Edit: korjasin vanhentuneet kuvalinkit.
Ducati SF matkapyöränä.
Tässäpä pieni matkapäiväkirja. Mukana oli pikku läppäri johon siirsin kuvat ja videot, ja kirjoittelin vaikutelmat päivittäin.
30.6.2010. Renkaissa olisi vielä pintaa jokusen tonnin ajoa varten mutta koska tarkoitus on käydä Keski-Euroopassa, laitatan uudet kumit. Eipä tarvitse arvokasta loma-aikaa käyttää rengasliikkeiden metsästykseen. * Päätän ahneuksissani jättää takanakin talteen, siinä on pintaa vielä lähes puolet, ainakin siis satasen arvosta. Käytettäköön se vaikka syksyllä tai ensi kevään karkeilla asfalteilla. Tuleepahan tämä taloudellisuusaspektikin täytettyä.
Tornion kautta ajo saattaa syödä miestä, joten laivakyyti houkuttaa. *Saksaan tai Puolaan pääsisi suoraan, mutta se on hieman pitkäveteinen vaihtoehto. Taidan jättää sen vaihtoehdon paluumatkaa varten.
Nettisurffailun tuloksena päädyn Turusta lähtevään Siljan lauttaan. Hesan lähdöissä olisi se hyvä puoli että matka kestää riittävän pitkään että ehtii illalla käydä syömässä kaikessa rauhassa eikä aamullakaan ole maalaistyylistä herätystä kukonlaulun aikaan. Laivalle on tietysti lähdettävä aikaisemmin, joten lähtöpäivä muodostuu kiireisemmäksi. Naantalista lähtisi laiva vasta 22:30. Se on perillä Kapellskärissä 5.30 mikä on kyllä aivan liian aikaisin nukkumista ajatellen. *Hyttejäkään ei ole jäljellä, joten Turun vaihtoehto on helppo perustella.
Yksinäisenä matkustajana joudun varaamaan kokonaisen A-hytin mutta menköön. Huvilla on hintansa.
1.7.2010. Vien duksun 12 tonnin huoltoon. Mittarissa on vasta 11300 mutta jos Eurooppaan suunnistaa, voi kilometrejä tulla yllättäen paljonkin. *Venttiilien säätö tehdään seuraavana aamuna kylmälle koneelle. Jääpä aikaa kerätä matkakamppeet.
Piipahdan retkeilyvälineliikkeessä ja päätän ostaa Leathermanin ja vaihtokärjet. Duksun työkaluihin kuuluu yksi 3 mm kuusiokoloavain, joten sillä ei kovin monipuolisia remotteja tehdä. En jaksa tarkistaa mitkä kärjet ovat tarpeettomia joten otan kaikki mukaan. Jätettäköön viimeisten grammojen ja kuutiosenttien optimointi seuraavalle reissulle.
Duksun matkavarusteluun kuuluu yksi 20 litran sivulaukku jolle virittelin kiinnikkeen vasemman takajalkatapin tilalle. Kyytiläisiä kun ei ole tähän malliin kiusaksi asti. Tankkilaukku haittaa ajoa ja reppu muodostuu pitemmällä matkalla ihan oikeaksi taakaksi, joten sivulaukku on vaihtoehdoista vähiten huono. Siispä pakkaan laukkuun tavarat tärkeysjärjestyksessä *- yksi kutakin mutta sukat parittain, ja jätän loput kotiin.
Huomattakoon että tämä pakkausmalli ei toimi jos päästää naisväen puuttumaan pakkaustoimiin, joten ne on tehtävä vaivihkaa. Tällä periaatteella pienempäänkin askiin saa tavarat kyllä mahtumaan. Käytän sivulaukkua vaakassa, se näyttää 7,2 kg. Vaikuttaa lupaavalta.
2.7.2010.
Aamu valkenee hieman pilvisenä. Ilmassa on vahva lähdön tuntu. Mietiskelen vielä mukaan otettavia tarvikkeita. Pieni LED-taskulamppu löytää vielä paikkansa, samoin puhelimen laturi. *Rengaspainemittaria en varmastikaan tarvitse mutta tulkoon tällä kerralla mukaan. Mistä sitä tietää jos vaikka sattuu Nurburgringille eksymään.
Yhdeltä tulee tekstari joka kertoo huollon valmistumisesta. Siispä peliä hakemaan. Ihme kyllä muistan ottaa huoltokirjan mukaan. *Viedessäni pyysin tarkistamaan mistä johtuu etupään loksahtava ääni jarrua käytettäessä ja joskus montuissa. Sekin asia selvisi – ääni tulee jarrulevyistä. Kelluva ripustus sallii sen verran liikettä että ääni syntyy. Eipä tullut mieleen.
