Ikkunasta äsken kattelin ja kaveri ajoi ohite joka kertoi, että pyörä ihan solmussa ja kaiteiden välissä ihminen. Vieressä myös ihmisen kokoinen pussi. Mahdollisesti 2 päällä koska jotain ne lähti viemään sairaalaa kohti. Tietääkö joku enemmän ?

Edit:Samainen kohta siis johon on jo 2 motoristia kuollu 2v sisään.



Näyttäisi olevan vakavuudeltaan pieni, eikä toivon mukaan muuksi muutu..

pelastustoimi

Iltasanomat

???

Seisoin pysäkillä siinä lähellä. Prätkä lähti liikennevaloista ihan normivauhtia. Vähän ajan päästä näkyi hyvin iso korkea hiekkapilvi ja autot pysähtyivät. Auttajia juoksi tien yli avuksi. Vähän ajan päästä tuli paloauto (asema vieressä) ja sitten ambulanssi. Prätkä ihan paskana kaiteessa, lähes kahtia ja kuski kaistojen välissä viheralueella. Enempää en nähnyt, muuta kuin, että kuskia hoivattiin. Toivottavasti ei käynyt pahasti. Pahalta tuntui katsoa.  ??? Lieneekö sitten auto kiilannut prätkän tms.
Lainaa (nuudel @ Touko. 09 2008,17:37)
Ikkunasta äsken kattelin ja kaveri ajoi ohite joka kertoi, että pyörä ihan solmussa ja kaiteiden välissä ihminen. Vieressä myös ihmisen kokoinen pussi. Mahdollisesti 2 päällä koska jotain ne lähti viemään sairaalaa kohti. Tietääkö joku enemmän ?

Edit:Samainen kohta siis johon on jo 2 motoristia kuollu 2v sisään.

Kuski oli yksin eli ei ollut kaksi päällä. Prätkä oli kullanruskea, ehkä ER-6, ehkä.
No voi helvata  :( ,toivottavasti selviää pienillä vammoilla.
En nyt saa päähäni kohtaa. Onko siinä joku paha mutka, vai miksi tuo kaide saalistaa motoristeja?
Lainaa (Juutana @ Touko. 09 2008,18:31)
En nyt saa päähäni kohtaa. Onko siinä joku paha mutka, vai miksi tuo kaide saalistaa motoristeja?

siinä menee alikulkutunneli, sitten kun tie on muulta osalta menny alas niin siinä on eka nouseva nyppylä ja kun tunneli alla loppuu niin laskeva nyppylä. Ne on yllättävän jyrkät nousut. Noista se on livenny edellisilläkin. Ja tietty heti perään on jyrkästi kääntyvä oikea. Sitä kun liikennevaloista lähtee niin näyttää et suoraa riittää ja sit onkin nyppylät ja pitäis alkaa jyrkästi kääntää.



Lainaa (Juutana @ Touko. 09 2008,18:31)
En nyt saa päähäni kohtaa. Onko siinä joku paha mutka, vai miksi tuo kaide saalistaa motoristeja?

Toivottavasti kuski on kunnossa  ???

Edit: nuudel ehti ensin paikan kanssa



Juuri tulin paikan ohi ja hinausauto hakemassa pyörää pois. Etupää kokonaan irti tai ainakin melkein kokonaan irti. Tosiaan kullan värinen pyörä. Oisko ollut joku 600cc japanilainen kyykky/naku?

Minusta paikka ei ole millään tapaa haastava vaikka ajaisi 80km/h (rajoitus 60km/h). Jos ajaa 120km/h voi olla haastavampi. Aurinko taitaa paistaa suoraan silmiin tuossa kohtaa, jos se on vaikuttanut asiaan.

Pahasti siinä on varmaan ikävä kyllä sattunut, kun noihin kaiteen tolppiin osuu aika varmasti  :(

Saisivat todella tutkia tuon kohdan liikenneturvallisuuden, koska motoristeja kuollut siinä ja autojakin kaiteessa kiinni välillä. Jokin ihme tekee tuosta mutkan alusta ongelmallisen  ???

