1. Moottoripyörä.org:n jäsenen ei tule harjoittaa lainvastaista toimintaa kirjoituksissaan, kuten esimerkiksi levittää materiaalia johon hänellä ei ole oikeutta, tahi yllyttää muita jäseniä vastaavaan toimintaan.

2. Jäsenen tulee käyttäytyä foorumilla hyvien käytöstapojen mukaisesti. Hänen tulisi pidättäytyä loukkaamasta muita käyttäjiä, tahi muuten kirjoittaa asiattomalla tavalla kuten tarkoituksenmukaisesti provosoida tai haastaa riitaa.

Käyttäjän rikkoessa kohdassa 1 mainittuja sääntöjä, seuraamuksena on:

a) Lievissä tapauksissa huomautuksen antaminen. Käyttäjän rikkoessa sääntöjä ilmeistä huolimattomuuttaan, tai kun rike on vähäinen eikä tapahdu toistuvasti, voidaan käyttäjälle antaa huomautus. Käyttäjän saatua toistuvasti huomautuksia voivat ne johtaa varoitukseen tai törkeässä tai jatkuvassa tapauksessa kirjoitusoikeuksien poistoon.

b) Vakavissa tai toistuvissa tapauksissa varoituksen antaminen. Käyttäjän saatua 3 varoitusta, käyttäjän käyttöoikeudet poistetaan toistaiseksi. Käyttöoikeuksien mahdollisesta palauttamisesta päättää ylläpito.

c) Selkeää piittaamattomuutta osoittavissa tai törkeissä tapauksissa käyttöoikeuksien välitön sulkeminen. Huomautuksen tai varoituksen voi antaa kuka tahansa moderaattori tai ylläpitäjä. Käyttöoikeuksien sulkemisesta päättää pääylläpitäjä. Antamastaan varoituksesta moderaattorin on ilmoitettava sekä kohteelle että muulle ylläpidolle. Huomautuksesta ilmoitetaan sen kohteelle. Moderaattori ei voi antaa varoitusta itseensä tai omaan lähipiiriinsä kohdistuneesta loukkauksesta tai muusta rikkeestä. Tällaisessa tapauksessa moderaattori ilmoittaa asiasta muulle ylläpidolle, joka päättää mahdollisista seurauksista.

Käyttäjän rikkoessa kohdassa 2 mainittuja sääntöjä, seuraamuksena ylläpito voi:

a) Lukita aiheen
Aihe voidaan lukita, kun sen uusien viestien informaatioarvo alkaa olla vähäinen, viestit menevät käyttäjien henkilökohtaiseksi kinasteluksi tai jos ylläpito katsoo, ettei aiheen jatkamiselle ole mitään asiallista perustetta, mutta aiheessa on kuitenkin riittävästi asiaa tai viihdettä, jotta se kannattaa säilyttää.

b) Siirtää aiheen
Aihe voidaan siirtää, kun sen tosiasiallinen sisältö ei joko alun perin tai viestien seurauksena kuulu enää sen hetkiseen foorumiin. Ylläpito / Moderaattorit päättää kohdeketjun sijoituspaikan harkintansa mukaan.

c) Editoida käyttäjän viestiä
Käyttäjän viestiä voidaan vähäisten seikkojen ollessa kyseessä editoida, esimerkiksi poistamalla siitä kohdan 2) sääntöjä loukkaava osa. Editoinnista ylläpito jättää merkinnän alkuperäiseen viestiin.

d) Poistaa viestin
Viesti voidaan poistaa em. sääntörikkomusten vuoksi, mikäli sen säilyttämiselle ei ole muita, painavampia syitä. Poistamisesta ei ylläpito ilmoita erikseen eikä perustele poistoa julkisesti.

Luonnollisesti tulee noudattaa myös perus Netiketin ohjeistusta: NETIKETTI

Lisätietoja:

Säännöt ovat olemassa kaikkien käyttäjien viihtyvyyden ja luettavuuden varmistamiseksi, sekä Suomen lakien noudattamiseksi. Myös ylläpito ja moderaattorit sitoutuvat noudattamaan näitä sääntojä, sekä Netikettiä ja siellä mainittuja ohjeita. Sääntöjen tarkoituksena on myös pitää moottoripyora.org-sivusto Suomen tasokkaimpana moottoripyörä-foorumina.

Kun kirjoitat foorumiin on oman järjen käyttö sallitua! Foorumin henkeen ei kuulu toisten käyttäjien väheksyminen tai halveksunta, turha provosointi tai muu asiaton käytös. Pyri myös keskusteluissasi pysymään ko. aiheessa. Kiroilu ei ole erikseen estetty foorumissa, tarpeeton ja jatkuva kiroilu häiritsee kuitenkin luettavuutta eikä kuulu asialliseen käytökseen, tälläiset viestit tullaan joko editoimaan tai poistamaan foorumista kokonaan. Älä levitä foorumissa aineistoa - kuten musiikkia, tekstiä, valokuvia, piirroksia tai tavaramerkkejä - johon sinulla ei ole oikeuksia. Luvaton käyttö saattaa johtaa taloudellisiin korvausvaatimuksiin ja muihin oikeudellisiin seuraamuksiin.

Foorumin käyttäjä on henkilökohtaisesti vastuussa sanomiensa sisällöstä. Tämä on on-line forum jonka vuoksi ylläpidon on mahdotonta jatkuvasti seurata sanomia tai vahvistaa niiden oikeellisuutta. Moottoripyora.Org ja heidän edustajansa eivät ole missään suhteessa vastuussa käyttäjien sanomisista, eikä heitä vastaan voida nostaa mitään vastuu- tai vahingonkorvausvaatimuksia. Ylläpito varaa myös oikeuden ilmoittaa hallussaan olevat henkilö- ja muut tietosi viranomaisille, mikäli lähetetty sanoma johtaa oikeudellisiin toimenpiteisiin tai vaatimuksiin. Foorumi tallentaa lähettäjän IP-osoitteen, jonka perusteella viestin lähettäjä pystytään jäljittämään, lisäksi ylläpito voi estää tietystä IP-osoitteesta pääsyn foorumiin.

Kuvien lähettäminen foorumiin on mahdollista, vältä kuitenkin turhien kuvien liittämistä serverin turhan kuormituksen vuoksi. Ota huomioon myös modeemikäyttäjät ja vältä liian suurien kuvatiedostojen liittämistä.

Ylläpito ja moderaattorit pyrkivät tehokkaasti poistamaan asiattomat, laittomat tai muut foorumin henkeen sopimattomat viestit. Mikäli havaitset tälläisen viestin ota yhteyttä ylläpitoon joko foorumin kautta "Kerro Ylläpidolle tästä viestistä" painikkeesta tai sähköpostilla: yllapito@moottoripyora.org

Terveisin
Moottoripyora.org - Ylläpito

Mikäli sinulla on kysyttävää, voit lähettää ylläpitäjille yksityisviestin. Ylläpitäjät näkyvät punaisena aktiivisten käyttäjien listalla sivun alareunassa. Ylläpitäjinä toimivat JP-800, Johu ja Jassu. Myös Moderaattorit vastaavat kysymyksiisi, he näkyvät foorumissa vihreänä.