Eikun tankkaamaan ja pienen lenkin kautta kotiin. Kone kehrää ilmiselvästi tyytyväisenä uusista öljyistä ja ilmansuotimesta.
Vielä viimeinen inventaario tärkeimmistä tarvikkeista – lompakko, toiset avaimet, puhelin, laturi, navi- ja siinäpä ne tärkeimmät. Sääennuste näyttää Eurooppaan huikeita lämpötiloja, joten sujautan laukkuun vielä irtohihnan ja tyhjän tarvikepussin. Jos tulee liian lämmin voin pakata siihen ylimäääräisiä asusteita ja hirttää kiinni pyörään. *Ei ole viisasta niitä hylätäkään. Ennemmin tai myöhemmin ne löytävät tiensä ajopuvun alle. Yhdelläkään reissulla ei ole ollut hellettä kaiken aikaa. Viimeistään kotiin ajaessa sataa.
Matka Turkuun sujuu ilman episodeja. Tunnin ajon jälkeen pidän Orituvalla tauon ja teen silmämääräisen tarkistuksen. Kriittisiä osia ei ole putoamassa ja vaatetus tuntuu lämpötilaan sopivalta. Visiiristäkin näkee vielä läpi siinä määrin että päätän jättää sen puhdistuksen laivalle. *Loimaan paikkeilla odotan polttoaineen varoitusvalon syttyvän mutta se vaan ei ota syttyäkseen. Onkohan anturijohto jäänyt huollossa irti? Otan riskin ja jatkan ajoa. Lopulta valo syttyy ennen Auraa ja poikkean tankkaamaan. Korkkia avatessa kuuluu suhahdus. Lieneekö tankin huohotinletku jäänyt litistyksiin. No, kone toimii normaalisti eikä tankki ole mennyt alipaineesta ruttuun joten olkoon. Satamassa vajaan 30 km ajon jälkeen avaan korkin uudelleen. Taas suhahtaa. Täytyypä kysyä huollosta puhelimella kun ovat seuraavan kerran paikalla.
Duksu ja muut matkapyörät satamassa:
http://i8.aijaa.com/b/00724/7421274.jpg
Satamaan kokoontuu melkoinen joukko motoristeja. Suurin osa on menossa Gotlantiin rata-ajoa harrastamaan muutamaksi päiväksi. Ei hassumpaa. Mainitsen että ajattelin käydä Nurburgringillä ajamassa pari kierrosta. En ole varma herättikö kommentti kateutta *vai sääliä. Kulmakarvat kumminkin nousivat.
Kuuluu pieni rymähdys. Yksi K-Bemu kaatui pysäköitäessä kyljelleen – sivutuen kääntö oli jäänyt hieman vajaaksi. Se nostettiin porukalla pystyyn. Sivupeilin haljennutta lasia ja radiopuhelimen antennia lukuun ottamatta tappiot jäivät henkiselle puolelle. Bemussa näyttää olevan fiksu peilin kiinnitys. Jos pyörä kaatuu, loksahtaa peili irti kiinnikkeistään ilman isompia vaurioita.
Laivan lastaus on hieman myöhässä. Tällä kertaa motoristit otetaan laivaan viimeisinä – ehkä siitä syystä että kuormaus tapahtuu keulaportista. Odotettavissa on tyyni keli joten en sido pyörää, eikä käytettävissä ole kyllä liinojakaan.
Duksu matkavarusteissa:
http://i2.aijaa.com/b/00421/7421273.jpg
Keli on hieman lämmin joten päätän portaiden asemasta ajaa hissillä 7 kerrosta ylöspäin. Pikainen vaatteiden vaihto ja sitten päivälliselle.
3.7.2010.
Herään ja vilkaisen kelloa. Aamusuihkun jälkeen otan puhelimen poistaakseni herätyksen. Mitä h##*, tässähän olisi vielä tunti aikaa. Olen aina ollut sitä mieltä että Turun laiva on liian aikaisin päätesatamassa muttä tämä on jo liikaa. Otan vielä pienet tirsat ja lähden sitten tarkistamaan aamiaistilannetta. Mistään ei näytä saavan pelkkää kahvia, sitä varten pitäisi mennä buffet-aamiaiselle. Lisää kaloreita ei nyt kaivata, joten pitäkööt bufeensa, kohta pitää kuitenkin tankata. Samalla saa ruotsalaisen huoltamon kitkerää ketunmyrkkyä. Yksi kupillinen sitä riitää pitkälle.
