Eräässä toisessa ketjussa viitattiin välillä keskusteluissa mahdollisuuteen kyytiläisestä radalla.
Itsekin lähinnä hymähtelin ajatukselle mielessäni ja taisin jonkun lakoonisen kommentinkin omiin teksteihini liittää tyyliin: "miksi ihmeessä?"
Mutta sitten asia jäi alitajuntaani vaivaamaan.
Muutamia hyviä perusteluita rata-ajolle ovat olleet mm.
1. Se on niin hienoa, hauskaa jne (aidoin perustelu!)
2. Oppii hallitsemaan paremmin omaa ajokkiaan, myös mahdollisissa uhkatilanteissa tielläkin
3. jne muita hyviä perusteluita.
Tähän otsikkoon liittyy erityisesti tuo kuvailemani 2. peruste, pyörän parempi hallinta. Kiistatta jo kahden ratakertani jälkeen pystyn edes hieman paremmin hallitsemaan mopoani tielläkin, myös mahdollisessa yllättävässä tilanteessa. Parhaimmillaan radalla saisi niitä rajapintoja jopa rutiiniksi, jotta ne sitten tulisivat selkärangasta vaistoina tarvittaessa.
Radallahan tosiaan ilmeisesti lähes täysin ajetaan yksin (vai onko näin?). Ovathan kaikkien oikeiden ratakettujen pyörätkin aitoja sporttipyöriä, joissa useissa ei ole edes takana istuinta saati jalkatappeja.
Pyörät kuitenkin käyttäytyvät täysin eri tavalla kaksi päällä, kuin yksin ajettaessa. Voisinkin kuvitella, että hyvin tärkeää olisi käydä edes hieman harjoittelemassa tilanteita myös kuormattuna ajamalla radalla. Näin parhaimmillaan saattaisi säästyä parikin henkilöä onnettomuudelta?
Ovatko jotkut rata-ajopäivien järjestäjät joskus järjestäneet esim. osan päivästä siten, että se olisi pyhitetty vain ja ainoastaan kaksi päällä ajaville? Siinähän voisi olla edelleen sama jako kolmeen vauhtiin. (samaan tyyliin kuin oli esim. naistenpäivän aamu)
No, jollei ole järjestetty, ja joku nyt aiheesta jopa innostuisi, niin riittäisikö sittenkään radalle kaksi päällä lähtijöitä? Oma vaimo ei taitaisi suostua ainakaan, valitettavasti, ei edes siihen hitaimpaan ryhmään.
Mitä mieltä muut olette, vai ettekö ole mitään mieltä?
ps. kaikkea sitä ihminen ajellessaan miettiikin kypärän sisällä...