Lainaa (nuudel @ Touko. 09 2008,18:34)
Lainaa (Juutana @ Touko. 09 2008,18:31)
En nyt saa päähäni kohtaa. Onko siinä joku paha mutka, vai miksi tuo kaide saalistaa motoristeja?

siinä menee alikulkutunneli, sitten kun tie on muulta osalta menny alas niin siinä on eka nouseva nyppylä ja kun tunneli alla loppuu niin laskeva nyppylä. Ne on yllättävän jyrkät nousut. Noista se on livenny edellisilläkin. Ja tietty heti perään on jyrkästi kääntyvä oikea. Sitä kun liikennevaloista lähtee niin näyttää et suoraa riittää ja sit onkin nyppylät ja pitäis alkaa jyrkästi kääntää.

Paikka on suunnilleen tässä.

Kuva paikasta näkyy, kun valitsee Bird's eye view. Alikulkutunneli on tuosta hieman oikealle.

Lainaa (Sini-68 @ Touko. 09 2008,18:06)
Lainaa (nuudel @ Touko. 09 2008,17:37)
Ikkunasta äsken kattelin ja kaveri ajoi ohite joka kertoi, että pyörä ihan solmussa ja kaiteiden välissä ihminen. Vieressä myös ihmisen kokoinen pussi. Mahdollisesti 2 päällä koska jotain ne lähti viemään sairaalaa kohti. Tietääkö joku enemmän ?

Edit:Samainen kohta siis johon on jo 2 motoristia kuollu 2v sisään.

Kuski oli yksin eli ei ollut kaksi päällä. Prätkä oli kullanruskea, ehkä ER-6, ehkä.

Ohiajaessa näytti että kaiteen juuressa oli pyörä tankki kaiteen juureen päin ja pohja tielle päin. Koneessa näytti olevan neljä alkukäyrää, kellertävän värisiä (nikalttuja).

ER:ssä on kaksi pyttyä, joten veikkaisin että ei ole ER.

Runko oli poikki ja etuhaarukka irrallaan. Kullanväriset etupumput. Ei näkynyt katteita, olisiko ollut naku tai sitten palokunta siivonnut ne pois.

Hieman ennen törmäyskohtaa kaistan vasemmassa reunassa lyhyt jarrutusjälki joka meni asfaltilta vasemmalle ulos.

Olisiko mennyt siitä kaiteeseen joka katkaissut etupään?

Kaistan vasemmasta reunasta menty ulos, olisiko etunen mennyt lukkoon. Jäljistä vaikeaa sanoa enenpää mistä syystä oli niin vasemmassa reunassa kaistaa kun jarrutus alkoi, eikä sitä oliko edessa jotain tai mihin ensimmäinen törmäys tapahtui.

Ohiajaessa ei ehdi niin tarkkaan katsoa.

Paikan palokunnalla ollut kiireinen iltapäivä. Reilu 20 min tuon jälkeen oli joku Renault? -paku kosauttanut mustan Avensiksen perään Turvesuontien ja Kehä I:n valoissa, 1,5 km päässä tuosta MP-onnettomuuden paikasta.

Pakussa keula läjässä ja liemet ulkona, niitä kait palokunta oli menossa siivoamaan (ja työntämään romun pois).

Niin että jos kokonainen Avensis jää jollekin pakukuskille silmien väliin niin että laskee kovalla vauhdilla perään, niin milloin tässä napsahtaa oman mopon takalokariin joku samaan tapaan kuin Tuusulanväylällä.

Lainaa (Streethawk @ Touko. 09 2008,19:27)
Juuri tulin paikan ohi ja hinausauto hakemassa pyörää pois. Etupää kokonaan irti tai ainakin melkein kokonaan irti. Tosiaan kullan värinen pyörä. Oisko ollut joku 600cc japanilainen kyykky/naku?

Minusta paikka ei ole millään tapaa haastava vaikka ajaisi 80km/h (rajoitus 60km/h). Jos ajaa 120km/h voi olla haastavampi. Aurinko taitaa paistaa suoraan silmiin tuossa kohtaa, jos se on vaikuttanut asiaan.

