Dolomiittihommia vuojelta 2006

JOVVAIN....!
http://www.moottoripyora.org/iB_html...ns/sport05.gif

Kuvat juttuun löytyy tämmösestä ALBUMISTA ja sit useammasta ali-albumista (sub albums).

........Naaaaaaa...
”DREI ZINNEN” Dolomiitit ympäri vuokrapyörällä.

GAP 6´th International BMW-Meeting – Dolomiitit - GAP
Kaikki tämä 7 päivässä helposti. No vuokrapyörällä, kyllä.

Dolomiitit ympäri, se helpompi tapa.

Lennolla kadonnut makuupussi, kilpa-ajo formuloiden kanssa serpentiinimutkaisilla teillä, olutta juovat suomalaiset karhunmetsästäjät, ylimääräinen pakattu sivulaukku sekä elämäni ensimmäiset ylinopeussakot. Ai mitenkä nämä asiat kuuluvat yhteen ? No se selviää tästä hiukan myöhemmin….

Aluksi varoituksen sana; kun ja jos valitsette vuokrapyörää, K1200GT on sellainen pyörä jonka vuokraaja saa vähintään yhdet ylinopeussakot. Niin minäkin sain. Kaikesta huolimatta tuohon mallin kuitenkin päädyin koska tiesin sillä säästäväni kytkinkättäni arviolta noin 2800 puristuksen verran (sama luku joka muuten on Söldenissä, Tirolin alueen maanteiden korkein kohta metreissä), koska tiesin aikaisempien koeajojen perusteella että niin hyvin tuo GT:n vaihdelaatikko toimii ilman tuota mutka-ajoa hidastavaa kytkintä.

Vaikka matkani olikin kestoltaan lyhyt, nopea ja kuuma (etenkin jarrulevyistä mitattuna), opin noilla todellisilla mutkateillä neljänä päivänä neljä uutta asiaa, nimittäin:
Päivä 1: Pidä varpaat ylhäällä KOKO AJAN. Päivä 2: Avaa ja pidä kaasu AUKI alamäkeen. Päivä 3: Jarruta ja KÄYTÄ jarrua ylämäkeen. Päivä 4: Poliisit eivät pidä siestaa.

Suunnitelmissani oli lähteä LT:ni ex-omistajan, Dieterin kutsumana ajaen saksaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Tarkemmin Garmisch -Partenkirchenissä 07.- 09.07.2006 välisenä aikana järjestettävään perinteiseen, kansainväliseen BMW-moottoripyöräilijöiden kokoontumisajoon yhdessä niin että ajaisimme kotosuomesta yhtä matkaa Hankoon josta lautalla Rostockiin ja siitä mahdollisesti yhdellä heitolla suoraan Garmischiin, Dieterin kotikaupunkiin. Dieteriltä saamieni tekstiviestien mukaan, joita hän tasaisin väliajoin lähetteli 3-viikkoa ennen saapumistaan kotiimme, hänen pohjoisnorjan kierrokseltaan, hän ei pystyisikään ajamaan kuin noin 700 – 800 km:n päiväetappeja kipeytyneen selkänsä sekä oireilevan jalkansa takia. Mietin jo etukäteen kuinka pitkä ajallisesti matkastani tulisikaan. Ensin laivalla Hangosta Rostockiin, sitten yö jossain keski-saksassa, ehkä Kasselin korkeudella, lopuksi hänen kotonaan ja vasta sitten seuraavana aamuna näkisin tuon 6´th BMW-International Meetingin mitä se sitten olisikaan…..Siis vähintään kolme yötä ennen kuin olisin perillä. Kai olisi olemassa jokin nopeampi tapa? Olihan siihen tosiaan sellainen olemassa mutta se selviäisi vasta muutaman päivän päästä, aamulehteä selaillessani…. .

Finnairin kesähinnat alkaneet: siis hetkinen ! Esimerkiksi Jyväskylä – Munich, edestakainen hinta 299 €. Muistelin katsoneeni mp:n laivalipun hintaa yhteen suuntaan Hanko-Rostock eikä sitä ainakaan tuolla summalla saisi ? Näinhän se täytyykin tietysti tehdä. Lentäen edestakaisin ja samana päivänä pääsee vieläpä itse kokoontumiseenkin. Helppoa ja vaivatonta! Nyt vain googlettamaan edullista mp-vuokraamoa Munichistä. No löytyyhän niitäkin, tai siis, vuokraamoja löytyy mutta se edullisuus onkin vähän toinen juttu. Valintaa helpottaa ainakin jos pyörän merkki on jo selvillä. Tai sanotaan niin, että tietty merkki ainakin karsii ne toiset vuokraamot kokonaan pois. Hmmm, meniköhän turhan hankalaksi…Olin kuitenkin päätynyt jo ”kokoontumismerkkiin” enkä siitä ainakaan heti olisi valmis tinkimään. No nyt alkoi jo löytymään: ALLROUND RENTAL – motorbikes tarjoaa esimerkiksi lähes kaikkia yleisiä merkkejä aina skoottereista – isoon R 1200 RT matkapeliin, sisältäen 250 kilometriä seuraavin esimerkkihinnoin: BMW F650GS Dakar 85 € / BMW R1150GS 100 € / BMW R1200GS 120 € ja BMW R1200RT 135 € / vuorokausi. Extra-kilometrit ovat 0.39:n, 0.44:n ja 0.49:n välillä, mallista riippuen. No tuo on vähän kallista. 7 vuorokautta GS:llä tekisi siis tuon 700 € !
Täytyy olla jossain edullisempaa? Jatkan googlessa kiihkeästi etsintää mutta huomaan että japsimerkkejä kyllä tarjotaan monessakin paikassa mutta eipä juuri noita baijerilaisia. Onpa outoa oikeastaan? Sitten muistan tuon kuulun baijerilaisten päämajan Frankfurter Ringillä, katsotaanpas sieltä, sillä siellä sen täytyy olla edullisempaa koska valikoimaakin löytyy. No eipäs se nyt ihan noin ollutkaan? Hinnat menee nyt niin överiksi että antaapas olla. Harmi, koska Munichin lentoasemalta olisin päässyt S-bahnilla, tuonne todella kätevästi: Aivan päämajarakennuksen kulmalle asti. Vain portaat kävellen ylös ja olisin ollut Frankfurter Ring:illä ! No, jatketaanpa etsintää. Tässä taas on eräs: ALLROUND Auto- und Motorradvermietung GmbH: Siellä ei nyt ole minulle ”täysin sopivia” ajokkeja mutta kysytäänpä tuommoisen R1150GS:n hintaa. Sehän on ollut saksan myydyin pyörämalli jo vuosia ja varmaan mutkateilläkin hyvä jos ei sada ja on lämmintä. No niin, hinta näyttäsi olevan viikolta 619 €, sisältäen vakuutuksen ja verot, hmmm. Omavastuu 1300 € sekä toimitus myös lentokentälle olisi mahdollinen 75 euron lisähintaan. Laitetaanpas näille hemmoille @-mailia ja käydään välillä syömässä. No niin ja katsotaanpa sitten vastauksia? Jaha- jaha, Johannes Kalle vastaa että viikon vuokra, sisältäen 2500 kilometriä originaali sivulaukuin tekisi yhteensä 659 € . Lisäkilometrit olisi 0.49 € kipale. Yritetäänpäs vielä jotain muuta. Kyllähän se GT olisi oiva peli verrattuna GS:ään, jos vaikka sataisi tai aamulla olisi viileämpää ja muutenkin, ihastuin sen laatikkoon ensimmäisellä koeajolla aikoinaan. Kytkinkäsi saisi huilata mutka-ajossa ja muutenkin mikäli autobaanalle olisi asiaa, se kaikki 245 km/h mitä se etenisi maksimissaan, olisi ihan kiva kokeilla. Sitten yhtä-äkkiä muistinkin Lenggriesin ja siellä toimivan Motorrad-Martinin. Olinhan siellä jo kolmesti vieraillut ja ollut yhteydessä sähköpostilla Franziin, tuohon mukavaan mp-hemmoon joka LT:n myös minulle luovutti. Ei muuta kun @-mailia jälleen liikkeelle. Seuraavana aamuna postin lukuun nopeasti: Yes ! Vastausta ei tarvinnut näköjään kauan odotella. Hinnat seuraavassa: F650CS 25 kilowattinen 82 €/, F650CS/GS/PD 37 kilowattinen 97 €/, R1200GS 153 €/, R1200RT 159 €/, K1200S/R 159 €/, K1200LT/GT 169 € / vuorokausi. Extrakilometrit olisi 0.25 € sekä pyörän pesu 25 €. Kypärän saisi 15 €:lla / päivä sekä omavastuu vahinkotapauksissa 1025 €. Takuusummana varataan 1000 € ? Siis mikä takuusumma.? Ei tämmöistä muilla liikkeillä näyttäisi olevan? Mutta sitten olisi tarjolla myös muitakin malleja, niitä erikseen kysyttäessä. No kysytäänpäs sitten koska tuo uusi GT ei ole ihan se, jota haen, vaan se vanhempi K1200RS:n GT-malli. Tingitäänpä samalla hieman ja ei muuta kun uutta sanomaa liikkeelle…..

