En voi kirjoittaa näitä asioita mihinkään muuallekaan, koska ketjujen alkuperäiset aloittajat pahastuisivat ja sanoisivat ettei kyseinen ketju ole minua varten.
Tässä kuitenkin lähes tasapuolisesti kaikille muutamia ajatuksia joita olen joko omassa pienessä mielessäni kehitellyt tai jostain muualta omaksunut.
Jos nämä ajatukset vaikuttavat toimintaasi tavalla tai toisella ilman että ajattelet asioita itse ja/tai suodatat tekstiäni, se on sinulle ihan oikein. En kuitenkaan ota siitä vastuuta.
1. Suomen sääolosuhteet tyypillisenä moottoripyöräkautena eivät ole millään tavalla äärimmäiset. Ei, moottoripyöräsi ei mene sekaisin jos täällä pohjolassa on lämmin kesäpäivä. Iskunvaimenninöljysi, renkaasi tai ilmajäähdytteinen moottorisi ei räjähdä Suomen kesässä ainakaan ulkoilman kuumuuden takia. Suurin osa noista härveleistä on suunniteltu ja testattu hiukan lämpimämmissä paikoissa.
2. Kierrosaikojen kutistaminen ja suorilla hiljaa ajamine eivät nyt vain yksinkertaisesti sovi yhteen. Kyllä, ajamista voi harjoitella vaikka ajaisikin suorat hiljaa. Ei, kierrosaikojen parannusyrityksissä ei ole mitään järkeä jollei ota niitä helppoja sekunteja pois ajamalla suoria kovempaa. Jos kämpässäsi on talvella kylmä, et varmaan yritä lämmittää sitä laittamalla pattereita kovemmalle samalla kuitenkin pitäen ikkunoita ja ovia auki? Leuka tankkiin ja hana auki.
3. Kyykkypyörä on urheilullinen pyörä. Urheilullisen pyörän päällä saattaa epäurheilulliselle ihmiselle tulla vähän kurja olo.
4. Kaatuminen rikkoo yleensä kalliita mopon osia. Moottoriurheilu kallis, DNA halpa.
5. Kaatuminen rikkoo joskus arvokkaita kehon osia, mutta kotiokkin on moni kuollu.
6. Kaikki muut tielläliikkujat eivät ole puusilmiä. Jotakuta saattaa välillä harmittaa kun moottoripyöristi käyttäytyy maailman omistajan lailla, eikä siksi anna tietä. Joillain moottoripyöristeillä tuntuu olevan sellainen kuvitelma, ettei kukaan voi liikkua heitä vauhdikkaammin missään. Kyllä voi, myös laiskanletkeällä perhesedanilla. Jos vaihdat kaistaa takaa kovempaa tulevan auton eteen, saattaa tyhmästä päästä kärsiä koko ruumis.
7. Jos edellisestä huolimatta kaikki muut ovat mielestäsi puusilmiä, voinet käyttää ylivertaisia aistejasi löytämään ne puusilmät jotka eivät ole sinua havainneet. Joidenkin mielestä on tietysti kivempi herätä sairaalassa oltuaan oikeassa kuin jatkaa matkaa joustettuaan omien oikeuksiensa valvomisessa.
8. Pääsääntöisesti moottoripyöriä varten suunnitellut tuotteet ovat moottoripyöräkäytössä parempia kuin johonkin muuhun tarkoitukseen suunnitellut tuotteet. On epätodennäköistä että moottoripyöräsi räjähtää jos sinne laitetaan öljyä purkista jonka kyljessä on jonkin tunnetun öljy-yhtiön nimi ja moottoripyörän kuva.
9. Moottoripyörän ohjekirjasta löytyy yleensä ohjeita kyseisen moottoripyörän käyttöä varten. Sieltä löytyy yleensä myös kyseisen moottoripyörän suunnitelleiden insinöörien suosituksia siitä mitä varaosia, polttoainetta ja voiteluaineita kyseisessä moottoripyörässä kannattaisi käyttää. On tietysti mahdollista että suuri ja äänekäs osa tämänkin foorumin käyttäjistä tietää kyseisestä moottoripyörästä paljon enemmän kuin nämä edellämainitut insinöörit. Itse luottaisin kuitenkin niihin insinööreihin.
10. Edelliseen liittyen 690 LC4:n kytkinnesteen seassa saattaa joskus olla öljyä. Se johtuu todennäköisesti siitä, ettei kyseisessä laitteessa saisi ainakaan ohjekirjan mukaan käyttää kytkinnesteenä muuta kuin hydrauliöljyä.
11. On olemassa moottoripyöräilyyn liittyviä asioita joihin saattaa saada hyviä neuvoja foorumeilta. Näitä voivat olla esimerkiksi jonkin varusteen valintaan, saatavuuteen tai hintaan liittyvät asiat, mukavat ajoreitit, matkakohteet jms.
12. On olemassa moottoripyöräilyyn liittyviä asioita joihin ei välttämättä saa hyviä neuvoja foorumeilta. Näihin katsoisin kuuluvan esimerkiksi itse moottoripyörän valinnan, moottoripyörän ratasäätöihin liittyvät asiat, ajolinjat ja ajotekniikan.
Jotkut tietysti uskovat että joku suuri ja viisas tietäjä Internetin syvyyksissä korjaa kaiken kun hänelle lähettää omaa ajoaan kuvaavan tiedoston. Jotkut uskovat muuttuvansa viikossa läskistä rantaleijonaksi ostos-tv:n kirjekurssilla. Jotkut uskovat saavansa suureen hameeseen pukeutuvalta henkilöltä luottokorttitietojaan vastaan luotettavan ennustuksen elämänsä rakkautta tahi seuraavan viikon lottonumeroita koskien.
Ehkä lisään asioita sitä mukaa kun tulé mieleen. Ehkä en.