-
Eli onkelmana jonkinlainen häiriö bensapumpun releessä tai jossain siihen liittyvässä, koska rele alkaa pitämään naputusta heti kun vähän heilutan pyörää paikallaan.Viime reissusta kotiin tullessa alkoi pätkimään -> sammui -> ei lähde enään käymään. Mistähän pitäisi ruveta etsimään häikkää? Rele pitää ihan normaaliin tapaan naputusta kun laitan virrat päälle ja jatkuu siis heti jos vähän heilautan mopoa sivusuunnassa.
Pyöränä Yamaha FZR 1000 -93
-
Taitaa olla kuitenkin itse pumppu, joka pitää sitä naputusta kun laittaa virrat päälle. Mikäli naputtelee omia aikojaan taikka pyörää heiluttelemalla ja jos on ollut vielä käyntihäiriöitä, niin luultavasti on kyseessä joko vamma itse pumpussa tai sitten polttoainevuoto jossain. Vuoto yleensä tuntuu myös nenässä ja näkyy lopulta maassa.
-
releestä se ääni mielestäni kyllä kuuluu ja tuntee sormella kun pitää releen kyljessä samalla kun tikitys käy. Sai kylläkin jonkun verran vettä niskaansa kaikki releet ja sytkäboksi, mutta toimi sen jälkeen sen pienen hetken. Bensankatkua ei ainakaan nenällä totea, että vuotoa tuskin on missään. Ihmetyttää vaan tuo heiluttelemalla alkava naputus releessä.
-
Veikkaisin jossain huonoa kontaktia. Kyllä sen pumpun pitäisi toimia koko ajan. Voisiko vika olla seisontatuessa tai sen katkaisimessa kun heilauttaessa alkaa naputus?
-
Kuten edelläkin pumppua epäilisin.Mut kokeile jos saat jostain eri releellä jos kumminkin siinä vika
-
Ruiskupyörissähän on kaatumistunnistin joka katkaisee pumpulta(releeltä) virran jos pärrä menee nurin, onkohan tuossa samanlainen katkaisin?
kuullostas hieman että se voi olla turhan herkkä/sökö?
-
No niin.Nyt on vika paikallistettu sytkäboxiin mikä olikin puolillaan täynnä vettä, että sellasta. Mahtaakohan saada kuivattamalla ehyttä mitenkään vai meneekö uuden hommaamiseen. Ei vaan tunnu oikeen mistään löytyvän kovin tuntus tyyritä olevan rapakon takanakin.
-
Kannattaa yrittää. Mikäli näkyy ruostetta/likaa kannattaa suihkia puhdistusaineella joka ei johda sähköä.
-
Vanha konsti voi auttaa?
Kuivaus ja runsaasti CRC:tä perään*http://www.moottoripyora.org/iB_html.../smile_org.gif
-
käy ja kukkuu taas niinkun aikasemminkin. Jakakeehan vähän vielä viisautta, että mökäpöntön laiton jälkeen mahtaako käydä liian laihalla niin, että siitä vois jotain haittaa olla?? Ja onko noista suutinsatseista millasta iloa ilman, että käyttää jossain säädättämässä.