Miltä toi uus malli ny on tuntunu? Ootteko penkitelly?
Printable View
Miltä toi uus malli ny on tuntunu? Ootteko penkitelly?
ei voi kun kehua http://www.moottoripyora.org/iB_html...icons/cool.gif
Ajoasennoltaan pyörä on kohtuullisen miellyttävä. Olen itse vaihtanut PP-Tuningin käänteisen vaihdekaavion ja jalkatappisarjan, joten omassani jalat ovat vakiota enemmän koukussa.
Kadulla ajettaessa pyörä toimii hyvin. Alaväännön puute häiritsee ehkä aavistuksen verran ajamista. Aluksi tuntui, että sitä on ihan hyvin, mutta vähän enemmän ajettuaan oli pakko myöntää, että eipä ole kummoinen alakierroksilla.
Vaihteisto toimii kohtuullisesti. Vaihteiden vaihtamiseen tarvittava liike on mielestäni liian pitkä ja vaatii kohtuulisen määrätietoisen painalluksen. Välivapaita ei ole esiintynyt. Muutaman kerran on kuitenkin ollut ongelmia saada isompaa vaihdetta menemään päälle normaaliajossa. Pakoputki lämmittää oikeaa jalkaa kohtuullisesti. Etujarru on loistava. 2-päällä en ole ajanut vaan omani on jo ilman jalkatappeja ja takasatulaa.
Radalla pyörä on melko vakaa. Jarrutettaessa mutkiin ilman kytkintä huojuu perä jonkun verran sivuttaisuunnassa, mutta on kuitenkin helposti hallittavissa. Luistokytkin voisi olla aavistuksen löysempi. Tultaessa mutkista ulos etupää muuttuu aavistuksen levottomaksi ja olen varma, että tämä korjaantuu uudella ohjausiskarilla. Vaimennus edessä ja takana on perussäädöissään suurimalle osalle riittävä. Kuten kaikissa muissakin kilosissa, välitykset ovat radalle aivan liian pitkät. 16-piikkisellä vaihteet sopivat Suomen radoille huomattavasti paremmin.
Moottorin tehoalue on heikko. Ala- ja keskivääntö on huono, mutta moottorin tuottama viimemetrien ryntäys on mahtava. Radalla ajaessa on aloittelijankin syytä ajaa kohtuullisen oikeilla vaihteilla mutkiin, sillä liiaan isolla vaihteella mutkista ei pääse lainkaan ulos.
Ajettavuudeltaan pyörä lienee luokkansa parhaita, se kääntyy kevyesti mutkiin, ajolinjaa on helppo korjata ja käytös on vakaata. Tähän kun yhdistetään upea etujarru, niin kokonaisuus on radalla varsin ihastuttava.
Tällä hetkellä omassani on lisäksi Akran Full Racing System sekä kohta myös huomenna saapuva PCIII. Penkitys tapahtuu heinäkuun alussa Treella ja sitten voin kertoa lisää homman onnistumisesta. Pitäisi kuitenkin muutoksen olla sen suuruinen, että sen huomaa. Etenkin nyt kun on ajanut ilman säädätystä uudella putkellla, niin on oikeasti isoin puhti pyörästä pois.
Näin tähän mennessä. Niin ja on se hienon näköinen.
Aika ikävän näköinen tuo vääntökäppyrä R1/07 :ssa....Lainaa:
(Jay @ Kesä. 18 2007,16:32) kirjoitti
Ennemmin ostasin uuden Gixun vaikka alla onkin R1/04
Kävin koe ajamassa tollasella n.puolentunnin lenkin ja totesin sen olevan tosi hyvä ajaa, ei uskoisi kyykyksi. Luistokytkin on kyl mukava mutta tuo tehottomuus alakierroksilla kyllä hämmästytti. Vaikka alan julkaisuissa haukkuvat esim. bladea tehottomaksi, niin kyllä oma 1000rr hyökkää paljon reippaammin, auttaisiko eturattaan vaihto jonkun verran. Mut silti, vaihtoa harkitsen edelleen, on se vaan senverran hieno. Ai niin. Näitä on sammunut kesken ajon ainakin 2 kpl. vika kuulemma polttoaineen syöttö yksikössä ja ovat olleet korjaamolla yli kuukauden.