Griass di Franz ! Quick work, thank´s for that......but some detail... Full rate for one week is this 800 ¬ (drive 7 - pay only 5) (5x160¬) so what about in my case: Pick up at 19:00 pm. (07.07.-06) Returning at 08:00 am (13.07.-06) So, could You check the price one more time please..? Servus: Pekka

Hello Pekka! I´ve done a reservation for you. Normally the older K1200GT´s are not anymore in the rental system, but we can give you the following bike: BMW K1200GT including side boxes. (Price is the same as R1200RT) The price you can see in the attached file. Please send me an email if it´s OK for you? Servus Franz

Hello Pekka, Normally we have no older models in our rental fleet. So we have to registrate one of our used bikes to bring them in the rental offer. I can give this price for you: BMW K1200GT (old model) Pick up 7.7.06 at 19.00 Back 13.7.06 at 8.00 For ¬ 635,- That means only 4 day payment. Servus Franz

No niin, nyt näyttäisi hieman paremmalta tuo hinta, tuota ”vanhaa” GT:tä kun ei sitä paitsi enää saisi muualta. Toki tiedän että kaikki muut ajelevat siellä kevyellä GS:llä, mutta kun olisi tuo cruise tuossa pelissä hyvä ja ennen kaikkea tärkeä kapistus jotta saisi otettua vaikka kuvia ylämäkeen ajettaessa, tuon paino, 300 kiloa, ei silloin haittaa. Kaikki tuntui sujuvan mukavasti ja aikataulun mukaisesti, kunnes Seutulan kentällä Airbus:in penkeillä jo istuessamme, koneen kapteeni kuulutti että joutuisimme odottelemaan hetkisen koska traktoria ei löydy? Niin, siis sitä sellaista joka työntää koneen taaksepäin, pois tuon”tuubin” kyljestä, tiedättehän. No tuota odotusta sitten kestikin vielä hiukan enemmän kuin hetkisen, nimittäin noita koneen moottoreita ja musiikkia kuunnellen, kutakuinkin yhteensä, noin tunti viisikymmentä minuuttia! No lopulta ilmaan pääsyämme ei tuota viivytystä oikeastaan enää harmitellut, mielessäni oli vain tuo Lenggriesissä, siellä mp-liikkeen pihamaalla odotteleva, pesty ja vahattu, piripintaan tankattu ja sivulaukuin varustettu 140 heppainen GT. Munich:iin laskeuduimme noin 2 tuntia myöhässä varsinaisesta tuloajasta ja vielä olisi tulossa muutama viivytys lisää. Matkalaukut kiersivät kehää kuljetinhihnoilla ja toinen laukuistani oli jo olallani, mutta missä olikaan se makuupussi? Eihän kahdesta tavarasta toinen voi kadota, eihän? Lopulta kaikki matkustajat olivat saaneet omansa mutta minä en. Odottelen vielä hetkisen ja lopulta koko kuljetinhihna pysähtyy! Mitä, minun makuupussini ei siis tullutkaan perille. Lähdin välittömästi kohti S-bahnia. Ei tässä ole nyt aikaa tehdä mitään reklamaatiota vaan hoidetaan se sitten suomessa, tulomatkalla. Kahden junan jälkeen olin perillä Lenggriesissä klo 23:30. Motorrad-Martinin Joseph sekä Dieter, molemmat tulivat asemalle vastaan. Olipa mukava fiilis kun sai ihan valita, että kummallako mentäisiin hakemaan pyörääni, autolla vai Dieterin uudella boxer-RT:llä. No ajan säästämiseksi tällä kertaa valitsin auton. Liikkeen pihalle saavuttaessamme näimme pimeässä uutukaisen GT:n autojen valojen osuessa siihen. Sehr gut ! Kaikki näytti hyvältä. Joseph kiersi myymälään takaovesta sisään ja avasi pääovet jotta pääsisin sisälle vaihtamaan välittömästi ajopukuani sekä täyttämään tuon sopimuksen. Maksu hoidettiin käteisellä kuten oli jo sovittu ja ei muuta kun ”Servus” sekä kädenheilautus perään. Dieter käynnisteli jo omaansa ja minä sulloin kiireellä reppuani GT:n sivulaukkuun. Lähdimme kohti autobahn:ia ja GT totteli kaasua nöyrästi. Bensamittari näytti täyttä ja kas-kas, olipa muuten vain 7900 km ajettu peli. Oli tullut jo täysin pimeää ja nuo GT:n valot oli kuin olikin, paljon paremmat kuin LT:ni. Outo juttu vaikka lamppu muutoin on sama? Mutta mitä kummaa? Cruise puuttui ja samalla muistinkin että enhän ollut sähköpostilla erikseen tuota seikkaa Franzilta varmistanut. No myöhäistä kääntyä enää takaisin. Kiihdytimme autobahn:ille ja suunta otettiin kohti GAP:ia. Avomersujen ja Audien sekaan mahtui hyvinkin kaksi nopeaa BMW:tä. Kenelläkään ei ollut tarvetta ajaa erikoisen kovaa koska tie oli valaisematon eikä kuunvalo juuri auttanut yhtään vaikka se taivaalla näköjään roikkuikin. Noin 45 minuutin kiivaan ajon jälkeen tulimme lopulta Garmischiin ja ajoimme pelimme suoraan Dieterin autotalliin. Talon kellariin asetimme ne nukkumaan. Aamulla alkaisi tutustuminen tuohon suureen 6`th International BMW-Meetingiin ja minulla olisikin aikaa tuohon juhlaan aivan kokonainen lauantai päivä! Sunnuntaina aikaisin aamulla jatkaisin sitten jo kohti Dolomiitteja.

