Terve,

eihän tämä muuten aukea, kuin ottamalla aihe listalle.  :;): :D :D :D

Ajattelin tuossa muutaman reissun kokemuksella, että olisi kiva lähteä ajamaan "meikäläisen pienehköä" reissua jonnekin päin eteläsuomea, välittämättä ollenkaan mitä pintaa tulee vastaan ja eihän hommaan saa liikettä, muuta kuin ottamalla härkää sarvista.

Alunperin oli ajatuksena tehdä retki, jossa olisi noin 400 km, minkä kerkeää ajamaan yhden päivän aikana Etelä-Suomessa, mutta eihän siinä pääse oikein mihinkään. Päivän valoisa aika on reissun maksimi mitta, joten kyllä siinäkin kerkeää jotakin tekemään.

Itselläni kun on ilmailu tausta, ajattelin vetää viivan Jämijärven lentokentälle EFJM. Siellä olisi ns. puolen välin grouvi, jossa voisi sitten päivällistää. Siellä on hyvät ruoat, siinä paikallisessa lentokentän motellissa.

Oliskos kiinnostuneita ajaa meikäläisen kanssa sellainen pieni Soranorsut kesälaitumella turnee?

Itse ajattelin seuraavaa reittiä. Se on osittain mulle hyvin tuttu, mutta nuo ihan pienimät tiet on testaamatta. Tiestö koostuu siis eteenpäin vievästä tiestöstä, jossa ei ole kiinnitetty ollenkaan rajotteita pinnanlaatuun. Siis mitä tahansa tulee vastaan ja varmaa suhdetta asfaltti/hiekka en osaa sanoa. Sen sanon, että pienempää polkua ei löydy, joka vie perille...  :D

Tässä ajateltu reitti, kilsat noin 600 km.



Oliskos kiinnostuneita ja sitoutuneita lähtijöitä.

Aloistuspaikka nyt voi olla mikä tahansa etelässä, mutta alustavasti Kafe Bemböle Espoossa.

Lähtö klo. 9.00 aamulla ja paluu, kun kerkeää samaan paikkaan tai jonnekin muualle...

:orgmp: :orgmp: :orgmp: Ainakin kolme, niin homma järjestetään mun puolesta.

-Masa


****************************************
Ilmoittautuneet reissulle lähtijät
1. KTE
2. Puuhjake
3. Allekirjoittanut
4.viromi



Joo.  :orgmp:

Itse ajattelisin kyllä, että enemmän soraa ja vähän vähemmän kilsoja.
Oletko itse laskettuna mukaan siihen kolmeen?

t. Kari



Itse olen se kolmas.

Mul on sellainen tuntuma hommiin, että sellainen tietyissä ennalta määrätyissä paikoisa käyminen on kivaa ja järkevää. Siitä tulee sellainen ajamisen tuntu, kun on jokin tavoite.

Pelkän soratien käyttäminen saattaa johtaa sellaiseen sik-sakkiin, ettei ole tosikaan, jos haluaa siihen vielä yhdistää jonkin tavoitteellisen paikan.

Suomessa on niin helvetillisen paljon nähtävää, koettavaa ja kesäisin jopa haisteltavaa, että täällä kannattaa pörrätä ihan missä vaan.  :;): :D :D :D

-M

Mä voisin kyl lähteä mukaan. Jämillä on tullu vietettyä aikaa vuodesta 1991 tuttu paikka;hyvät humalat :)(juu lennettiin kans, vaan ihan ympäriämpäri). Menomatka sopii mulle, takas varmaan tuttua reittiä. Ei tos  soraa oo varmaan yli 50km menomatkalla, tai jos on, niin ei haittaa, koska letka pitää pysyä kasassa ja edessämenevä odottaa. Kumpis noist on menoreitti? toi itäisempi näyttäis about Launoisen risteystä ja läntisempi Ryskälää...

Siis liittyisin Hyvinkäältä mukaan, ei viitti sinne Esbooseen ajaa, et pääseen ajaan ;)



Hyvä juttu  :orgmp:

Eiköhän me saada sopiva porukkaa kasaan.