Ajan Tukholmasta ulos kohti etelää. Keli ei kuumenekaan niin paljon kuin säätiedoissa luvattiin. Hyvä. Ajelen rajoitusten mukaan ja vasemmalta suhahtelee ohi sekä autoja että pyöriä kuin Saksassa ikään. Ei taidakaan nämä Suomen tiedotusvälineissä kerrotut jutut Ruotsin tiukasta nopeuspolitiikasta ihan pitää kutiaan. *Hurrit näyttävät saaneen nelostien melkein kokonaan moottoritieksi. Niinpä edes suunnilleen samaan suuntaan vievät pikkutiet ammottavat tyhjyyttään.
Pyydän Garminia välttämään *motareita ja pääteitä ja se miettiikin reittiä kauan. Hyväpintaisia mutkikkaita pikkuteitä on nautinnollista kurvailla. Mantorpissa on joku tapahtuma ja kysyn pysäköinnin ohjaajalta, kuulemma ”gasbilar”. Mitähän sekin tarkoittaa, täytyypä vilkaista netistä jahka pääsen wlanin piiriin.
Noin 40 km:n jälkeen Navi neuvoo takaisin motarille. Tässäkö nyt olivat muka Ruotsin pikkutiet? Olen aikaisemminkin huomannut että Garminin reitinlaskenta on laiska. Jos hommaa olisi vähänkin enemmän se tyytyy pääteihin. Tomppa on paljon etevämpi laskija. Garminille *täytyy antaa helpompia hommia ja valita joku kohde vähän lähempää.
Päätän ajaa Helsingborgiin ja lautalla yli Helsingöriin kuten ennen vanhaan. Laivalippu näyttää maksavan suunnilleen saman kuin siltamaksukin (210 Sek). Köpiksen seudulla on massiivinen liikenne ja suuntaan suorinta reittiä Rödbytä kohti. *Kas, tanskalaiset ovat nostaneet moottoritienopeuden 130 km/h:ksi ! Tulen entistä vakuuttuneemmaksi että meitä suomalaisia kyykytetään pahasti.
Lämpötila hivuttautuu ylöspäin ja duksun mittari näyttää 33 asteen lukemia. Onneksi tuli otettua krossihanskat mukaan. Tunnin kuluttua lämpöön tottuu eikä se enää juuri ahdista. Saksan puolella nopeudet kasvavat kokeilen miten peli hyökkää. Kyyti muuttuu rasittavaksi noin 220km/h kohdalla, ilmavirta kiskoo kypärää voimalla. Tyydyn sitten leppoisaan 160-190 km/h marssivauhtiin, jolloin pää pysyy hartioilla ilman ponnisteluja. Toki nopeuden joutuu usein laskemaan alas liikenteen, tietöiden ja rajoitusten vuoksi.
Kello alkaa olla 19:00 illalla joten päätän etsiä majoituksen. Olisi viisasta hankkia majapaikka vähän aikaisemmin mutta halusin päästä Hampurin ohi. Garmin ehdottaa Landhaus am Linderhofia Marxenissa muutaman kilsan päässä. Aion ensin soittaa, mutta päätänkin ajaa sinne suoraan. Ellei tilaa ole tai paikka miellytä niin jatketaan hakua sieltä. Paikka osoittautuu harvinaisen siistiksi Gasthausiksi ja tilaa on. Tosin likka markkinointihenkisesti esittää että vain hieman tasokkaampi huone olisi vapaana, mutta saisin sen pienellä alennuksella. Paikka on muuten hyvä ja rauhallinen joten tehdään 73€:llä sitten kaupat, vaikkei asiakkaita ole tungokseen asti.
4.7.2010.
Aamu valkenee pilvisenä mutta lämmintä on kuitenkin yli 20 astetta. Edellisen päivän ajot tuntuvat vielä jäsenissä kun hiippailen aamiaiselle. Ei taida olla sesonki kuumimmillaan kun olen yksin ravintolassa. Kaikki eväät tuodaan pöytään nätisti aseteltuna. Estetiikkaa tärkeämpää on kuitenkin kahvi joka on mainiota.
Kerään kamppeet. Alusasu on aavistuksen nihkeä eilisen pesun jäljiltä joten annan sille minuutin hiustenkuivaajaa. Laitankin nyt Rukan version kehiin. *Pakkaus sujuu jo rutiinilla – mitä vähemmän tavaraa sen nopeammin ne on pakattu.
