Kuten kaikki tietävät, nostavat mutkia oikovat autot ja vesisade soraa ja hiekkaa tielle.
Viime aikoina on joissain paikoin kuitenkin alkanut näkyä aivan saatanallisia hiekkakasoja, joiden muodosta voi päätellä, ettei syyllinen voi olla kumpikaan edellisistä. On niiden takia taidettu varalta pari kukkahattua hakatakin.
Tänään kuitenkin ajelin taas normaalia matkavauhtia mutkapätkällä, kun eräässä melko jyrkässä mutkassa oli jälleen kottikärryllinen kuulalaakerisoraa keskellä kaistaa. Tuosta selvittiin vastaan tulevasta rekasta huolimatta ilman vaaratilannetta muutaman kymmenen metrin sivuluisulla ja hiljaisella kiitoksella Herra Hondalle, joka ei ole tehnyt Bladesta sielukasta.
Syyllinen löytyi parin kilometrin päästä. Homma toimiin seuraavasti:
- Asfaltin ja pientareen välistä rappua paikataan säännöllisesti lisäsoralla.
- Soran levitys tapahtuu hiekka-autolla, jossa on tarkoitusta varten tehty ränni lavan oikeassa alareunassa.
- Idea on periaatteessa hyvä, mutta toteutus ei: kun rännin soravirta alkaa hyytyä, kuljettaja kippaa lavaa ylemmäs, jolloin lavan keskeltä perälaidan yli tulee tuollainen tyypillinen sorakasa keskelle kaistaa.
Saatana!
PS. auto oli niin iso, ettei se olisi mahtunut saunan taakse.