Pahasti siinä on varmaan ikävä kyllä sattunut, kun noihin kaiteen tolppiin osuu aika varmasti  :(

Saisivat todella tutkia tuon kohdan liikenneturvallisuuden, koska motoristeja kuollut siinä ja autojakin kaiteessa kiinni välillä. Jokin ihme tekee tuosta mutkan alusta ongelmallisen  ???

Ajoin siitä autolla rajoituksen mukaan ja en huomannut edes koko pomppua, luin siitä vasta täällä.

Kumma juttu.

Ehkä sitä pitäisi kokeilla vaiheittain suuremmilla nopeuksilla, että missä vaiheessa se alkaa tuntua. Sinällään varmasti vaikuttava tekijä jos nopeutta on riittävästi kun ensin ajaa yläpomppuun, heittelehtii, tulee vinossa alapomppuun ja sitten ulos.

Mutta ei kyllä tapahdu rajoituksen mukaisella nopeudella, ei ole ainakaan VTX mennyt kaiteeseen vaikka tuosta on joitain kertoja ajanut 60-70 km/h.

Jotenkin kyllä voisi olettaa että 50 km/h nopeudesta ei runko katkeaisi, vaan pamput vaan vääntyisi taaksi. Näyttivät vielä ihan tukevan oloisilta, eikä miltään 70 -luvun tikuilta.

Lainaa (jannep @ Touko. 09 2008,19:57)
Ajoin siitä autolla rajoituksen mukaan ja en huomannut edes koko pomppua, luin siitä vasta täällä.

Ei minustakaan tuossa kohtaa missä onnettomuus on sattunut ole oikeen mitään pomppuja. Siinä aikaisemmin on ne uudet pomput selvästi ennen onnettomuuspaikkaa. Ja silloin kun viimeksi tuossa kohtaa kuoli 2 motoristia ei noita uusia selviä pomppuja ollutkaan olemassa.
Asiaa kokeillut on kertonut, että semmoisessa sadassakuudessakympissä toi töyssy rupeaa kivasti keventämään.
kullanvärisiä pyöriä ja nelipyttyisiä on ainakin hondalla. toki voihan joku itsekin maalauttaa tai maalata värinsä, mutta yleisesti mitä olen nähnyt. kurja tapaus taas kerran. näitä nyt tulee kun on komiat ilmat. ennen pitkää jossain jollakin kolahtaa.

oliko se sadekesä 2006 vai mikä kun oli harvinaisen vähän mp-onnettomuuksia. sitten taas hellekesänä niitä onkin aivan liikaa. samoin talvella on melko vähän.

Lainaa (kawabata @ Touko. 09 2008,20:23)
kullanvärisiä pyöriä ja nelipyttyisiä on ainakin hondalla.

Voisi olla Hornetti nyt kun mietin tarkemmin.
Joo, ehkei Er-6. Nakupyörä ainakin oli.
En ainakaan kuullut mitään kovaa kiihdytyksen ääntä, vaikka lähellä olin. Täysin hiljaista (tietysti liikenteen kohinaa) ja sitten pölylpilvi.

Lainaa (Streethawk @ Touko. 09 2008,20:11)
Lainaa (jannep @ Touko. 09 2008,19:57)
Ajoin siitä autolla rajoituksen mukaan ja en huomannut edes koko pomppua, luin siitä vasta täällä.

Ei minustakaan tuossa kohtaa missä onnettomuus on sattunut ole oikeen mitään pomppuja. Siinä aikaisemmin on ne uudet pomput selvästi ennen onnettomuuspaikkaa. Ja silloin kun viimeksi tuossa kohtaa kuoli 2 motoristia ei noita uusia selviä pomppuja ollutkaan olemassa.

Niin, en tiiä mitä tapahtunut. Ainut mikä tulee mieleen on nuo pikku pomput. Itse asustelen silleen, että ikkunasta näkee suoraan tuon kohdan ja tuleekin siitä ajettua monesti. Ei haastava kohta. Ainakaan en kuullut mitään hirveitä kiihytysääniä ikkunasta, normaalisti kun ne huomaa aina ja sitä tulee katsottua ikkunasta ulos  :D
Lainaa (Streethawk @ Touko. 09 2008,20:35)
Lainaa (kawabata @ Touko. 09 2008,20:23)
kullanvärisiä pyöriä ja nelipyttyisiä on ainakin hondalla.