Kokoontumisalueelle päästyäni, jouduin toteamaan ettei yksi ainoa päivä olisi riittävä nähdä ja tehdä tuota kaikkea, jota olin matkalla suunnitellut. Nimittäin nuo lukuisat näytteilleasettajien sekä kaikenmaailman lisävaruste-, tarvike-, vaate-, rengas-, sekä esimerkiksi eri mp-lehtien myyjien määrät olivat jo sitä luokkaa, että itselleni etukäteen suunnittelemani testi- ja koeajopyörien ajot saisivat nyt jäädä, koska molempia en voisi päivän aikana nähdä. Oli siis valittava kahdesta. Valitsin alueen ja nuo eri myyjät. Koeajoja voisin tehdä sitten suomessakin, tosin vasta syksyllä -06 tai pahimmassa tapauksessa keväällä -07 ? Mallit HP2 sekä F 800 ST olisivat kiinnostaneet erityisesti, koska tutussa LT:ssä ei ollut tapahtunut muutoksia. Kaikki muut mallit olivatkin minulle jo entuudestaan tuttuja. Kysytyimmät ja varmasti suosituimmat tapahtumat olivat myös nuo koeajot, jotka olivat luokkaa 90 minuuttia, ja vieläpä missä maisemissa ! Kyllähän siinä kelpasi varraspossua napostella koeajoa odottaessa jos vain olisi ollut lihansyöjä !

Maailman parhaimpiin stunta-ajajiin kuuluva, ellei kaikkein paras, Chris Pfeiffer, varasti kyllä koko tuon shown ! Tuntui ettei sellaista temppua voi enää keksiä jota ei tuo hurjapää tuolla remmivetoisella F 800 S:llä pienen pienellä areenalla olisi tehnyt. Hän osaa todella ottaa yleisönsä noilla hauskuuttavilla jipoillaan, eleillään sekä pienillä nikseillään joita hän tekee luontevasti. Hänen ajonsa on mukaansa tempaavaa koska hän eläytyy jokaiseen suoritukseensa täysillä, käyttäen yhdessä moottorin koko kierrosaluetta sekä vartalon liikkeitä. Esimerkkinä nuo Chrisin omat” ylistykset” sekä ”taisteluhuudot” moottorilla.

Täytyi vain ihmetellä kuinka hyvin Biker-Meeting- järjestelyt olivat toteutettu. Alkaen mm: lukemattomista, eri puolelle kaupunkia ripustetuista, selkeistä liikenneopasteista. Ilmaisista juna- sekä bussikuljetuksista. Seisontatuen alle sahatuista puulevyistä, aina noihin suihkukontteihin sekä mm: varustesäilytyksistä kännykkälatausmahdollisuuksineen jne. jne Ja mikä parasta, kaikki nuo 45 eri kansallisuutta yhdessä, samalla tiiviillä messualueella ilman rähinöitä, tappeluja tai edes minkäänlaista pienintäkään huutelua joita, ikävä kyllä näissä kotimaan kokoontumisissa tapaa ellei sitten kyseessä ole jokin motoristin kirkkopyhä. Kaikkiaan 30000 motoristia tai niihin lukeutuvaa oli mukana tälläkertaa. Iltasella alkoivatkin nuo yhteislaulut olut- ja ruokateltoissa. Elävä musiikki ja ulkona villinä räiskyvä valoshow olikin sitten jo ihan toinen juttunsa jonka jätin suosiolla väliin koska aamulla oli herättävä ajoissa.

Sunnuntaiaamu oli viileähkö mutta ei kuitenkaan niin kylmä, että olisin laittanut kahvat tai penkin lämpiämään. Dieter jäi nukkumaan ”vanhuksen” untaan. Olihan hän jo 69-vuotias motoristi ja takanaan huikea 6000 km:n norjan kierros jonka olin varta vasten hänelle suunnitellut. Pilvet roikkuivat Zugspitzen rinteillä mutta Itävallan puolella olisi aivan autereista sekä selkeää. Noin 30 minuuttia ajettuani pysähdyin levikkeelle ottamaan kuvia laitumella könöttävistä lehmistä ! Mikä fiilis ! Edessä täydet neljä ajopäivää matkalla Italiaan ja nyt oltiin jo Itävallan puolella. En aikonut ajaa lainkaan autobahnilla joten Vignetteä en ostanut. Lehmät ammuivat perääni kun starttasin kohti ensimmäisiä todellisia ”kiharoita” joiden nimi olisi Fernpass, Holzleitensattel, ja Kuhtai Sattel. Nuo ensimmäiset kaksi olivat metsäisiä, laajoja, mutta kovassa vauhdissa kuitenkin tiukkoja kaarteita. Jotenkin sellaisia perin suomalaisia teitä, vielä. Vasta Kuhtaissa alkoi tie todella nousemaan ylös, ja lopulta kun ylhäällä saavuin tuon hiihtokeskuksen keskustaan, laitoin GT:n kuninkuusluokan rata-bmw:n viereen parkkiin. V12 myllyn mylvähdys ja kohta jo toinen ! Formulaa ja Ferraria parkissa ihan aikuisten oikeesti ! Sitten lähdettiinkin jo ajelemaan peräkkäin. Sopiihan se minulle, ajattelin ja eihän sitä nyt montaa kertaa pääse tällaisten ajopelien välissä ajelemaan niin että mikä ettei. Vieläpä näin upealla säällä. Oli näköjään jokin ihmeellinen, ”vanhojen rata-autojen” kilpailukokoontuminen menossa. Eipä näyttänyt poliiseja täälläkään olevan kun mutkassa laitettiin vauhdilla menemään, niin ja suorilla tietysti vielä enemmän! Välillä piti vaan pysähtyä nopeaan kun olikin isoja lehmiä tiellä ja näissä autoissa nuo jarrut näyttivätkin todella toimivan.

