Lähtö 17:30 Bembölen kahvituvalta

Aika herkku reitti tulossa. Ei soraa. Alussa (ja ehkä lopussa jos tulee liian pimeä) pari tylsää siirtymistä, mutta muuten.. Vähän tekis mieli hehkuttaa, mutta arvioikaa itse sitten reissun päätteeksi. Pari pätkää herkutellaan molempiin suuntiin :WAZAAP:

Muutamia aika, sanoisinko, kuvauksellisia teitä, joten kaiken maailman onboard-kuvaushärpättimet mukaan :peukutpystyyn:

Reitillä on mittaa reilu 270km Bembölestä Veikkolaan, aikaa mennee reilu 5h. Matka on pitkä ja (valoisaa) aikaa on vähän, joten tauot pyritään pitämään minimissä. Letkan loppupään tauot jää todennäköisesti aika lyhyiksi, ellei peräpäälle löydy omaa veturia.

Jos torstaina keli on huono niin pidetään varapäivänä perjantaita.

Valmistautumis- ja muut ohjeet löytyy edellisten pk-ajeluketjujen aloitusviesteistä, kerratkaa sieltä.



Meinaaks saada kaikki mahtuu kyytiin?
Jees - mukana mikäli vettä ei ihan kaatamalla tule.

Ja kyllähän noiden B-K putkien päälle mahtuu isokin joukko - vaikka ei noi kyl omassakaan ihan pienimmästä päästä ole.
:D

Lainaa (Vmatti @ Elo. 12 2008,12:45)
Jees - mukana mikäli vettä ei ihan kaatamalla tule.

Ja kyllähän noiden B-K putkien päälle mahtuu isokin joukko - vaikka ei noi kyl omassakaan ihan pienimmästä päästä ole.
:D

Kyl noihin ainakin pari sievää tyttöä/ per puoli mahtuu.  :)
Hmmm. Jos ei sada ihan liikaa tai tule mitään yllätyksellistä niin kai sitä vois tulla itekin pyörimään sinne.
Ehdottomasti...   ..Paraisilla työmatkalla.

Muistakaa laittaa kirkkaat visiirit :;):.

Jos sääennuste ei pidä paikkaansa niin perutaanko ajelu, kuten viikko sitten? :)
mukana B- K ajelulla
Aivan, just just ja nii-in. Eihän toi ollutkaan kirotusvihre. :(
Lainaa (Akiva @ Elo. 12 2008,15:59)
Aivan, just just ja nii-in. Eihän toi ollutkaan kirotusvihre. :(

Saa sinne muillakin tulla :p
mennäähä syömään yhet kingikset  :peukutpystyyn: mennäähä jookos..
Mihin päin ajo suuntautuu jos tulisi matkalta mukaan :orgmp: :orgmp:
Lainaa (PELIKANI @ Elo. 12 2008,16:34)
Mihin päin ajo suuntautuu jos tulisi matkalta mukaan :orgmp: :orgmp:

Mistä tulossa? Laita yv:tä.
Lainaa (tr3 @ Elo. 12 2008,16:01)
mennäähä syömään yhet kingikset  :peukutpystyyn: mennäähä jookos..

Menkää mieluummin hakemaan kioskilta Ärrätuutit :D

Päivityksiä..

edit: Ainiin, uimaankin pääsee jos uskaltaa ja on sairaan nopee :D



Lainaa (riisor @ Elo. 12 2008,16:00)
Lainaa (Akiva @ Elo. 12 2008,15:59)
Aivan, just just ja nii-in. Eihän toi ollutkaan kirotusvihre. :(

Saa sinne muillakin tulla :p

Ok, stupid me. Wtf is B-K ajelu :tyhmäminä:?

Lainaa (Makeka @ Elo. 13 2008,17:52)
Ok, stupid me. Wtf is B-K ajelu :tyhmäminä:?

"Sisäpiirin" läppä. Eli siis normaali pk-ajelu. Tervetuloa!

ps. homma aukeaa varmaan jos kattelet huomenna letkan kärkipään mopoja :)



ha, no nyt alko aukeneen.. Mahd messissä alkumatkaa.
Huomioikaa nyt edes vähän Riisoria, sillä on ihan uusi  :D :D :D

-M

Lainaa (Masa @ Elo. 13 2008,19:45)
Huomioikaa nyt edes vähän Riisoria, sillä on ihan uusi  :D :D :D

-M

:respect:  :respect:  :respect:  :respect:


(eilisessä yhä-hasari-toipumistilassa nimittelin riisorin uutta mopoa bussiksi vahingossa, se ei varmaan puhu mulle vuoteen)
:D

taas yksii pakoputki fetissi ihminen lisää  :D
tulen varmasti ajelemaan mutta pysyn kaukana kärjestä ettei moinen touhu tartu :D

Mukana ollaan  :orgmp:
Tää tulis kanssa kun sattu kerrankin vapaapäivä niin että ehtii mukaan.  :)
Mukana jos ei sada ja pääsen duunista ajoissa.
:orgmp: Säätutkakin näyttää niin mukavia lukemia että mukana. :orgmp:
Lainaa (sikiviki @ Elo. 13 2008,23:53)
:orgmp: Säätutkakin näyttää niin mukavia lukemia että mukana. :orgmp:

Hyvä, nyt ei sit tarviikkaan selitellä...  :;): :p :p :p

Mun vaan tarvitsee selitellä, koska .... ööö ... on niin ikävää ja kuivaa ja poutaa ja kurkku ei ole kipeä, eikä kotonakaan oo niin huanosti.