Voisi olla Hornetti nyt kun mietin tarkemmin.

Kallistun Hornettiin minäkin. Kun katsoo keltaista Hornettia Brandtin sivuilta -> http://www.honda.brandt.fi/mp....&kuva=2  
siinähän se. Anteeksi ensimmäinen virhearviointini. :(

Lainaa (kumiankka @ Touko. 09 2008,20:13)
Asiaa kokeillut on kertonut, että semmoisessa sadassakuudessakympissä toi töyssy rupeaa kivasti keventämään.

joo katselin tuota birds eye kuvaa ja tuli mieleen, että missä se mutka on? sehän on suora tie, ellei just aja sitä 160:piä,
Ovat tarkentaneet tuota yllä olevaa Iltiksen uutista. Sen mukaan pyörä olisikn ollut tulossa Bembölestä kohti Leppävaaraa?  :dunno:


Lainaa (trollen @ Touko. 09 2008,21:12)
Ovat tarkentaneet tuota yllä olevaa Iltiksen uutista. Sen mukaan pyörä olisikn ollut tulossa Bembölestä kohti Leppävaaraa?  :dunno:

Ei pidä paikkansa. Pyörä lähti Gallerian kohdalta liikennevaloista kohti Viherlaaksoa.
Lainaa (trollen @ Touko. 09 2008,21:12)
Ovat tarkentaneet tuota yllä olevaa Iltiksen uutista. Sen mukaan pyörä olisikn ollut tulossa Bembölestä kohti Leppävaaraa?  :dunno:

Niinpä näkyy. Mitähä ihmettä siin on tapahtunu, sisäkurvii runtannu tollee.
Lainaa (Sini-68 @ Touko. 09 2008,21:16)
Lainaa (trollen @ Touko. 09 2008,21:12)
Ovat tarkentaneet tuota yllä olevaa Iltiksen uutista. Sen mukaan pyörä olisikn ollut tulossa Bembölestä kohti Leppävaaraa?  :dunno:

Ei pidä paikkansa. Pyörä lähti Gallerian kohdalta liikennevaloista kohti Viherlaaksoa.

Näin olen tietty ymmärtänytkin. Ovat ilmeisesti sössineet uutisen.
Lainaa (trollen @ Touko. 09 2008,21:12)
Ovat tarkentaneet tuota yllä olevaa Iltiksen uutista. Sen mukaan pyörä olisikn ollut tulossa Bembölestä kohti Leppävaaraa?  :dunno:

Oiskohan uutisessa typo? Kun Sini-68 kertoo nähneensä pyörän lähteneen valoista ja silloin puhutaan Leppävaarasta Bembölen suuntaan. Ja toistaiseksi kaikki tietämäni onnettomuudet on juuri tuohon suuntaan tapahtunut ko. paikassa.

Edit: Sini-68 jo vastasikin ja vahvisti asian.



Lainaa (Streethawk @ Touko. 09 2008,20:35)
Voisi olla Hornetti nyt kun mietin tarkemmin.

Uusi 600 Hornet? Ainakin tuo tuli ensin mieleen näistä jutuista.  :dunno:

E: olikin jo mainittu.



Onko mahdollista että tämä leppävaarasta päin lähtenyt ei olisikaan osallinen asiaan vaan bembölestä päin olisi tullut toinen motskari?

Ite joskus tuohon mutkaan lähteny lepuzkin valoista vähän turhan kovaa ja kyllähän se mutka aika tiukalta tuntui ja tuli yllättäen!

Lainaa (Webbis @ Touko. 09 2008,21:43)
Onko mahdollista että tämä leppävaarasta päin lähtenyt ei olisikaan osallinen asiaan vaan bembölestä päin olisi tullut toinen motskari?

Juu, ehkä olin sokea, kun näin lähdön liikennevaloista ja kun ajoin ohi, sama pyörä oli samalla puolella tietä kaiteessa.  :dunno: Lopetan kommentoinnin tähän.
Toivotan moottoripyöräilijälle pikaista toipumista!