Tässä vissiin vikana kaasulappien asentoanturin vika. Ihan tarkkaan en muista, mutta tämä minulle kerrottiin, että näitä on jokunen ollut. Muuta "tyyppivikaa" tietääkseni ei ole.Lainaa:
(firebl @ Kesä. 27 2007,21:24) kirjoitti
Itsellani nyt -07:lla 1400 km mittarissa ja minua tuo mainittu ala-/keskialueen heikko vääntö ei ole haitanut. Edellinen pyörä oli 12R Kawa ja siinä kai piti olla vääntöä ja tehoa, mutta eipä saväyttänyt. Mihin piruun tämän tyyppisissä pyörissä tarvitaan alavääntöä?*http://www.moottoripyora.org/iB_html...s/buttrock.gif Sehän on customeja varten, koska niissä ei ole muuta kuin alakierroksia *http://www.moottoripyora.org/iB_html...icons/wink.gif. Jos ajo on pöristelyä niin sillon mennään rauhallisesti ja sitä R1 menee nätisti. Kun ajo muuttuu urheilulliseksi, esim. rata, niin R1 menee sitäkin hyvin, kun nostaa kierrokset sille aluelle minne kuuluu. Siellä ei sitten enää "pöristellä" ala/keskiväännöillä.
Mittaristo ja valot ovat kyllä mainitsemisen arvoiset. On Rykkösessa onnistuneet aivan loistavasti. Eikä muuten ole juuri tärinöitä "pöristellessä".
Itsekkin mietin gixxeriä, mutta mun silmät ei kestä katsoa niitä juupelin retroputkia *http://www.moottoripyora.org/iB_html...ons/tounge.gif. Varmasti hyvä pyörä muuten.
Mulla on ollut radalla täsmälleen samoja ongelmia R6R:n kanssa.. PP-tuningin tappisarjalla. Aattelin tehdä vaihdevipuun pienen jatkon, jos sillä sais liikerataa lyhennettyä vähän.Lainaa:
(BantamGrappler @ Kesä. 19 2007,23:15) kirjoitti
Pitääkin kysyä K. Vehnältä minkä modin hän on tehnyt omaansa kun menee sen verran lujaa...
Tuli tommone ny ostettua. Lämpiää iha stanasti, toisaalta uus mopo niin kone tietty vähä kiree viä. Lämpiskö muillaki uutena melkosesti?
Mulla ajossa n. 75 - 80 ast. Kaupungissa pyörittelyssä nousi 108 ast. Se missä lämpö nousee on oikea ronkka *http://www.moottoripyora.org/iB_html...ns/biggrin.gif. Tehnee vain hyvää iskiäisvaivalle *http://www.moottoripyora.org/iB_html...ons/tounge.gif.Lainaa:
(Moto^ @ Heinä. 04 2007,18:34) kirjoitti
Mulla on jo 1450 km mittarissa eli vielä kärvistellään sisäänajossa 150 km. Mites sulla Moto^? Mille maistuu sisäänajo?
Juuri näin!Lainaa:
(Jycce12R @ Heinä. 03 2007,10:38) kirjoitti
Lähes kympin ajoin keväällä ko pärrällä ja pelkkää positiivista kerrottavaa. Samoin nyt hommattuani radalle taas R6R :n on sekin taas monen mielestä lussu paska mutta mielestäni yksinkertaisesti paras paketti radalle.
Rykkösessä heitti flektin päälle 106 asteessa mihin lämmöt kaupunkiajossa helpostikin nousee. Muussa normiajossa 72 astetta. Junnaavassa ajossa tolla välillä. * http://www.moottoripyora.org/iB_html.../smile_org.gif
Ittellä vajaassa viikossa tullu 849km, että jonkin verran viä sisäänajettavaa http://www.moottoripyora.org/iB_html...fused_orig.gif Mut eiköhä se si palkita http://www.moottoripyora.org/iB_html.../thumbs-up.gif Ihan mukavasti toi kyl noilla alemmillakin kierroksilla liikahtaa ja pimeitä iltoja odotellessa et pääsee niitä paljon kehuttuja ajovaloja testaan kunnolla.Lainaa:
(Jycce12R @ Heinä. 05 2007,07:25) kirjoitti
Nyt on penkitelty. Tais tulla helvetillisellä rahallisella lisäpanoksella vakio K7 Suzuki....
