-
Lähden keskiviikkona 11.7.2012 poikani ja serkkuni kanssa Venäjälle Laatokan kierrokselle kolmella pyörällä, kahdella Triumph Scramblerilla ja yhdellä Kawasaki ER-5:lla. Ylitämme rajan Vaalimaalla. Suunniteltu reittimme Venäjällä on: Viipuri - Käkisalmi - Sortavala (1. yöpyminen) - Pitkäranta - Salmi - Aunus (2.yöpyminen) - Lotinapelto - Losevo (3. yöpyminen)
Sain tänään kuulla, että Laatokan länsipuolella on laajoja tietyömaita, jotka ainakin vaikeuttavat retkemme alkuosan sujumista.
Onko kenelläkään tarkemaa tietoa näistä tietöistä? Ovatko jotkut taipaleet täysin ajokelvottomia? Viipurista aiomme ajaa tietä A124 Käkisalmelle ja sieltä tietä A129 Sortavalaan.
-
-
Vastaan itse kysymyksiini, kun retki on jo tehty.
11.7.2012 lähdimme Haminasta klo 8. Ylitimme rajan Vaalimaalla, jonoa ei juurikaan ollut, joten olimme Venäjän puolella klo 10 sikäläistä aikaa. Vaalimaalta ajoimme Viipuriin. Liikenne oli hyvin vilkasta. Ohitteluja tapahtui sekä vasemmalta että oikealta. Viipuriin saavuimme ongelmitta, tie oli hyvin viitoitettu.
Viipurissa katsoimme tärkeimpiä nähtävyyksiä, ajelimme keskustassa edestakaisin. Keskustassa on useita mukulakivikatuja ja jyrkkiä mäkiä. Poutasäällä näistä ei ollut ongelmia, sateella olisivat voineet olla liukkaita. Parin tunnin kiertelyn jälkeen suuntasimme kohti Käkisälmea, tosin emme alunperin suunnittelemaamme reittiä A124 vaan ensin Pietarin valtatietä E18 ja sieltä erkanimme muutaman kymmenen km:n jälkeen tielle A126, joka oli päällystetty, mutta hyvin kuoppainen, sellainen, ettei pyörällä voinut ajaa kuin 40 - 50 km/h keskinopeutta. Suuria maastureita ja kuorma-autoja kuopat eivät haitanneet millään tavoin, koska sellaiset ohittelivat meitä suurella nopeudella yhtenään. Tieltä A126 poikkesimme pienemmälle, mutta muuten hyvin samankaltaiselle päällystetylle tielle, joka yhtyi Varshkon kohdalla valtatielle A129. Se oli erittäin hyväkuntoinen, mutta vilkkaasti liikennöity tie. Tie jatkui hyvänä Käkisalmeen saakka.
Käkisalmen jälkeen tie muuttui kapeaksi, mutkaiseksi ja kuoppaiseksi ja lopulta soratieksi. Soratiellä oli nimismiehenhampaita niin, että pyörästäni irtosi tärinässä peili pariin otteeseen, mutta onneksi paikat hampaissa pysyivät paikoillaan. Tiellä oli kasautuneena pehmeää hiekkaa. Vaarana oli etupyörän joutuminen luisuun, jos olisi ajanut liian kovaa. Kuorma-tautot nostattivat sellaisia pölypilviä, että näkyvyys katosi tyystin ja hiekka narskui hampaissa. Ajoimme monien suomenkielisten kylien läpi. Eteneminen oli hidasta, mutta täysin mahdollista. Yli 400 kiloisella custom-pyörällä olisi voinut olla vaikeampaa, kuin meidän 205 kiloisilla Triumpheillamme. Poikani Kawasaki ER-5, jossa oli katurenkaat alla, selvitti reitin mallikkasti. Jos olisi satanut, olisi tie muuttunut upottavaksi kuravelliksi. Silloin eteneminen olisi olut varmaan kertaluokkaa vaikeampaa.