Tapauksesta Iltalehdessä.


Lainaa (trollen @ Touko. 09 2008,21:47)
Tapauksesta Iltalehdessä.

Toivottavasti uutisessa olisi oikein edes tuo ettei motoristi ole vakavasti loukkaantunut  :peukutpystyyn:
Sen verran off-topiccia että liittyy pelkästään otsikkoon, mutta kyseessä ei ole Vanha Turuntie. Katsokaa vaikka Google Mapsista
Lainaa (jarmojs @ Touko. 09 2008,22:07)
Sen verran off-topiccia että liittyy pelkästään otsikkoon, mutta kyseessä ei ole Vanha Turuntie. Katsokaa vaikka Google Mapsista

Olet oikeassa. Mutta kaikki puhuu ko. tiestä nimellä Vanha Turuntie. Suurin osa ihmisistä ei edes tiedä ettei se oikeasti ole Vanha Turuntie. Itsekin opin sen vasta noin 20 vuotiaana, kun kävin taksikurssin. Varmaan joku jäänne niiltä ajoilta, kun tuli Turun moottoritie ja sitten alettu puhumaan Turuntiestä nimellä Vanha Turuntie? Näissä onnettomuus jutuissa voisi tietysti olla tarkempana jotta sijainti olisi tarkasti ilmoitettu.

Lainaa (jarmojs @ Touko. 09 2008,22:07)
Sen verran off-topiccia että liittyy pelkästään otsikkoon, mutta kyseessä ei ole Vanha Turuntie. Katsokaa vaikka Google Mapsista

OT:Niin, sitä voi tuota 110 pätkää ajellessa miettiä, että ajaako uutta vai vanhaa turuntietä. Joku jäänne tosiaankin jostain, ehkä itsekin olisin paikan tuolla nimikkeellä ilmoittanut.



Lainaa (Streethawk @ Touko. 09 2008,22:16)
Olet oikeassa. Mutta kaikki puhuu ko. tiestä nimellä Vanha Turuntie. Suurin osa ihmisistä ei edes tiedä ettei se oikeasti ole Vanha Turuntie. Itsekin opin sen vasta noin 20 vuotiaana, kun kävin taksikurssin. Varmaan joku jäänne niiltä ajoilta, kun tuli Turun moottoritie ja sitten alettu puhumaan Turuntiestä nimellä Vanha Turuntie? Näissä onnettomuus jutuissa voisi tietysti olla tarkempana jotta sijainti olisi tarkasti ilmoitettu.

Jep. Joskus markka-aikaan tuli netottua satanen kun kaverin kanssa aiheesta väiteltiin :bisseä:

Turun moottoritie eli Tarvontie taas on virallisesti Turunväylä (vrt. Länsiväylä).

Piti kans ihan oikeen itekki kattoo mitä otsikon alla on, kun vanhalla turuntiellä asuneena ihmettelin, kuin siin joku voi liippasta mopon "kaiteeseen", sellanen kälynen pikkutien pätkä..vaik tosin onhan siin se granista tuleva/menevä jyrkkä mäki, mis ainakin mäen alla on ollu useinkin auto ojassa.
Joo, turuntie on turuntie ja turun motari ns. tarvontie...

Ja jos se kohta on se Gallerian valoista Bemböleen päin lähtevä pätkä, ni on muuten ihan oikeesti sadan vauhdissa aika kinkkinen paikka. Siinä on tietääkseni pari kertaa ollu mopo siel kaiteitten välis.
Tänä keväänä en siitä ole ajanu, mut viime kesänä sain kyllä mopon iloseen "ilmalentoon", kun tuli vähän lähettyä rivakammin valoista. Siin on (ainakin oli) sellanen ilonen hyppyri just ennen kun pitäis alkaa kanttaa kovin oikeelle... (ja edelleen puhutaan n. satasen vauhdista tai yli sen..)
En myönnä et kaahasin, mut kuitenkin tein sen :p
Onneks oli tuurii eikä taitoo ja selvittiin säikähdyksellä, mut en kokeile toista kertaa.