http://i118.photobucket.com/albums/o...R1_PENKISS.jpg
http://i118.photobucket.com/albums/o...O_20070706.jpg
Positiivista on tietenkin se, että eron kyllä huomaa ihan ajamalla. Lähtee 5500-6000 alueelta heti kun kaasua kääntää. Ja lähtee hyvin. Vertailtiin käyriä toiseen 2007 R1:seen, jossa oli Gravesin kokoputki ja lisäksi vapaavirtaussuodatin sekä Ignition Module; käyrät muuten kutakuinkin samanlaiset paitsi Akralla rpm 6000 yli 10NM enemmän vääntöä.
Kommentteja?
Kerroppas että mitä sulla on laitettu, tulkitsen niin että Akran sliparit ja commanderi?Lainaa:
(BantamGrappler @ Heinä. 06 2007,21:22) kirjoitti
Eipä noita absoluuttisia lukemia kannata hirveästi tuijottaa, penkkien erot on sen verran suuria. Juuri se merkitsee kuinka paljon ajettavuus paranee suhteessa siihen alkuperäiseen.
Doctorilla on ainakin kuulemma se vanha penkki ollut aika pessimistinen lukemien suhteen, onko kenelläkään tietoa miten tuon uuden penkin kanssa on?
Niin ja unohda nuo ToyBoyn jorinat, kaveri ei ymmärrä tämän homman päälle ilmeisestikään juuri mitään http://www.moottoripyora.org/iB_html...icons/wink.gif
Jos rahaa on laittaa harrastukseen niin ilman muuta kannattaa viritellä, siinä sekä ajettavuus että fiilis paranee ja se pyörä tuntuu paljon enemmän "omalta" silloin kun sitä modaa omien mieltymysten mukaan.
Veikkaan että äänet on myös aikas pirun jees nyt tuolla Akran setillä http://www.moottoripyora.org/iB_html.../thumbs-up.gif
Joo, ja kiinni on tällä hetkellä Akrapovic Full Racing System (kokoputki) ja PCIIIusb. Mitä juteltiin tohtorisetien kanssa penkeistä, niin sanoivat uusi Dynojetin penkki (millä omani ajettiin) antaa järjestään 5-7 heppaa vähemmän kuin heidän toinen (vanhempi) penkkinsä. Joten oletan, että ainakaan tolla uudella penkillä ei tule ilmaista kulmakerrointa käyriin. Ja mikäli SAE:n muuttaa DIN:ksi, niin taas tuli muutama heppa lisää. Ja niin edelleen...
Ajattevuus tosiaankin parani huomattavasti ja sanoivat, että hyvä virtaamaan toi Akran kokoputki. Suosittelen kyllä kaikille samaa settiä. Saa tietenkin enemmänkin laittaa... http://www.moottoripyora.org/iB_html...ns/biggrin.gif
Ja äänet on kyllä http://www.moottoripyora.org/iB_html...s/buttrock.gif
R1:sen kuoppia pystyisi vielä paikkaamaan Ignition moduulilla. Sanoivat lisäksi, että R1:ssä kannatta nimenomaan vaihtaa kokoputki, koska pelkillä slipareilla/Y-haaralla ei ole juurikaan vaikutusta. Palvelu oli erittäin hyvää, mutta kieltäydyin silti ilokaauista ja muista lisäinkkeistä toistaiseksi....
Heh joo älkää heti tyrmätkö. Pistän yhtä paljon fyffee herkutteluun. *http://www.moottoripyora.org/iB_html...ns/biggrin.gifLainaa:
(pr0gram @ Heinä. 06 2007,21:46) kirjoitti
Mutta sitä oon ihmetelly etten oo koskaan tarvinnut kilosella ajaa kahva kaakossa aina on ollut riittävästi menohaluja. Sehän menee just niin paljon kun annat happee ja mutkissa vähän liikaakin. *http://www.moottoripyora.org/iB_html.../smile_org.gif
Näissä penkkihommissa olis aina hyvä nähdä ero sen vakion ja modatun välillä, se merkitseekin jotakin ja näkee että oliko muutoksista kuinka paljon hyötyä. Usein näkee vaan ton yhden käyrän muutosten jälkeen ja sitten ihmetellään onko hyvä yksilö jne.