Kyllähän mutkiin tottui ja olihan noita jo norjassakin tullut ajeltua, ”muutaman” kerran, mutta ensimmäisen ajopäivän jälkeen opin pitämään jalkateräni ylhäällä koko ajan! Monta kertaa nimittäin sattui kantatessa todella ikävän tuntuinen töksäys ajosaappaani kärjessä kun kuvittelin jo pitäväni varpaita ylhäällä. Eivät olleet kuitenkaan riittävän ylhäällä!

Ajelin hyvää matkanopeutta Timmeljochin tunnelien jälkeen alaspäin kun muutamien ensimmäisten tiukkojen kurvien jälkeen katsoin peiliin: Mitä ! Joku fillarihemmo aikoo rinnalle ja ohi! Ja nyt se aikoo todellakin ohittaa! Minäkään kun en nyt kuitenkaan tuota alamäkeä ihan vapaalla sentään lasketellut vaan sillei ajelin kun mitä nyt tällainen muuten rauhallinen, normaali LT-hemmo yleensä kotosuomessakin alaspäin noita mäkiä pistelee. Mutta ei niin ei. Täällä ei näköjään armoa anneta! Okei. Siispä oli lyhyt tai pitkä suora alas, silloin annetaan aina mutkan jälkeen” HANAAAA ! ” Ei tätä kyllä kukaan kotona usko kun kerron että miten pääsikään käymään! Polkupyörällä GT:n rinnalle ja vieläpä ohi !

Moottoripyöriä tulee vastaan sellaisilla nopeuksilla mitä ei uskoisi ellei itse näkisi. Oli sitten mutkaa tai kapeaa suoraa, vastaantulevaa liikennettä tai ei, ohituksia tapahtuu tämän tästä ja sitten ne äänet! Kaikilla tuntui olevan jokin muu kuin vakioputki perässään. Takana tulevan huomaa, (kuulee) jo kaukaa ennen kuin sitä näkee peileistä. Samalla se meneekin ohi vaikka edessä on vain pienen pieni suora. Jarrua jarrua, uuuh, ennätti se! Sitten on vielä nuo Porschet ja Ferrarit erikseen! Vauhtia on aivan yhtä paljon kuin pyörillä mutta nuo ÄÄNET ! Kyllä Remuksen äänet vähän Porchen kutoselle häviää mutta vauhdissa ei! Upeita avoautoja upeilla äänillä ja upeilla maisemateillä. Tämä se on sitä todellista mutka-ajoa! Pakosarjan parkumista ja jarrupalojen käryä. Tätä aamusta iltaan. Toki täytyyhän välillä syödä jotain. Niin ja sitä paitsi, ei kenenkään elimistö pysty tuottamaan adrenaliinia edes kokonaista puoltapäivää yhteen menoon, jota näissä ohittelussa ja näillä teillä ehdottomasti tarvitaan!

Saavuin St.Leonhardin jälkeen eräälle aivan majatalolta näyttävän rakennuksen eteen parkkiin. Tuumailin isoista seinäkirjoituksista, mitä siinä nyt sanottiinkaan, saksan ja italian kielellä, että täältä saisi varmaan mukavan ja edullisen huoneen. Koputus oveen ja kas kummaa, sehän aukenikin välittömästi. Pienen pieni Italialainen pikkutyttö katsoi hetken hieman pelästyneillä, kauniilla kahvinruskeilla silmillään ja vähän jo peräytyi kunnes hänen takaansa ilmestyi aikoinaan kaivostoiminnassa elantonsa saanut, tai niin ainakin luulöen, hänen olemuksestaan ja koostaan päätellen, vanha mummo kysyen nopeasti jotain. Niin, sorry, ”englantia kiitos”, pyysin. No nyt alkoi kiivaampi tahti. Italiaa ja Saksaa solkenaan. Yritän saada itseni ymmärretyksi englanniksi sekä saksaksi mutta mummo ei näköjään osaa ainakaan tuota englantia. Mummo ikään kuin vaihtaa lippaan ja nyt sanoja oikein tulvii syliini, kunnes tytön ja mummon takaa ilmestyy jälleen uusia kasvoja. Ahaa, kaksi noin 12-vuotiasta poikaa. Yritän vuorostani englantia heille. Turhaan. Kukaan ei tunnu ymmärtävän englantia joten luovutan. Laitan kädet poskelleni ja sanon: ”haben sie zimmerfrei ?” Ja silloin mummo näyttää ymmärtävän, si-si, uno momento ! Hän alkaa taluttamaan minua oven vieressä, maassa makaavan bmw-sivulaukun viereen. Näyttää tuota kädellään ja pyytää minua ottamaan sen. Nein, Danke! Olihan tuo uuden karhea, vain muutamalla naarmulla ja mitä aarteita sisällä pitäisikään tuo mutta kun ei minulle enää sovi. Oli varmaankin pudonnut joltain kiireiseltä mikä ei tosiaan ole mikään ihme näillä mutkateillä, kun niin rajua ja nopeaa ohittelua täällä tuntuivat kaikki ajavan. Hyvästelen tuon kaivosperheen ja käynnistän GT:n. Takaisin passojen sekä jarrupalojen käryn sekaan!