Mutta minne suunnistaisin? Valitsen Nurburgin *kohteeksi, jos vaikka kävisi viimein ajamassa maineikkaan Nordschleifen. Matkaa on sen verran että päätän ottaa tämän siirtymätaipaleena ja suosia motaria. *Taival taittuu jo tuttuun tahtiin. Kokeilen vielä isompia nopeuksia. Viitosella rajoitin sytyttää valot mittaristossa noin 230:n kohdalla. Kuutosella se jaksaa jatkaa, käsivarsissa tuntuu ankara venytys ja kypärään muodostuu turbulenssi joka hakkaa sitä ylös-alas-suunnassa. Kypärä tärisee hillittömästi ja edessä näkyy kolme kaistaa. Voisi tietysti tähdätä keskimmäiseen, mutta 1:3 vedonlyöntisuhde on tässä hommassa huono joten täytyy löysätä. *Jää sitten pyörän huippunopeus kokeilematta, kuskin raja tuli ensin vastaan. Täytyypä myöhemmin tarkistaa mitä naviin jäi lukemaksi, voi sitten kertoilla kavereille. Navi ei kyllä pysy pyörän mittarin perässä vaan laskee jonkinlaisia keskiarvoja. Jos lukema on kovin alhainen niin tietty se kannattaa nollata vähin äänin.
Mitä ihmettä, polttoaineen varoitusvalo syttyy...haa, nopeuden käytöllä on siis hintansa. Tarkistan navista olisiko lähistöllä asemia. Tyhmä laite, etsii asemia joka suunnasta, myös ohitetut vaikka eniten kiinnostaisi onko edessä päin sellaisia ja kuinka kaukana. Näyttäisi niitä olevan myös oikeassa suunnassa joten jatkan matkaa. Tien reunassa on pian on iso kyltti tieliikenneasemasta josta navi ei tiennyt mitään. *Siispä sinne.
Sama kaava toistuu muutaman kerran. On parasta tankata ennenkuin viime tipassa. Samalla siitä saa hyvän tekosyyn koipien oikomiseen. Muutamassa kohdin liikenne puuroutuu, mutta ajan kaistojen välissä. Autot tekevät tilaa (!) kun huomaavat että kaksipyöräinen tulee. Nopeusero on syytä pitää kuitenkin pienenä, kaistanvaihtajia löytyy tästäkin porukasta. Lane splitting nopeuttaa etenemistä merkittävästi paikallaan seisomiseen verrattuna. Toiseksi helteellä ilmavirta pitää kuskin viileämpänä.
Saavun Nurburgiin ja yritän etsiä Nordschleifen kirjautumispaikkaa. Alue on läpeensä moottoriurheilulla kyllästetty, on BMW test centeriä ynnä muuta. Inspiroiva ympäristö. Poikkean kahville ja kysyn tarjoilijalta. Toimii paremmin kuin navi, matkaa on pari kilometriä.
Parkkialue on yllättävän pieni. Tarjolla näyttäisi olevan myös vuokrakalustoa jos omaa ei tohdi viedä radalle, tosin nelipyöräisiä.
Nämä näyttivät kuitenkin yksityisiltä:
http://i7.aijaa.com/b/00422/7420788.jpg
http://i8.aijaa.com/b/00692/7420789.jpg
Haahuilen hieman ympäriinsä ja osun sitten pyörien parkkialueelle. Etsin lipunmyyntiä ja löytyyhän se kysymällä. 1 kierros 22€, 4 kierrosta 75€. Päätän ottaa 4 kierrosta, se tekee lähes 90 ratakilometriä. Eiköhän se riitä kun takana on jo jonkinmoinen siirtymätaival. Saan muovikortin jota pitää näyttää porttiautomaatille.
Ajan portista ja hiukan sivuun, kortti taskuun, vetoketju kiinni ja hanskat käteen. Jokunen rataporsche möyryää *vierellä, tunnelma on mahtava. Lasken kiireisemmät ohitseni, täytyy muistaa että olen turistimatkalla. Ja sitten radalle. Jo lähtösuora on mahtava. Tilaa olisi isommallekin porukalle. En kuitenkaan vedä täysillä kun en yhtään tunne rataa. Kanttarit on maalattu punavalkoisiksi joten niistä voi aika hyvin päätellä missä ajolinja kulkee. Korkeuserot ovat suuret. Ohitseni pyyhältää mäennyppylällä kilokyykky etupyörä ilmassa. Asiaa.