Hoppas kaveri toipuu :(

Lainaa (jarmojs @ Touko. 09 2008,22:07)
Sen verran off-topiccia että liittyy pelkästään otsikkoon, mutta kyseessä ei ole Vanha Turuntie. Katsokaa vaikka Google Mapsista

Juu se on vain kutsumanimi, eikä tuo kohta ole edes vanhaa turuntietä.

Alkuperäinen vuoden 1938 tielinja löytyy hieman pohjoiseen nykyisestä Turuntiestä >kliksis<

(VT 1 määriteltiin 1938)

Mutta olet ihan oikeassa siinä että Vanha Turutie on myös osa Vanhaa Turuntietä  :D

Muita vanhan linjauksen kohtia ovat ovat mm. Törmäniityntie, Kuusiniemi, Karvasmäentie, Glimsintie ja Yli-Lommilan kuja.

Loput ovat suunnileen nykyisen tielinjan alla. Joten se nyt sitten vähän riippuu mistä roikkuu. Joissain paikoissa ollaan sekä "Vanhalla Turuntiellä" = VT1 1938, Turuntiellä = ST 110 ja toisissa Vanhalla Turuntiellä = Vanha Turuntie joka oli ennen myös Turuntie ja VT1.

Virallinen vastaus on kuitekin Turuntie.

Ja viimeinen Nitpick.. Olisihan se voinut yhtä hyvin olla vaikka Turun ja Porintie  :p , koska sekä VT1 että VT2 kulkivat tuosta kohtaa. Siksi siinä ainoassa jäljellä olevassa kilometritolpassa (kivipaasi) on kaksi rinkulaa alhaalla. VT2 erkani tuohon aikaan omalle reitilleen vasta Nummella (tie 1251, siitä 125 josta 280 Somerolle jossa oli teiden 2 ja 10 risteys)



Non niin, koska kyseisessä kolarissa ei sittenkään tainnut käydä kovin pahasti kuskille, sallimme tämän 'p:n viilauksen' ja palaamme tämän tien nimiasian jälkeen taas alkuperäiseen aiheeseen.

Vaimoni raportoi tästä tapahtumasta minulle ihan tuoreeltaan, kun pelastuslaitos oli vielä paikalla, ja sanoi puhelimessa, että "taas siinä Turuntien pahassa kaarteessa on kajahtanut, pyörä keskikaiteiden välissä ihan päreinä, poliisi ja ambulanssi paikalla" (hän ajoi itse Karakallion suunnasta kotiin Etelä-Leppävaaraan, ja kiinnitti huomiota pikkupoikiin, jotka bussipysäkillä tähtäilivät kameralla keskelle tietä (vasemmalle). Hän muisti hyvin nämä parin-kolmen vuoden takaiset onnettomuudet, joissa kaksi motoristia menetti henkensä. Hyvin selvin sanoin hän ilmaisi, että pyörä oli tullut Leppävaaran suunnasta kohti Karakalliota, eli vastaan hänen omaa ajosuuntaansa.

Kun nyt tulin kotiin illemmalla, etsin .orgista mitä tästä on raportoitu. Sini-68 kertoo (bussipysäkiltä nähtynä), että "pyörä lähti valoista ihan normivauhtia ja sitten näkyi vain pölypilvi ja autot pysähtyivät."

Muutkin .orgilaiset tukevat havaintoa: sama paikka kuin aiemminkin, omituinen mutka, ehkä alikulkutunnelin aiheuttaman pienen nyppylän aiheuttama keulan keveneminen, ja mutkan yllättävä tiukkeneminen oikealle...

Ja sitten nämä kaikki vartti.fi ja iltasanomat.fi ja iltalehti.fi kertoo suurelle yleisölle, että "Miesmotoristi oli ollut matkalla Bembölestä Leppävaaran suuntaan"  :hanuria:


Ei voi olla totta! Piti oikein lähteä katsomaan paikan päälle, kun asun vain parin sadan metrin päässä.

Havainto 1. aivan kuten nuudel kertoo, Gallerian liittymästä (länteen) Karakallion suuntaan tie tosiaan notkahtaa, kun alikulkutunneli ilmeisesti kantaa paremmin kuin muu perusta. Kuva 1 Notkahdus näkyy hyvn selvästi, kun seuraa keskikaidetta.

