kirjoitti
Poliisia pakoon kaasutellut kevytmoottoripyöräilijä pujotteli kävelijöiden ja pyöräilijöiden seassa jopa 80 kilometrin tuntinopeudella maanantaina Helsingin Puistolassa.
Poliisipartio kiinnitti huomiota kevytmoottoripyörän väänneltyyn rekisterikilpeen Puistolassa noin kello 15.
Kun 15-vuotias poika havaitsi poliisien lähestyvän, kiihdytti hän ajokkinsa vauhtia ja lähti karkuun.
Kevytmoottoripyöräilijä valitsi ajoreitikseen liikennesääntöjen vastaisesti Suurmetsäntien varren kevyenliikenteen väylän. Hän suuntasi kohti Tapaninvainiota.
Matka jatkui jopa 80 kilometrin tuntinopeutta polkupyöräilijöiden ja kävelijöiden seassa pujotellen.
Pitkin Puistolaa jatkunut kaasuttelu eteni Laaksotielle, jolloin poliisi oli jo aivan teinin kannassa kiinni. Yllättäen poika jarrutti, ilmeisesti aikomuksenaan kääntyä Topiaksentielle, jolloin poliisiauto törmäsi pyörään.
Poika kaatui ja loukkasi toisen polvensa, joten hänet toimitettiin sairaalaan.
Kävi myös ilmi, ettei pojan ikä myöskään riittänyt kevytmoottoripyörällä ajamiseen, ja hänellä oli vain mopokortti. Nyt poikaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.