Monet mutkat ovat pitempiä kuin odotin ja tiukkenevat loppua kohti. Tulee taitettua liian aikaisin sisään. Se kostautuu sitten ulostulossa. Mutta mitäs siitä, toisella kierroksella sitten paremmin. Täällä ei teipata peilejä ja kun niihin ilmestyy jokin ratahirmu niin lasken sen suosiolla ohi.
Joka kierroksen jälkeen ajetaan portin läpi. Toisella kierroksella näen valkoisen pyörän kumossa aidan vieressä. Paikalla on pari turva-autoa ja keltaisen lipun heiluttaja. Toivottavasti kuskia ei sattunut. Kolmannelle yrittäessäni valot ovatkin sitten punaisella. Rata suljetaan hetkeksi. *Parkkiin tulee joku paikallinen R-Suzukilla, juttelemme. Hän asuu puolen tunnin matkan päässä ja on hankkinut vuosilipun. Niin ne vaan jotkut. Kerron olevani ensi kertaa ringillä ja ajaneeni kaksi kierrosta. Hän vilkaisee pyörääni ja toteaa että et nyt ihan hiljaa ole ajanut. Sitten hän tarjoutuu näyttämään ajolinjoja, sanoo että hän joka tapauksessa ajaa yhden tai kaksi kierrosta löysemmin ja tarkistaa radan. Otan tarjouksen mielihyvin vastaan.
Kohta rata aukeaa ja suuntamme radalle. Ai nyt kaveri ajaa hiljaa vai...no, ei tule kumminkaan vaikeuksia pysyä perässä, linjat ovat tietty edelleen hakusassa. Parissa kohtaa sisäkaarre on kallistettu reilusti ja materiaali näyttää kuoppaiselta betonilta. Krossipyörähän tässä kohdin pitäisi olla. Portilla kaveri sanoo ajaksi 10:30. Laskimme muutamat nopeat ohi, mikä tietysti hidastaa.
Viimeisen kierroksen ajan omin päin.Tuntuma paranee loppua kohti kun alkaa edes suunnilleen muistaa rataa. On monta paikkaa missä voi vetää *aivan täysillä. En yhtään ihmettele paikan legendaarista mainetta. Kierros tulee täyteen ja poistun alueelta tyytyväisenä. Tänne täytyy tulla uudestaan.
Sitten majoitukseen etsintään. Bongaan Garminista Mosel-laakson kylän nimeltä Bernkastel-Kues ja pyydän reitin välttäen motareita ja ties mitä. Lähden ajamaan ja päädyn mutkikkaille pikkuteille. Liikennettä ei ole joten on mukava päästellä maalaismaisemien halki. Tiukat mutkan huolehtivat siitä että nopeutta ei tarvita paljoa. Seuraan hotelliviittoja ja ajan Hotelli Hectorin eteen. Näyttää suht’koht siistiltä joten eikun sisään. *Hinta putosi edellisestä paikasta puoleen, ja laatu samassa suhteessa. Riittää kuitenkin hyvin vaatimattomalle motoristille.
5.7.2010.
Aamulla otankin tunnin ylimääräiset unet. Jotenkin eilinen kävi voimille. Nakupyörällä vauhtien repiminen saa saman tuntemuksen kuin punttien nostelu - siinäpä hyvä syy käydä ajelulla. Aamupala tarjoillaan jälleen pöytään. Liekö taka-ajatuksena etteivät asiakkaat pääse rohmuamaan muuta kuin sen verran mitä eteen kannetaan. Palvelu on kuitenkin palvelua. Hotellin omistaja, vanhahko rouvashenkilö, antaa mukaan hotellin mukaan nimetyn CD:n jossa näyttäisi olevan jotakin klassista. Ehkä se mukaan mahtuu.
Suuntaan taipaleelle. Moselista on mukavia reittejä Hahnin ohi motareille. Matkaa on sen verran että otan pari tankillista siirtymänä enkä lähde pikkuteitä perkaamaan. Poikkean kuitenkin Hockenheimille rataa vilkaisemaan. Tekee mieli kahvia joten poikkean ratamuseoon. Tarjolla on vain automaattimyrkkyä, mutta kyllä se tähän hätään menee. Siemaillessani kurkistan ovelta museoon. Sielläpä näkyy olevan runsaasti vanhoja kilpa- ja muita pyöriä. Kolehtikin on kohtuulliset 6€, joten eikun sisään. Täällähän kuluisi monta tuntia. Olen yksinäni museossa ja räpsin kuvia mitä erilaisimmista pyöristä. Löytyy erikoisuuksia – BMW, Munch, muutama Bimota – Tesi mukaan lukien. Engelsmanneilla on näköjään ollut intoa kokeilla tyylejä laidasta laitaan, katettua ja nakua. Jokainen muodostakoon mielipiteensä itse mutta nakuissa muotoilu on osunut paremmin kohdalleen. Tosin jotkut ovat niin rumia että ne ovat ihan hienoja. Pyöriä on varmaan yli sata. Jos eilisen päivän huippukohta oli Nurburgring niin tänään se oli varmaan museo.