Aamulla aikaisin pysähdyn Jaufenpassin rinteille, riisun kypärän kun samalla kuulen kuinka Porsche kiihdyttää repivästi jossain tuolla alhaalla, laaksossa. Otan kuvan ja toisenkin kun moottorin ärjyntä voimistuu voimistumistaan ja tuolla hiukan alapuolella se jo näkyykin. Ei taida olla poliiseja täällä kun tuommoisia vauhteja päästellään, tuumailen. Samassa tuo musta Porsche onkin jo kohta kohdallani ja se jarruttaa melkein pysähdyksiin asti. Nuori nainen mustien lasien takaa nyökkää päätään hieman alas jotta näkee lasiensa ylitse pysähtyen vain juuri sen verran että vapaana huljuava tukka ennättää laskeutua olkapäille mutta samassa jo alkaakin raivoisa, uudelleen kiihdytys; ”mmmmmmmrrrrrrrrrruuuaaaaaaaaaaa” ! Oliko tämä nyt jokin ”hävinnyt ostaa Cappuccinot kahdelle”-kutsu vai mikä? No, turhaan edes yrittäisin koska vain hiukan huljuavaa tukkaa vain enää näkyy kahden mutkan ja pitkän suoran takana, korkealla vuoren rinteellä. Lähden verkkaisesti liikkeelle ilman huljuavaa tukkaa, kun ei tuo meikäläisen sänki muuta suuntaa vaikka hävittäjällä ajaisin. Nautin ajosta ylämäkeen kun ei tarvitse nuuhkailla jarrupalojen käryjä koska vastaan tulevia ei ole näin aikaisin lainkaan. Myöhemmin alhaalla laaksossa huomaan tutunnäköisen auton ja samaisen naikkosen hotellin terassilla nauttimassa aamukahviaan. Vai olisiko ollut kuitenkin cappuccinoa? Hljennän hieman, mutta sitten kiihdytänkin raivoisasti: ”Booaaaarrrrrrrrmmmmmmm!” Sinne jäi pälyilemään täti liian mustien lasiensa takaa. Toivottavasti kuuma cappuccino ei mennyt väärään kurkkuun?
Vipitenon kirkko oli kaunis sekä sen hautausmaa. Sankarihautuumaalla näkyi lepäävän monta tämänkin kylän asukasta jotka olivat kaatuneet ankarissa itärintaman taisteluissa. Kuka Kaukasuksella, Stalingradissa, joku Kiestingissä. Olipa joku kaatunut Sallassakin? Tuntui olevan jokin lentotukikohtakin täällä koska jatkuvasti kuului joko laskeutuvan tai nousevan kopterin ääntä. Selvästi oli jokin lentoharjoitus päällä. Tankatessa ei tarvinnut pyörän päältä nousta lainkaan kun jo kaksi Ferrari-paitaan pukeutunutta nuorta miestä tuli salamana tankkaamaan tankkini täyteen ja maksukin kävi suoraan käteen. Olinkin jo unohtanut miten hienoa palvelua vielä joskus kaksikymmentä vuotta sitten sai suomessakin. Täällä tuo oli aivan normaalia. Starttasin GT:n ja kiihdytin kohti Penser Jochia. Erikoisia ”mainoksia” tulee täällä vastaan. Mustalla pohjalla valkoinen motoristin kuva ja paljon hautaristejä? Niin, jos paljon täällä kovaa ajellaan niin varmasti paljon myös sattuu? Ja nyt kun muistelen eilispäivää, niin olihan noita nuorten miesten kasvokuvia ja krusifikseja sekä kukkia aika monen mutkan kohdalla, eli ei mikään ihme että varoitellaan kun on jo sattunutkin turmia.