Sortavalaa lähestyttäessä tien kunto parani selvästi, jossain vaiheessa se muuttui päällystetyksi eikä kuoppiakaan ollut mahdottomasti. Sortavalaan pääsimme illalla klo 21. Piipun Piha-hotellia sai etsiä, koska sinne ei ollut mitään viittoja, mutta reilun puolen tunnin hakemisen jälkeen sekin löytyi. Toki auttoi, etttä tiesimme, miltä suunnalta sitä etsiä. Hotelli oli siisti, rauhallinen ja siellä oli vartioitu parkkipaikka. Sinne jätimme pyörämme ja ajovarusteemme hotellin respaan, kun seuravana aamuna lähdimme Valamoon kantosiipialuksella. Valamon retkeltä palasimme hotellille klo 16 ja kovassa helteessä sonnustauduimme ajovarusteisiimme ja suuntasimme pohjoista kohti tielle A130, suuntanamme Aunus eli Olonets. Maisemat olivat hyvin kauniitta. Tie oli kokonaan päällyystetty, mutta pakoitellen hyvin kuoppainen. Matka Aunukseen kesti koko illan. Kawasakin nopeusmittarin vaijeri irtosi tällä matkalla ja kiinnitysmutteri yläpäästä katosi, myös tankki alkoi kolista pahaenteisesti. Hotelli Oloniaan saavuimme vasta klo 21. Hotellin edessä oli kaksi vanhempaa suomalaista BMW enduroa, joiden omistajia emme nähneet illalla emmekä aamulla.
Aamulla korjasimme Kawasakin tankin kiinnitystä, tankkasimme ja suuntasimme lounasta kohti. Tie oli kohtuullista alkumatkastaan ja myöhemmin erittäin hyväkuntoista. Satoi lähes koko päivän. Poikkesimme katsomassa Pähkinälinnaa. Suuntasimme sen jälkeen Nevan ylitettyämme pohjoiseen johtavalle pikkutielle, joka oli taas erittäin kuoppainen ja pitkiltä matkoilta betonilaatoilla päällystetty. Sorateille emme enää joutuneet. Ajoimme muutamien pikkukylien läpi ja päädyimme lopulta A129 valtatielle. Oli perjantai-ilta ja tuhannet pietarilaiset olivat matkalla datsoilleen. Ruuhka oli siltä luokkaa, että jono välillä seisoi useita minuutteja ja eteneminen oli hyvin hidasta. Ruuhkassakin monet venäläiset ohittivat jonoa oikealta. Klo 19 mennessä saavuimme Varshkon kylään, missä yövyimme Motelli Sampossa. Paikka oli siisti ja ruoka hyvää. Aamulla suuntasime jo tullessa tutuksi tulleita teitä Viipuria kohti ja Viipurin ohittaen Nuijamaan rajanylityspaikaan. Rajalla oli jonoa sen verran, että ylitykseen meni aikaa pari tuntia. Suomeen saavuimme 14.7.2012 klo 14.
Matka onnistui odotuksia paremmin. Suurin vaara oli vilkas liikenne ja venäläisten vaaralliset ohitukset sekä vasemmalta että oikealta. Huoltoasemia oli tiheästi ja 95 okt. bensa maksoi vain 28 - 30 ruplaa/l. Bensa oli siis yli puolta halvempaa kuin meillä.
Miliisien kanssa meillä ei ollut mitään ongelmia, kun ajoimme nopeusrajoitusten mukaisesti. Miliiseillä näytti olevan riittävästi tekemista oman maan autoilijoiden kanssa. Usen näimme miliisin pysäyttämiä autoja tien varsilla.
Maantierosvoja ei ollut eikä kukaan yrittänyt varastaa pyöriämme parkkipaikoiltakaan. Hotellien parkkipaikat olivat yleensä valvottuja.
Laatokan länsipuolinen tie A129 oli täysin ajettava. Mitään sellaisia tietöitä, jotka olisivat estäneet liikennettä, emme nähneet. Sorateiden kunto edellyttää kevyehköä pyörää. Sateella ajaminen on todennäköisesti hyvin hankalaa näillä sorateillä.
-
Matkastani on kuvivlla varustettu blogi osoitteessa: http://etp56.blogspot.fi/