Kuvia tuli otettua varmaan satakunta, tässä pari:
http://i2.aijaa.com/b/00671/7420823.jpg
http://i4.aijaa.com/b/00262/7420825.jpg
Ovaalimäntäinen Honda:
http://i5.aijaa.com/b/00156/7420826.jpg
Fussen-nimisen paikan jälkeen osun pitkään tunneliin ja ennenkuin huomaankaan olen Itävallan puolella. Täälläkin näköjään pitää maksaa osallistumisvero moottoritietarran muodossa. Onneksi sen voi hankkia 10 päiväksi, jolloin se maksoi vain 4,50€. Tarra näyttää siltä että sen saa myös irti ilman asetonia tai muita jytyliuottimia.
Liikenne harvenee huomattavasti, ja rajoitukset alenevat. Pari poliisiautoakin näkyy tien päällä nopeusmittaustehtävissä. Ihan tulee kotosuomi mieleen. Tyydyn ajelemaan maltillisesti. *Eilisen veroista kokemusta päivästä ei muodostu. Poikkean Tösens-nimiseen kylään josta löytyy majatalo. Jos punkka löytyy niin ei väliä vaikka se olisi heinätallissa. Punkka löytyy, ja pyörälle osoitetaan paikka tallista.
6.7.2010.
Ulkona on pilvistä mutta ei sada. Ylempäna on varmaan viileämpää ja otan gore-hanskat käyttöön. *Asennan kypäräkameran paikalleen ja matkaan kohti Stelviota. Viileämpää on tosiaan, ja nyt heittää muutaman tipan vettäkin. Pysähdyn ja laitan kameran taskuun, se kun ei ole täysin vesitiivis. Tällä keinolla saankin sateen torjuttua eikä vettä tule sen enempää.
Liikennettä on yllättävän runsaasti ja pyöriä eritoten. Kohta ollaankin jo Italian puolella, tulliaseman on jäänyt virattomaksi. Serpentiinit alkavat ja edellä ajaa joku itävaltalainen kaksi päällä. On selvästikin tekijämiehiä ja harjoitellut näitä ykkösellä ajettavia tiukkia 180-asteisia. Ajo on rivakkaa mutta kiireettömän tuntuista, mutta rako meinaa vaan kasvaa. Nostaisin kaverille hattua jos kypärän solki olisi auki.
Kohta tulee vastaan yllättävä näky – kirkontorni pistää esiin vedestä. Poikkean ihmettelemään mullistusta. Asia selviää tuota pikaa – järvi on tekoallas ja kirkko on jäänyt veden alle. Sille on tehty sitten erillinen penger, ilmeisesti siksi ettei se rapautuisi veden nousujen ja laskujen vaikutuksesta.
http://i8.aijaa.com/b/00328/7420837.jpg
Stelvioon on häkellyttävä määrä mutkia. Alan vähitellen oppia nuo tiukat satakasikymppiset, mutta kaasun kanssa saa olla tarkkana, ykkösellä kone vääntää tai jarruttaa niin voimakkaasti että joko meinaan nyykähtää sisäkurvin puolelle tai hyökätä keula ilmassa ulkokaarteeseen. *Joissakin mutkissa ylärinteestä on tullut hiekkaa tielle, mikä mahdollisuus on hyvä pitää mielessä. Huipulla on tyyppillinen turistirysä. Saksalaiset siellä syövät grillwurstia ja kippaavat olutta.
http://i9.aijaa.com/b/00093/7420851.jpg
Toisella puolen serpentiinit jatkuvat. Matkalla on muutamia tunneleita jotka piilottavat pimentoonsa tosi tiukan, ykkösellä ajettavan mutkan. Ne ovat myös niin kapeita että jos pari asuntoautoa tulee vastakkain niin toinen peruuttaa. Varmaan kivaa pimeässä kapeassa, mutkaisessa tunnelissa torvien soidessa.