Havainto 2. Bembölen (Karakallion/Kilon/lännen) suunnasta nähtynä ainoa ymmärrettävä iskukohta hallinan menettämiselle täältä Bembölen suunnasta ajanelle olisi kuvassa keskivaiheilla, kun tie kaartuu oikealle. Siinä kohden ei kuitenkaan näy mitään merkkejä onnettomuudesta. Vain normaalia tienlaidan roskaa, kuten pölykapselin raatoja ja juoma/hapurilaispakkauksia.

Havainto 3. Vihdoin löytyy onnettomuuskohta. Se on todellakin länteen (Karakallio/Bemböle) päin vievällä ajoradan puolella, ja selkeästi pyörä on tullut Leppävaaran/Gallerian valojen suunnasta. Huomaa kuvan keskellä Sellon vieressä oleva korkea toimistorakennus, joka osoittaa paikan ja suunnan varsin hyvin. Vielä lisävahvistuksena kuva vastakkaisesta suunnasta, josta näkee että yksi keskikaiteen pystytolppa on taipunut tavalla, josta voi hyvin päätellä kuvan ottamisen suunnasta tulleen pyörän taivuttaneen sen.

Havainto 4. Palloillessani tässä ees-taas ja ottaessani kuvia, ja seisoessani "iskukohdan" paikeilla pysähtyy motoristi (kulta-hopea bussi) juttelemaan, ja vahvistaa kaikki havaintoni, koska oli itse ajanut tapahtumapaikan ohi tapahtuman aikaan, ja vielä molempiin suuntiin. Myös lähellä asuvana muisti ja tiesi hyvin myös nuo aiemmat parin-kolmen vuoden takaiset kuolonkolarit, mutta vahvisti omat muistikuvani, että ne olivat molemmat tapahtueet paljon "syvemmällä" kaarteessa. Tämä oli osunut melkein suoraan kaiteeseen valoista lähdettyään.

Mitä opimme tästä?

1. Turuntie tässä kohdin on hyvin vaarallinen, mutta perimmäinen syy on vielä selvittämättä.

2. Ns. "viralliset" viestimet (vartti, iltasanomat, iltalehti) laittavat nettisivuillensa (ja varmaan myös painetuille) ihan potaskaa, varmentamatonta tietoa, koska siteeravat epäluotettavia lähteitä, eivät itse käy paikalla, vaan ottavat vinkkejä puhelimitse, ja julkaisevat ohikulkijoiden kännykkäkameralla ottamia kuvia, joista tilanne, paikka ja suunnat eivät yleensä hahmotu oikealla tavalla.

3. Edes karkea paikantaminen on tuolla tavalla kovin epämääräistä, vrt. edellä käyty keskustelu siitä, mikä on kyseisen tien nimi.

4. .orgilaisiin voi luottaa, koska paikalta raportoineiden orgilaisten havannot voitiin todentaa 100% oikeiksi  :jippikaijee:

5. Toivottavasti edes näiden epäluotettavien uutislähteiden antama tieto siitä, että ajaja ei loukkantuntut vakavasti, pitää :;): paikkansa...

-kawajack

Erinomaista reportterityötä  :respect:  :D
Kiitos ja kumarrus!

Rupes vaan kyrsimään tää nykyajan viestinten tapa lainata toisiaan ja ihan näköjään ilman alkeellisintakaan lähdekritiikkiä.

Lähdesuojastahan nämä viestimet sen sijaan ovat todella viimeisen päälle tarkkoja, kuten olemme juuri viime päivinä huomanneet tästä hiihto-doping uutisvyyhdestä, jossa nelonen panttaa lähdettään, joka leimaa mm. Marjo M-K:n ja jonka tiedoilla kenties voitaisiin kataa STT:n päätoimitajan saama herjaustuomio.

Toisaalta, jos erehtyy painamaan potaskaa, voi olla parempikin, ettei kerro, kuka moisen ankan/sammakon on suustaan päästänyt!  :p

-kawajack

Next Page...