PS. Ilmoittaudu ihmeessä sinäkin PK-ajeluilla käyvä
ison Gessun kuski.  :orgmp: :orgmp: :orgmp:

Mä lähden tossa kohta mun poitsun kanssa ajamaan alkutaipaletta, ihan vaan testatakseni, ettei tule ylläreitä. Nämä stadin kulmat, kun on sellaisia paikkoja, ettei niistä oikeasti tiedä, minne ne johtaa.

Toi mun ensimmäinen arvaus reitistä vaatii sit teiltäkin kommentteja, jos haluatte ottaa osaa sen suunnitteluun. Tämähän on vain paras veikkaus GPS:n Map Source -ohjelmalla luoda "maantien jatkumo", jolla voisi edes jotenkin ajaa päällysteestä piittaamatta.

Alkuosa on helppoa, koska hiekkaa ei ole paljojn tarjolla:


Kuva 1. Alkutaipale


Kuva 2. 2/4-osa matkasta


Kuva 3. 3/4-osa matkasta


Kuva 4. Melkein koko loppu


Kuva 5. Koko loppu, EFJM-kentälle

Itse tykkään ajaa ns. vastapäivään, joten reitti alustavasti voisi kulkea ylös sitä itäisempää latua ja alaspäin sitä läntisempää...

Comments?

-Masa

Lainaa (puujahke @ Elo. 01 2008,23:09)
Mä voisin kyl lähteä mukaan. Jämillä on tullu vietettyä aikaa vuodesta 1991 tuttu paikka;hyvät humalat :)(juu lennettiin kans, vaan ihan ympäriämpäri). Menomatka sopii mulle, takas varmaan tuttua reittiä. Ei tos  soraa oo varmaan yli 50km menomatkalla, tai jos on, niin ei haittaa, koska letka pitää pysyä kasassa ja edessämenevä odottaa. Kumpis noist on menoreitti? toi itäisempi näyttäis about Launoisen risteystä ja läntisempi Ryskälää...

Siis liittyisin Hyvinkäältä mukaan, ei viitti sinne Esbooseen ajaa, et pääseen ajaan ;)

Jees,

voidaan tehdä vaikka tällit jonnekin Hyvinkään lähistölle.

-Masa

Reitin testausta, vai pitäisikö sanoa, että meni homma täysin vituralleen...  :kääk:

Lähdin poikani (täyttää kohta 12) kanssa lauantai-iltapäivällä testaamaan ajeltavaa tulevaa Jämin reittiämme. Tarkoituksena oli luoda kartta, joka mennessä menee läheltä Hyvinkäätä, jolloin sieltä mahdollisesti osallistauva kaveri pääsisi kevyemin mukaan. Matka siis starttasi Bembölestä ja kulki Nurmijärven suuntaan. Matkalla löysin Nurmijärveltä sellaisia tieosuuksia, jotka oli todella hyvässä asfaltissa ja joita voisi käyttää ajojamme varten tulevaisuudessa.

Päästiin Herusten viereen Nurmijärvellä ja Gepsu ohjasi meidät "uusille" poluille (kts. kuva 1).


Kuva 1. Hullun koti

Koska olin ottanut reitin suunnittelun aikaiseksi parametriksi Garminin Map Source -ohjelmaan mataliman tason tiet, eli käyttää mitä tahansa pienimpiäkin teitä hyväkseen, se toi matkalla pari ylimääräistä mutkaa...

Mormaalisti (kts. kuva 1) mukaisesti Herusten ohi ajetaan Palkkisillan tietä ja korpiharjun tietä. Vaan nyt Gepsu ohjasi meidät Palkkisillan tien pohjoispuolelle Karlbergin tietä kohti. Jee jee, nyt alkoi kärrypolut, menkääpä vaikka itse katsomaan paikanpäälle...  :p

Ajettiin pojan kanssa sitten sieltä reittiämme pitkin kohti Karlbergin tietä. Matka oli, etten nyt sanoisi, hivenen vaikeakulkuinen isolle katuendurolle, joka meikäläisen Strommi 1000 on. Ajoimme pienimpiä peltotilkkujen sivuteitä, jotka oli kasvamassa umpeen. Siltä ne olivat karttaan merkittyjä yleisiä teitä, joita Gepsu ehdottaa ajettavaksi.