Eteläpuolella on paljon lämpimämpää. Ajatus käydä Bolognassa Borgo Panigalessa Ducatin tehtaalla houkuttaa, mutta tästä olisi sinne vielä 400 kilsaa, ja saman verran takaisin. Saksan helteet ovat vielä sen verran hyvin muistissa ettei Po-joen tasanko viehätä. Syönpä spagetti Bolognesen sitten jossain muualla, Italian puolella kumminkin.
Bormiosta käännyn Ponte di Legnoon päin.Valfurvassa poikkean lounaalle, mutta mitä ihmettä, Rodolfolla ei olekaan Spagetti Bolognesea. Taitaakin olla kotimainen keksintö. *Otan jotakin vastiketta ja naputtelen syömisen sivussa tätä tarinaa.
Lounasta odotellessa:
http://i3.aijaa.com/b/00953/7421157.jpg
Valfurvan tie on kapea, vähän kuin meikäläiset pyörätiet, myös yhtä kuoppainen ja reikäinen. Kaiteita on vain nimeksi siellä täällä, lienee turha mainita että jos tieltä lipeää, löytää itsensä joitakin satoja metrejä alempaa rinteestä. Täytyy ajaa kieli keskellä suuta. Yhdessä kohtaa tieltä loikkaa sivuun oudon näköinen otus, alppimurmeli, välähtää mielessäni. Se nukkuu 9 kuukautta vuodesta. Satuinpa osumaan kohdalle sen hereilläoloaikaan. *Selviän tästä survival-henkisestä passosta ja suuntaan seuraavalle, Passo del Tonalolle. Tie on parempi ja vaikka se kartalla näyttää melko suoralta, saa koko ajan kallistaa johonkin suuntaan. Mukavaa kun ei joka mutkassa tarvitse vaihtaa ykköselle.
Otan ensimmäisen tien kohti Meranoa. Sekin on hauska ajaa eikä turhan extremeä. Maisemat ovat alppeja parhaimmillaan – metsiä ja jyrkkiä niittyjä. Merano on hieno kaupunki, jätän alitajuntaan viestin myöhempää käyttöä varten. Suunnistan Passo Giovon kautta Vipitenoon ja edelleen perinteisen Brennerin solan kautta takaisin Itävaltaan. Valitsen vanhan kylien läpi kulkevan tien, ja heti kun raja on ylitetty, on tutkapartio haastattelemassa asiakkaita, onneksi heillä ei ollut mulle mitään asiaa. Taas tulee koto-suomi mieleen. Muutenkin Itävallassa on asetettu aivan kiitettävästi nopeusrajoituksia. Ohituskiellotkin alkavat pari kilometriä ennen kylää ja jatkuvat saman verran sen jälkeen. Traktorin ohitus sentään sallitaan, joten minusta näytti siltä että tiellä on paljon traktoreita. Taajamaan mentäessä on 70-rajoituskyltti vinoviivalla. Perusnopeus taitaakin olla 70 ja vain jossakin armosta vähän enemmän. Älkää ihmeessä kertoko kotimaamme liikenneministeriön virkamiehille.
Mutkateitä voisi ajella vaikka viikon, mutta nyt kun ne maistuvat makeimmilta, on hyvä lopettaa ja summailla kokemuksia mielessään. Tältä päivältä seikkailut riittäkööt, siirryn Innsbruckin kohdalla motarille ja ajan kohti koillista. Wörglin kohdalla totean että nyt riittää tältä päivältä. Kokeilen Rastplatzin yhteydessä olevaa Landzeit-moottorihotellia. Huone löytyy joten eikun taloksi, vaikka hotelli onkin hieman homeenhajuinen betonikonttori. Tässä vaiheessa ei arkkitehtuurista jaeta pisteitä ja homeenhaju haihtuu sitten ajaessa.
7.7.2010
Landzeit-hotellin aamupala tarjoillaan seisovasta pöydästä. Valikoima on runsas mansikoista lähtien. *Vain yksi vanhempi motoristipariskunta on aamiaisella, aulassa olleet laukut taisivat olla heidän. *Käväisen huoneessa suorittamassa lähtövalmistelut, heitän ajopuvun niskaan ja kamat laukkuun ja menen pyörälle. Tällä välin pariskunnan Harley on kadonnut. *Itse pidän parempana lähteä ajoon huoneen kautta kuin suoraan aamiaiselta.