Toisena päivänä huomaan ajoasennossani jo huomattavia muutoksia. Ensinnäkin, näin rauhallinen LT-hemmo kun yleensä ajaa selkä suorana, olikin nyt ryhtini ”köyristynyt” eteenpäin ihan huomaamattani. Olihan toki GT:n asento toista kuin LT:n, mutta silti? Tästä ei olisi enää pitkä matka tankin päälle ”röhnöttämään”, ja sittenhän nuo nopeudetkin saattaisivat nousta ihan huomaamatta. Saattaisi tulla sakot tai parit? Selkä ja kädet suoraksi heti! Tuo Penser Joch oli oikeastaan pieni pettymys. Tie kyllä nousi mutta jotenkin oli sellainen ”norjan tie”-mallinen juttu, että toista kertaa en tuolle pätkälle lähde vaan ajelisin vaikka autostradaa pitkin suoraan Bolzanoon. Vasta hiukan ennen Bolzanoa oli nähtävää useamman tunnelin voimin. Noita oli tehty aika tihein väliajoin ja olikohan peräti kymmenen aivan perä-perää. Valaistusta ei ollut ja katosta tippui vesiä kypärälle. Muutamassa oli surkeaa pintaa, soraakin myös. Mutta nyt piti päästä kääntymään ennen keskustaan saapumista kartassakin näkyvälle ohitustielle kääntyen vasempaan, jota ei sitten koskaan muuten tullutkaan? Onneksi aurinko paistoi ja pystyin pitämään suunnan koko ajan auringosta vasempaan. Eli kun kello läheni 11:00:ta, niin varoin ehdottomasti ajamasta yhtään etelän suuntaan, saati vielä enemmän lounaaseen. Kaupunki vaikutti jo sen kokoiselta että sinne jos eksyisi voisi helposti mennä tunti tai pari. Ajauduin kaikesta huolimatta keskustaan koska opasteet, siis jos niitä nyt ollenkaan oli, olivat kuin jostain leikkikaupungista. Aivan liian pieniä nähdäkseen vauhdissa mitä niissä luki. Opasteista parhaat olivat kuitenkin nuo ”esi-Dolomiittien” vuoret jotka näkyivät hyvin jo kaupungin keskustaan, ja niitä kohti suunnistamalla selvisin keskustan läpi noin kahdessakymmenessä minuutissa! Hienoa, nyt näkyi jo Brennerin solasta tuleva strada sekä sen iso liikenneympyrä jossa varmaan olisi opasteet kohti Karerpassia. Näin oli ja kohta jo olinkin Karerseen rannalla. Tuossa upeassa laguunimaisessa vuoristojärvessä oli satumaisen vihreää vettä ja silti saattoi selvästi nähdä järven pohjalle. Pinnasta kuvastui upeasti vastakkaiset vuorenhuiput! Olihan tässä monella muullakin turistilla tullut mieleen ottaa kuva tai kaksi ja siksi olikin tien toisella puolen melkoisen suuri p-alue matkamuistokojuineen. Syödä olisi saanut ja vaikka t-paitoja tasarahalla. Saavuin Figo di Fassaan. Nyt oli sellaista tasamaatietä vähän matkaa että jarrupalojen käryä ei tarvinnutkaan vähään aikaan nuuhkia. Ihanaa. Vain lämmintä kesätuulta ja ympäröiviä vuoria jotka kyllä todistivat sen ettei sitä todellakaan luullut missään pohjanmaan suunnilla ajelevan. Canazeissä päätin että menen suoraan ensimmäiselle huoltamolle tankkaamaan. Oikealle puolen näkyikin huoltamo. GT sammuksiin ja t-paita välittömästi päältäni pois ja oksalle kuivumaan. Oli tuo sää nyt niin kuuma. Nyt oli mukaani ottamat täysmehupurkit tarpeen ja samalla kun niitä ryystin kaarsi samaiselle huoltamolle iso ja keltainen ”Big Bird”. Honda Gold Wing ja aivan kaikilla mausteilla, paitsi missä oli sen perävaunu? Rekisterikilvessä luki ”Maryland”. Ohhoh? Pikkasen ovat lähteneet, mummo sekä vaari liikkeelle. Olikohan tuo mies aviomies vai tuon mummon poika? No kysytäänpä: Hello sir ! Did You come from USA?.... Tuo mies kertoi heidän tosiaankin olevan aviopari ja tulevan yhdysvalloista, lentäen Kanadan kautta Pariisiin koska se reitti oli ollut paljon ”halvempi”, ja olivat ajelleet jo kolme viikkoa ranskan Rivieralla sekä alppiteitä ennen tänne tuloaan! Lähtisivät takasin vasta elokuun 15 päivän seuduilla. Pikkusen on mummolla ollut nähtävää ja lisää tulisi! Puin varusteet jälleen päälleni ja paitani olikin jo auringossa kuivunut. Taas lähdettiin ja seuraavaksi olisi Passo di Sella. Olihan noita huippuja aivan suoraan edessä ja ihan tien vieressä. Vaaleaa kiveä ja terävää särmää. Aivan kuin jostain lännen elokuvista, pois lukien se, ettei lännen miehillä ollut jarrupaloja joista lähtisi sinistä käryä jota oli ihan pakko nuuhkailla, aina kun auto- tai pyöräjono tuli vastaani. Tämä kyseinen Sellaronda ympyrätie on tehty upealle alueelle Sellagruppe-vuoriston ympärille. Tuon ajaa helposti pariin tuntiin ympäri jos vain niin haluaa, mutta luulen ettei sitä juuri noiden maisemien takia kannata tehdä. Passo di Gardena laskeutuu upeasti pieneen kauniiseen kylään nimeltään Corvara. Tuolla päätin mennä ravintolaan syömään päivittäisen salaattini ja samalla juoda runsaasti jääkylmää vettä joka olikin enemmän kun tarpeen. Tilasin ”lonkalta” jotain, koska menu oli vain italiaksi ja tuosta kielestä minulla ei ole tuon taivaallista tietoa. Yllättäen pöytääni tuotu salaattiannos olikin ihan ”oikea”, iso annos. Lähes kypäräni kokoinen ja kaikki nuo vihannekset taiteellisen upeasti aseteltuina. Lähinnä taideteosta muistuttava ateria. Olihan tuo makeaa ja virkistävää! Viimeisiä jalopenoja syödessäni arvelin vain, mitähän tuo sitten maksaakaan, sitä kun en ollut huomannut katsoa. Join lasini loppuun ja aikani tarjoilijaa odoteltuani menin tiskille maksamaan. Mutta mitä kummaa, tarjoilija veloitti vain 3.50 € ja kysyin vielä uudelleen että olikohan tämä nyt varmasti oikein ja oliko mukana myös syömäni leivät. Kyllä, oikein oli kaikki! No kiva yllätys tämäkin. Kävelin GT:lle ja pyyhin vielä suupieliäni. Nyt otetaan sitten seuraavaksi Passo di Campolongo jonne olikin jo menossa sankoin joukoin myös polkupyöräilijöitä. On siinä heillä taatusti sykkeet tapissa kun he lopulta huipulle pääsevät! Tie mutkittelee mukavasti alas Arabbaan ja käännyn seuraavalle passolle oikeaan joka alkaakin heti suoraan kylästä niin että kauppaliikkeet ja hotellitkin ovat ripoteltuina pitkin ja poikin mutkille, nimittäin upealle Passo Pordoille. Hyvää ja tyylikästä asfattia niin monelle mutkalle taivutettuna ja käänneltynä. No sehän vain sopii meille molemmille, GT:lle ja minulle. Lopulta hieman ennen huippua pysähdyn jäähdyttelemään sekä jarruja että itseäni. Samalla saan kuvattua upeita vaaleita huippuja ja vieressä onkin sopivasti Zimmerfrei-kyltti. Tuumaan jotta varaankin tästä jo itselleni huoneen ja jatkan eteenpäin, eli kun koko ympyrälenkki on tehty, palaan, aivan kuten olin suunnitellutkin, piakkoin takaisin ja minulla on jo huone valmiina ja näkyipä olevan pihassa tallikin mp:lle. No näin teinkin ja huone näyttikin tosi hyvältä hintaan 25 €, aamupalalla! Iso vuode, upeat maisemat sekä iso kylpyhuone sekä tietysti tv sekä satelliittikanavat. Nyt nopeasti Passo Pordoi alas jotta pääsen tulemaan takaisin ja syömään jotain lämmintä. GT ei kauan tuolla välillä viipynyt. Kolmos vaihde oli kuin tehty tuolle välille, vetäen aivan 30 km/h nopeudesta aina suoran loppuun 130 km/h:een asti. Muuta liikennettä ei enää juuri ollut ja tuntui hyvältä kun huone ja ateria olivat odottamassa valmiina. Yö meni hyvin koska uni oli syvää, kiitos paikan rauhallisuuden ja korkeuden. Aamupala oli annostyyppinen eikä tällä kertaa mitenkään runsas. Kahvi, kaakao ja leipä, kiitos. Ciao ! Vaikka eilinen päivä oli ollut uskomaton, paras osuus olisi vasta edessä, nimittäin Passo di Giau! Voi mahdotonta, tuumailin kun aamulla varhain lähdin ajelemaan päätieltä alas laaksoon, tuolle Passo Giau:lle menevää mutkaista ja jyrkkää pikkutietä. Pikkaraisen kylän jälkeen taas lähdettiin nousemaan ylös. Sinne jäivät traktorit ja kuormurit lautakuorminensa jälkeeni kaasuttelemaan ja lehmät tienvierustoilla arvostelemaan ajolinjojani. Hyvältähän nuo linjat ainakin tuntui! Juuri tällaisia teitä minä tulinkin hakemaan täältä. Tiukkaa vääntoä ja mutkaa jatkuvalla syötöllä. Tie jatkaa nousemistaan ja puut vilisevät tien molemmin puolin pyörääni. Kovassa kiihdytyksessä visiiri rämähtää aina silmilleni. Olen niin tottunut LT:ni isoon tuulilasiin että tuo rämähdys meinaa minut aina säikäyttää. LT:ni olisi ollut ehdottomasti vika valinta tänne, 385 kiloisena sille olisi pitänyt varata ehkä 1 ajopäivä enemmän, tuon saman lenkin tekemiseen? GT:n 100 kg kevyempi olemus oli hyvä ja silti sain melkoisesti tungettua matkatavaraa mukaan noihin laukkuihin.