Hankala tietty järjestää aina niitä originaalikäyriä etenkin jos itse laittaa romuja kiinni.
Juuri näin tässäkin tapauksessa. Itseäkin vähän harmitti, mutta logistiikka ei mahdollistanut muuta tällä kertaa.
Bikedoctorin uusi penkki antaa todellakin lukemat nyt alakanttiin mutta säätöihin siellä pyörää haetaan eikä kehuskelemaan loppu lukemilla. Ja kyllä tuolla uudella dynojetin penkillä säätöihin saakin. On muuten todella hyvän näköiset putket ja hyvän näköinen käppyräkin tuli. Itsekin olen kawallani (06vm) poikennut tuossa uudessa dynojetin penkissä säädöissä ja lukemaksi tuli 158hv/105,5.
Poikennut ennen doctoria muuallakin ja ero n.-10hv.
Mahtaakohan Gilles tehdä shiftholderia noihin malleihin? Vois tuoda edes pientä helpotusta tohon probleemaan.Lainaa:
(Earthend @ Heinä. 03 2007,10:52) kirjoitti
No niin, nyt on uusi R1 otettu käyttöön. Kyllähän se 600:sen jälkeen tuntuu hyvältä http://www.moottoripyora.org/iB_html...ons/inlove.gif
R1 tais viedä normipyörien potin kaikkitietävässä Master bikessä. http://www.moottoripyora.org/iB_html...bebe_1_prv.gif
Hieno peli kaikella tavalla *http://www.moottoripyora.org/iB_html...jumpie_prv.gif
Ja tehoo on nyt riittävästi 160,5 heppaa (vakiona 150) ja vääntö 105,5 (vakiona 98,4)
Kiinni acran sliparit&Y-putki ja voimakomentaja http://www.moottoripyora.org/iB_html...icons/cool.gif
joo,niin taisi käydä http://www.moottoripyora.org/iB_html...ns/biggrin.gifLainaa:
(Toyboy @ Heinä. 26 2007,09:16) kirjoitti
Missä kävit penkittämässä? Kohtuulisen hyvät lukemat sait pelkillä slipareilla ja Y-haaralla (ja tietysti PC:llä). Jos sulla on käppyrä, niin paatko sen tänne näytille. Voin sitten vertailla omaani (joka on yläpuolella); ilmeisen hyvä yksilö kuitenkin sulla!Lainaa:
(OpaR6 @ Heinä. 27 2007,08:48) kirjoitti
Juu tarttee laittaa käppyrää kun saan samalle paperille kummatkin käyrät.Lainaa:
(BantamGrappler @ Heinä. 27 2007,13:55) kirjoitti
KX-centerissä jarrutettiin mahtaakohan olla vertailukelponen käppyrä Bikedoctorin kanssa kun kummallakin Dynojetin penkit http://www.moottoripyora.org/iB_html...s/nixweiss.gif
Ittekin yllätyin positiivisesti kun näin teholukemat ja kun lähin ajaan niin muutoksen tosiaan tunsi ja hyvä on yksilöhttp://www.moottoripyora.org/iB_html.../thumbs-up.gif
Mutta 7000 monttu ei ihan parantunu kokonaan, olis vaatinu koko putken.
On se vertailukelpoinen.Lainaa:
(OpaR6 @ Heinä. 27 2007,15:16) kirjoitti
Joo kyllä noi Dynojetin penkit pitäisi olla vertailukelpoisia. Hieno homma, että pyörä kulkee ja muutoksen huomaa muutenkin kuin paperia katsomalla. Ajattelin itse laittaa ensi kesäksi vielä Inginition modulen ja tyytyä sitten saamaani tulokseen.
Itse olen ollut kolme viikkoa reissussa ja poltteet ajamaan on valtavat! Elokussa pitää sitten tahkota rataakin taas vaihteeksi. Virtasalmella ei enää mene Akran putki läpi ilman killereita, joten joutuu ruuvaamaan ne takaisin. Saa nähdä josko sais Vehniäiseltä vähän vinkkiä ajamiseen ja säätämiseen...
Aika pieniä lukuja. Eikö tehdas ole luvannut 187 hv koneesta??