Mä provoon teidät kaikki matkaan, jotta Riisorilla olisi paimennettavaa :;):.

-M



Lainaa (Jammuu @ Elo. 12 2008,20:47)
Lainaa (tr3 @ Elo. 12 2008,16:01)
mennäähä syömään yhet kingikset  :peukutpystyyn: mennäähä jookos..

Menkää mieluummin hakemaan kioskilta Ärrätuutit :D

Niinpäniin. Ja aina on tilaa vielä yhdelle jos käyttää REXiä, vai mitä se taas olikaan. :orgmp: :orgmp:



Tuuhan miekii ajelee.
Jos saan pyörän haettua ajoissa, niin ehdottomasti mukana.
Melkein kaksi kesää ilman pyörää, joten vaikka tulis lunta niin mä ajan  :orgmp:

Tulen käymään varmaan kahvilla, ja osallistun ehkä pienelle H-b ajelulle. Tosin tänään toi lekuri rupeaa muokkaamaan mun naamaa komeemmaksi, ja toivotaan että kaikki laastarit sopii kypärän sisään   :(


Edittii: Iltasanomien/HS:n sadetutkan mukaan illalla satelee ikävästi, mutta iltalehden sadetutka taas näyttää poutaa ! Mihin tässä nyt voi uskoa.



Mahtuuko vielä mukaan.... :) :)
Ikkunapaikat myyty, hajapaikkoja käytävän puolella vielä pari jäljellä... :D Tietysti mahtuu...
Voi v***u. Illalla sataa :vi**ttaa: Huomenna olisi parempi keli. Harkitaan vielä tunti-pari..

Nyt jos sais sammakkomies-KariFi:lta täsmäsään..



Ai niin, tää on jo tänään. Tai sit huomenna. No, säävarauksella mukana. Eikös viime viikolla ainakin orgin sadetutka näyttänyt "takuuvarmaa" sadetta, ei sitten tainnutkaan sadella? Että ei kannata liikaa luottaa ainakaan siihen.
Saiskos udella tuota ehtoon "normi" reittiä?
Sitä vaan, että vois mahd. etukäteen suunnitella sopivan käänteen kotomatkalle, kun ei viitsisi noita karvakorvia pitää koko iltaa päineen, ku Kepalla on juoksuki ja
Simo on sitä mieltä, että hän voisi sedän ominaisuudessa käyttää tilannetta hyväksi ja mamma on taasen sitä mieltä,
ettei se käy päinsä.  :burnis:

Lainaa (riisor @ Elo. 14 2008,12:14)
Nyt jos sais sammakkomies-KariFi:lta täsmäsään..

Mä tiedän sammakon touhuista sen verran, että kun syyllistyimme tyttöni kanssa (tietämättämme) törkeään luonnonsuojelurikokseen ja otimme edellisenä keväänä vähän sammakonkutua paljuun ja sinne koko kesän kannoimme erilaista syötävää ja ajanvietettä, yllätys yllätys sieltähän ne syksyn tullen loikkivat tiehensä joka ikinen. Tai sitten ne söi harakka.

Eilisen ennusteen perusteella äänestin itse jaloillani elikkä tulin duuniin autolla, mikä näyttää olevan suuren luokan virhe. Eihän toi tarkaksi osoittautunut Forecan Extranetin sadetutkaennustus ulotu kun parin kolmen tunnin päähän, joten ei siitä nyt tähän hätään apua oo. Menkää ihmeessä päristelemään vaan kun kesää vielä piisaa. B-K-Riisori väistelee tummempia pilviä ja jos nyt vähän vettä roiskaisisikin, so what.

Ahvenistollakin ajetaan sunnuntaina, satoi tai paistoi.

Ennusteen mukaan, siis lue ennuste, saattaa sataa suurehkolla todennäköisyydellä vasta 8:n aikaan illalla länsi-uudellamaalla. Sitä ennen on kuurojen mahdollisuutta, mutta sekään ei ole suuri.

-M

Lainaa (Masa @ Elo. 14 2008,13:02)
Ennusteen mukaan, siis lue ennuste, saattaa sataa suurehkolla todennäköisyydellä vasta 8:n aikaan illalla länsi-uudellamaalla. Sitä ennen on kuurojen mahdollisuutta, mutta sekään ei ole suuri.

-M

Me ollaan juurikin siellä ja juurikin kahdeksan jälkeen..
Toivotaan ettei ainakaan pimellä esteri kauheesti luovuttais itsestään..  

Mukana ..

Hö. Sokeri sulaa sateessa, mutta ei kai mopoja siitä tehä?

Onko kyse nyt siis paikasta nimeltä Bembölen Kahvitupa Bellinmäki 1, espoo? Pahoittelen tiätämättömyyttäni, mutta kun ei ole päiväkahviajoja harrasteltu. Että hä?

Mukana ollaan.

Next Page...