Cortina d´Ampezzo olikin jo edessäni. Vain pieni pysähdys, vesilasi, wc sekä postikorttien osto, ei muuta. Liikkeelle ja taas menoksi kohti Passo di Crocia, joka oli vain turhan lyhyt tuo passo, mutta Misurina vuoristojärvi olikin vastaavasti sitten todella kaunis. Lukemattomat autot sen rannoilla sekä purjeveneet ulapalla kertoivat että monet muutkin olivat täysin samaa mieltä kanssani. Misurinan jälkeen sitten lopulta näin ”ne”. Ai että mitkäkö? No tietysti ne Dolomiittien maamerkit: ”Drei Zinnen”, Tre Cime, nuo ”Kolme Sormea”. Niin kaukana mutta kuitenkin lähellä! Olihan tuota tänne ajamista, matkaa ei niinkään, mutta mutkaa oli ollut ja siinä ne nyt olivat. Hieman lähemmäksikin tosin olisin vielä päässyt noita huippuja ajamalla pientä mutkatietä joka lähti heti Misurina-järven jälkeen, mutta vähän olivat nuo huiput pilvessä. Näkisinkö kuitenkaan yhtään paremmin tuolta lähempää? Hetkinen pähkäilyä ja sitten jo jatketaankin kohti Grossglockneria. Siellä olisi ainut, seuraava yöpaikkani jonka olin netistä etukäteen varannut. Siispä sinne. Reitin olin suunnitellut Kartitcherin ja Plöckenpassin kautta ja noissa ei oikeastaan mitään ihmeellistä sitten ollutkaan. Plöckenpass:issa tie meni pitkiä matkoja avotunnelissa joka laski jyrkästi muutamien tiukkojen mutkien kautta Mauthen-nimiseen kylään. Nopea siirtyminen Lienzin suuntaan ja käännös oikealle Grossglockner Hohalpenstrassille. Heiligenblutissa piti ehdottomasti käydä katsastamassa tuo vuorenrinteelle rakennettu kaunis kirkko sisältä. Erikoista olikin sen alttarin alle rakennettu rukoushuone jollaista vastaavaa en ollut eläessäni missään muualla nähnyt. Pikainen visiitti Franz-Josefs-Höhelle josta muutama sarjakuva, tai siis, kuvia sarjalla. Ja sitten jälleen itse asiaan. Tällä kertaa nopea siirtyminen majapaikkaan Edelwaissspitzelle. Oli todella upeaa päästellä jyrkkää nousua ylämäkeen, väliin autoja ohitellen mutta tällä kertaa ilman noita todella teräviä mutkia kuten italian puolella. Selvästi GT oli omassa elementissään tällaisella, nopealla tiellä. Huipulla olikin se viimeinen tunneli ja sieltä kaukaa jo tuo yöpaikkani olikin nähtävissä. Edelwaissspitze, jossa toimii täysiverinen Gasthaus & Bikers Point. Edullista ja ystävällistä majoitusta 2571 metrin korkeudella. Esimerkkinä huone 3:lle 19 €, ja aamupalalla. Toisin wc käytävällä, suihku alakerrassa mutta nuo maisemat! Illalla olikin sitten aikaa seurata murmelien omaa elämää takapihalla. Noita tuntui olevan aivan joka paikassa. Yö meni nopeasti hyvin nukkuessa ja GT:n jarrulevyt jäähtyivätkin nyt kunnolla viileässä autotallissa. Aamupala oli myös hyvä. GT hörähti aamulla jälleen käyntiin kuten pitikin. Alaspäin mutkateitä ajaessani tulinkin kaiketi keskelle ”murmelien kokoontumisajoja”. Oli nimittäin melkoisesti noita paksuhäntiä siellä sun täällä, eli kyllä nuo varoitusmerkit olivat ihan todellisia: ”Achtung Murmelien!” Lähestyin Zell ám See:tä. Kaprunille piti päästä vaan kun ei. Aikani sinne johtavaa tietä ajaessani, tuli puomi sekä punainen liikennevalo vastaani. Vieressäni oleva bussikuskin näköinen mies sanoi että tästä eteenpäin pääsisi vain bussilla. Antaapa olla tuumasin ja käänsin pyöräni takaisin. Vaan sitten, hieman ennen Gerlosia se sitten tapahtui. Oli vasta aamu. Kello noin 10:30. Ajelen normaalia matkavauhtia 80 km/h ja katselen ympärillä olevia maisemia. Ei ollut kiire minnekkään, ei ruuhkaa, ei satanut, ei siis mitään syytä ajella tiekohtaista nopeusrajoitusta suurempaa nopeutta. Sitten tulee noin 200m:n suora ja näen jo kaukaa että edessäni, tien vieressä parkissa on poliisiauto sekä valkolakkinen mies. Nopea vaistomainen vilkaisu mittariin näyttää 80 km/h, huh ei siis mitään hätää! Pidän nopeuteni ennallaan kunnes lähestyn tutkaa ja viimein, vain hieman ennen kuin saavun kohdalle, poliisimiehen käsi nousee yllättäen!. Jarrutan ja ajan tiensivuun kun samalla sammutan GT:n. Poliisi aloittaa ystävälliseen sävyyn puhuttelun mutta harmiksi, vain saksaksi. Pyydän vaihtamaan englanniksi ja mies kiertääkin GT:n taakse katsomaan pyörääni tarkemmin. Selvitän hänelle että kyseessä on vuokrapyörä samalla kun ojennan hänelle GT:n dokumentit. Mies kysyy että tiedänkö että itävallassa on AINA taajaman kohdalla rajoituksena 50 km/h? Vastaan että toki tiedän tuon. Mies hymyilee maireasti ja sanoo: ” You Have to pay me thirty euros!” Ihmettelen nyt tuota ja kysyn syytä moiseen? Poliisi vastaa että nyt ollaan taajama-alueella! ”OH-NOU” vastaan ja samalla kerron etten eläissäni ole koskaan saanut sakkoa. Ja että tämä on varmasti ensimmäinen ja samalla viimeinen sakkoni, toivoen salaa että selitykseni pudottaisi tuota määrättyä summaa…? Turha toivo. Sakko mikä sakko, enkä Visaa enää kehdannut edes kysyä. Rahat saatuaan mies toivottaa hyvää matkaa. Ihmettelen aikani miten helposti sitä ”nukahtaa” noihin kylän ja maaseudun maisemiin sekä samalla ajonopeuteen. Että pitikin sattua!

