 paikallista kouraan palkkioksi ja kohti Ceutaa. Tuo viimeinen rantapätkä oli tasokkaan näköistä rantaloma-aluetta. Espanjan raja tuli vastaan nopeasti ja Marokosta poistuminen oli yhtä mutkaton homma kuin sinne saapuminenkin, leima passiin ja ajoneuvopaperiin, muut dokumentit eivät taaskaan kiinnostaneet ketään. Espanjan tulliheppu katsoi passin kantta ja sanoi tervemenoa. Lauttarannassa oltiin taas sopivasti, lipunoston jälkeen päästiin ajamaan melkein suoraan laivaan.

Vastarannalla ajeltiin jonkin aikaa pikkuteitä kauniissa ja todella kesäisen tuntuisessa säässä. Ensimmäisellä itsepalvelupesuasemalla palautettiin kulkupelit kiiltäviksi ja siirryttiin moottoritielle kuivattamaan ajokit säilytystä varten. Ilta kului rattoisasti kovin rauhallisen Fugen kuppiloissa reissua pohtiessa ja jatkoa suunnitellessa. Hinnat olivat ihan toista kuin sesonkiaikaan. Kolmen ruokalajin menu kohtuullisen tasokkaassa paikassa kustansi 8,95 €/nuppi - juomiin meni hieman enemmän.

Matka onnistui ilman minkäännäköistä vastoinkäymistä. Bensan hinta vaihteli 80-90 sentin välillä ja asemia oli kaikkialla tiheään. Mootoritiellä oli selkeät kyltit, jotka kertoivat etäisyyden seuraavalle tankkauspaikalle. Englannilla pärjäsi hotelleissa ja suurimmassa osaa ravintoloita, ranskantaito olisi toki mahdollistanut kymmeniä juttutuokioita paikallisten uteliaiden kanssa. Usein tankkauspaikoilla oltiin kiinnostuneita pyöriemme hinnoista ja ominaisuuksista. Poliiseja oli paljon tutkien kanssa motareilla ja maaseudulla melkein jokaisen kylän jossakin risteyksessä. Maalla ei tutkia näkynyt juurikaan taajamien ulkopuolella. Yhtään kertaa ei poliisi ollut meistä kiinnostunut vähääkään. Ajopelimme (Hayabusa ja CBF) rajoittivat ajelut asfaltille, mutta ajatus Marokko 2:sta jollakin toisenlaisella kulkupelillä lähivuosina jäi vahvana molempien mieleen. Ja mahdollisesti jonnekin Marokosta eteenpäinkin... aika näyttää. Kuvien liittämiseen ei tietoteknillinen osaamiseni valitettavasti riittänyt.

Hieno juttu

Hieno kirjoitus ja vielä hienompi oli reissu.

T. Se reissukaveri

Vai että de ja vuta Merzougassa... Noh, paikka on kyllä ihan hintaansa nähden hyvä. Kaksi kertaa tullut jo käytyä eikä ole tarvinnut pettyä.