Moottoritien rampissa on taas nopeusmittaus. Eipä pääse Itävallassa koti-ikävä yllättämään. Saksan puolelle siirtymistä ei juuri mistään huomaa, paitsi ettei tielläliikkujien nopeuksia mitata joka korttelissa. Ennen Muncheniä siirryn pikkuteille, ja matka hidastuu parin kylän valoihin mutta alkaa sitten sujua. *Osun Landshut-nimiseen kaupunkiin. Se oli ennen vanhaan Bavarian pääkaupunki, mutta Wittelsbachin hallitsijasuvun vaihduttua pääkaupunki siirrettiin Muncheniin. *Landshutissa olisi mukava yöpyä, mutten malta pysähtyä vaan suuntaan pikkuteille ja kohti pohjoista.
Asutus harvenee ja kyliä on vajaan parinkymmenen kilsan välein. Liikennettä on jonkin verran mutta ohittamaan pääsee hyvin. Laaksoissa tie kulkee puiden muodostamassa tunnelissa. Oksisto on niin tiheä että varjo on aukoton. *Ajaessa ei tule kuuma vaikka ilma onkin lämmin.
Poikkean tauolle ja summailen reissun kokemuksia. Tuntuu siltä että nyt olisi joko otettava välipäivä tai sitten lähdettävä kotiin. Lomahan jatkuu vielä ja säät näyttävät suosiollisilta myös Suomessa. Katson kelloa ja totean että Rostockiin ehtisi hyvin lautalle. Teen yksinkertaisen suunnitelman: jos lautalla on tilaa, lähden kotiin, ellei, pidän välipäivän ja käväisen muutamassa kohteessa Itämeren rannikolla.
Saavun Rostockin satamaan reilun tunnin ennen laivayhtiön konttorin aukeamista. Muutamia muitakin pyöriä näkyy jo autojonossa. Satamasta löytyy huoltis jossa saan tankattua ja juotavaa. Kaikki pöydät ovat kylläkin varattuja kun paikalliset ovat tölläämässä jalkapallokisoja. Löydän kuitenkin paikan ilman tv-näköalaa, mikä sopii vallan mainiosti.
Ajan takaisin konttorille. *Tilaa löytyy, sekä A-hyttinä että lux-versiona. Kysyn hintaa. Likka lupaa A-hytin 640 ekellä. Plus kulkuneuvo. En vaivaudu edes kysymään Lux-hytin hintaa vaan tyydyn suosiolla miespaikkaan. Sekin kustantaa 290€, mutta maksakoon, kansipaikalle en kyllä lähde.
Pitkältä tuntuvan odottelun jälkeen päästään lopulta laivaan. Sidontaliinoja on runsaasti tarjolla, tosin aika massiivisia. On tyyni keli, joten asetan kumistopparin ja vedän yhden hihnan satulan yli.
Hytti on tyhjä, mutta varmaan sinne joku tulee. Otan yhden punkan käyttööni ja käväisen suihkussa, vaihdan tamineet ja lähden päivälliselle. Olo on mitä mainioin. *Laiturilla tapaamani motoristikolleegat löytyvät myös. Sanoivat yrittäneensä saada laivasta hyttiä, mutta kaikki olivat menneet. Käväisen hytissä noutamassa koneen ja kypäräkameran ja totean että loput kolme punkkaa on kansoitettu. Yläpedillä nukutaan jo ahkerasti. *
Laivassa on ilmainen nettiyhteys, siitä iso kiitos laivayhtiölle. Varsin monilla näyttikin olevan kone mukana ja ahkerassa käytössä. Videoiden latausta on rajoitettu, mutta se on ymmärrettävää. Siirrän loput videot kamerasta koneeseen. Motoristikolleegoiden kanssa jutellessa aika menee rattoisasti. Katselemme kypäräkamerasaalista ja kaverit bongaavat tutun solan. Siirrämme sen pätkän kaverin puhelimen kortille.
Seuraava päivä 8.7. menee samoissa merkeissä. *Puolen päivän aikaan yläpedillä vielä vedetään sikeitä. Jossakin vaiheessa iltapäivällä väki herää. Venäläisiä, olivat tulleet yhtä soittoa Italian rannikolta, Genovan paikkeilta. Ei ihme että uni maittoi. Moskovaan menossa, joten vielä riittää ajamista.
9.7.2010.
Loppumatkalla ei tapahdu mitään merkittävää. Kotona *puran vähät tavarat. Olo on hieman raukea. Pyörä on muuten aika puhdas mutta takavanne on muuttunut tasaisen mattamustaksi. *Se lähtee kuitenkin liuotinpesuaineella helposti.
Kilometrejä tuli aika paljon (4300) mutta ajoreissu oli tarkoituksenakin eikä mikään kulttuurimatka. *Saaliiksi jäi nippu valokuvia ja kypäräkameravideoita seuraavien reissujen pohjaksi.
