kirjoitti
Esimerkiksi Saksasta Ruotsin kautta ajamalla tuotava auto pitää Saksassa merkitä vientirekisteriin. Tällöin autolle joudutaan ottamaan saksalainen liikennevakuutus, joka on voimassa vähintään 15 päivää. Saksalaiset vientirekisterikilvet, jotka tunnistetaan punaisesta merkinnästä kilven oikeassa päässä, ovat voimassa yhtä kauan.
Näin rekisteröidyllä autolla on laillista ajaa missä tahansa Wienin tieliikennesopimukseen liittyneessä maassa – paitsi tietenkin Suomessa, jos kuljettaja on Suomessa vakinaisesti asuva henkilö. Kun tällainen auto on tuotu Suomeen, sille on satamassa pitänyt lunastaa tullista siirtomerkit. Niihin on vaadittu myös suomalainen liikennevakuutus, ilman sitä siirtomerkkejä ei saa.
Saksasta ostettuun autoon on siis pitänyt erikseen hankkia suomalaiset siirtomerkit vakuutuksineen, vaikka autossa on jo ollut lailliset rekisterikilvet ja voimassa oleva vakuutus. Näin, vaikka autolla ei olisi ajettu kuin satamasta kotiin.
Tämä yleistä oikeustajua vastaan sotiva supisuomalainen käytäntö sai siis Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa tuomion, jonka sisältö oli kaikille selvä jo alusta alkaen: Suomen on luovuttava laittomasta siirtolupakäytännöstä.