Kolmantena päivänä opin asian jota ei suomessa todellakaan tulisi koskaan eteen. Nimittäin kuinka koville jarrut joutuvat ylämäkeen ajettaessa. Oli lyhyt tai pitkä suora ja sen jälkeen tiukka mutka, tuli kolmantena päivänä tavaksi ajaa tuohon mutkaan aivan liian lujaa jonka jälkeen tiukka jarrutus molemmilla, kaasu auki, ohjaus ja sitten vielä takajarrulla hieman laahausta sopivasti joka pitää pyörän vakaana, uusi kiihdytys jne, jne. Kivaahan tuo olikin GT:llä mutta tuskinpa omalla sitä nyt ihan noin olisi tullut ajettua? Laatikko toimi kuten muistelinkin, ei mitään kytkimen kanssa pelleilyjä. Vaihtamishetken kun ajoittaa käytössä olevan vaihteen ja vauhdin suhteen oikeaksi niin vaihde suorastaan ”imeytyy”päälle. LT:llä vaihdettaessa, käytti sitten kytkintä tai ei, vaihtamisesta kuuluva ääni muistuttaa lähinnä Sergei ilmatorjuntatykin lukon ”losahdusta”. Ylöspäin ajoin lähes kaiken aikaa kolmosella koska GT:n välityksillä se antaa siihen hyvät väännöt aina 30 km/h;sta – 130 km/h:iin asti. Lopulta kun tulen passon huipulle ja ajan tienviereen parkkiin kuulen selvästi kuinka jarrulevyt sekä pakoputki naksaa ja paukkuu pitkään. Alaspäin ajaessani jarrut pääsevätkin helpommalla koska moottorijarrutus helpottaa jarrujen työtä huomattavasti.

Lenggriesistä lähden ajelemaan rauhallisesti jälleen kohti GAP:ia, niin saavun Jaschenauhun. Siitä alkaa yksityinen tullitie ja minun pitää maksaa 2.50 € paikalla oleville kahdelle ”tullimiehille”. Raamikas, henkselihousuinen, ja alppihattuinen mies kyselee niitä näitä ja kun kerron tulevani suomesta, räjähtävät molemmat käsittämättömään yhteisnauruun. En meinaa saada puheenvuoroa kun kyselen että mikäs se nyt niin hauskaa tässä on? Sama mies kertoo kuinka vain viikkoa aiemmin oli seudulla liikkunut karhu ja lopulta paikalliset metsämiehet olivat sen lopulta löytäneet ja kaataneet. Sitä ennen oli suomesta lennätetty paikalle oikein ”ammattitaitoisia” karhunmetsästäjiä kahden karhukoiran lisäksi ja kaikki kustannukset oli oikein Baijerin kunta maksanut ! Eivät olleet nuo suomalaiset kuulemma löytäneet edes karhun jälkiä mistään ja lopulta vaan juoneet ja juoneet paikallista olutta! Koko ajan vain juoneet ja juoneet. Oli ilmeisesti ihan näillä seutuvilla ollut sitten tuo jahti ja varmaan olivat jopa nähneet nuo juomingitkin nämä ”tullimiehet” kenties ihan samassa pöydässä istuneet, koska niin vain tuntui naurua riittävän ja riittävän…?

Palasin Garmisch-Partenkircheniin Dieterin asunnolle. Aamulla aikaisin ajaisin GT:n Lenggriesiin jossa luovuttaisin sen pois ja olinkin sopinut luovutusajaksi kello 06:45, koska juna Munichiin lähtisi jo kello 07:20. Motorrad-Martin aukeaisi vasta kello 07:30 mutta tälläkin kertaa sain yksilöllistä palvelua. Sen huomasin jälleen kerran kun Joseph saattoi minut lopuksi juna-asemalle omalla autollaan! Tuo ajokkini, BMW K1200GT pelasi kuten odottaa sopikin. Tehoa oli riittämiin. Painoa ehkä kuitenkin liikaa (285 kg). Sähköhimmelit olivat heinäkuussa, ilman sateita, turhaa. Todellinen miinus tuli sivulaukkujen lukitusmekanismista sekä vasemman puolen sivulaukusta. Ne nimittäin kun on jonkun idiootin keksintöä. Pariin otteeseen kun suljin laukun kahvan, jäi oranssinen muoviläpyke lukituskahvan alle ja sen jälkeen olikin tekemistä jotta laukun kannen sai suljettua ja lukkoon! Ilman pihtejä ei tuota vääntynyttä muoviläpykettä saa taivutettua takaisin. Läpykkeen tarkoitus on kirkkaalla värillään kertoa jos laukku on huonosti suljettu, mutta nyt se oli vain haittana. Entäs tuo laukun koko? Vasen laukku näyttää ihan yhtä isolta kuin oikeakin, mutta sen avaaminen paljastaa totuuden. Putki kun on jostain kumman syystä vedetty ylös niin laukusta on pitänyt meistää melkoinen pala putkea varten pois. Ei tuohon laukkuun saa sopimaan kuin ajokintaat ja leipäpaketin. Renkaina alla oli muuten uudet Metzelerin Z6:t jotka olivat todella hyvät noille teille eivätkä yllättäneet mitenkään, eivätkä missään tilanteessa. Kantata pystyi niin paljon kun vain uskalsi. Yhden ainoan kerran, yhdessä tiukassa mutkassa, kun oli tehty pikipaikkauksia ja aurinko oli sitä pikeä jo puolipäivää lämmittänyt, siihen tullessani kallistettuna, huomasin kuinka takanen lipesi hetkeksi alta, mutta onneksi pikeä oli vain kapea kaistale. Ajomatkat jäivät kaikkina päivinä huomattavasti alle 300 km:n vaikka olin satulassa aikaisesta aamusta – iltaan. Varsinaisia taukoja en juuri pitänyt, söin ainoastaan pikaeväitä sivulaukusta ja tein vain nopeita tankkauksia, kuvaushetkiä toki tietenkin. Mutta silti, pisin päivämatkani oli se ensimmäinen ajopäivä ja sekin oli vain 270 kilometriä?

No että kannattiko? Kyllä ja ehdottomasti! Sakoista huolimatta säästin sekä aikaa että vaivaa ja ennen kaikkea, omaa pyörääni. Nopeasti laskien, pelkästään polttoaineet Keski-Suomesta Garmischiin (n 2450 km) ja meno-paluu laivalla Hanko-Rostock välillä tekisivät yhteensä n 600 €. Siihen tarvittaisiin lisäksi vähintään 2, ehkä mielummin 4 yöpymistä, joista tosin nuo 2 laivalla. Syödä myös pitäisi jotain noiden 4:n päivän aikana. Sen sijaan, lentäen Munich:iin Finnairin kesähinnoilla tekee tuon 299 € edestakaisin. Saman päivän aikana kun pääsee mutkateille kunnon maisemiin ilman tuota kuumalla Autobahnilla ajoa lukemattomine ohituksineen, tankkauksineen ja mahdollisesti pitkine ”stau”-kaikkien kaistojen jonoineen, kannattaa tämä silloin kyllä. Pyörän vuokraksi jää hintaa näin ollen rapiat 300 € mikä ei minusta ole paljon noista edellä luetelluista eduista johtuen.

http://www.moottoripyora.org/iB_html...s/buttrock.gif