Päästiin lopulta kaatuneiden puiden tukkimalta Kolpakon tieltä sinne Karlbergin tielle. Ajo siirtyi kohtalaisen isolle hiekkatielle, jonka luulisi olevan ihan jokapäiväisessä normaali liikenteen käytössä. Ohitimme mm. ihmeellisen aavemaisen korkean kerrostalon, joka oli ilmeisesti jostain patruunoiden ajalta ja jossa on asunut joitkain patruunan työntekijöitä... huu.. aavemainen paikka, sanoi myös poikanikin...

Juma, yht'äkkiä tuli isolla hiekkatiellä vastaan puomi. Suljettu puomi ja lukittu..  :O Eipä auttanut, kuin ottaa jalat maahan ja käskeä poika pois ratsun selästä ja lähteä kiertämään porttia penkan puolelta. Silloin isäntä viereisestä talosta tuli suoraa huutoa huutamaan meille: "MITÄ IHMETTÄ TE AJATTE HÄNEN MAILLAAN!!?". Mitäpä siinä muuta tekemään, kuin sanomaan ystävällisesti, että olemme ajamassa Gepsun osoittamaa julkista tietä, ja puomi tuli vastaan...  :dunno: Se ihminen huusi ja huusi, että "hänellä ei ole rasitteita maasta ja että hänen tiloillaan ei ole kenenkään asiaa ajella"... Miksi sitten se on toisesta päästä auki, ja että kartta osoittaa ajettavaa tietä...? Voimakasta huutoa:... "NYT HÄN MENEE SOITTAMAAN POLIISIT JA ETTÄ VR-809 ON REKISTERI....". Silloin mulla paloi pinna ja korotin itsekin ääntäni: "Jos sulla ei ole liikennemerkeillä osoitettu ajokieltoa, mulle on ihan yks hailee, kelle ilmoitat ja mitä". Sanoin pojalleni vain, että kiipeä kyytiin, täällä asuu Hullu mies... Valitettavasti valokuva ei onnistunut tallentamaan sen hullun lärviä  :vi**ttaa:.

No, eipä kummempia, kuin hermot jäähtymään ja pyörällä reitille... Kerta toisensa jälkeen Kytäjän tiellä ei ollut sallittu mennä Gepsun reitille, koska niissä oli asiallisesti asetettu ajokieltoja... Lopulta löysin reitin kiertää Kytäjärvi (kts. kuva 2)...

Ajettiin Kytäjän Golf-kentän vierestä aina ja aina vaan kapeammalle hiekkatielle, kunnes tultiin Vatsian tielle, joka sijaitsee jo Riihimäen puolella. Ajettiin vasemalle kääntyvää mutkaa, jossa oli korkeita pensaita sen reunassa. Ajettiin tien keskellä, koska reunal oli ylt-ympäriinsä täynnä laakerihiekkaa, joka oli todella niljua renkaan alla.

Kaarteessa yht'äkkiä edessämme olikin punainen hinkilöauto, joka ajoi kanssamme vastakkaiseen suuntaan arvioni mulaan 30-40 kmh. Itsellämme oli todella alhainen n. 30 km/h nopeus. Mä en saanut mitenkään ajolinjaa niin sivuun, että olisin saanut väistetyä auton. Autokaan ei päässyt enempää väistämään, kulkusuunnassaan oikealle. Tultiin törmäykeen, jossa pyörä osui auton vasempaan etukulmaan, kun ohitimme sitä... Auts.. jalka jäi väliin... sattuu ... mukkelis makkelis....

Lopulta pysähdyimme auton vaseman sivuoven kohdalle siten, että jäin itse pahasti puristukeen vaseman jalkani kanssa ja en pääsyt omin avuin ylös sieltä. Autossa ollut (isoisä, isoäiti, pika ja pojan poika) tulivat auttamaan yhdessä poikani kanssa pyörän pois päältäni. Ette arvaa, mutta se saakelin 206 kg Suzukia painaa aivan helvetisti, kun sattuu jalkaan, joka on siellä alla mutkalla.

Pikainen katsaus... Poika on ehjä ja sillä ei ole kipuja sekä suuria jälkiä missään... Vasempaan jalkaan sattu jonkun verran, mutta ei enää paljon, kun saatiin pyörä pois päältä.


Kuva 2. Kolaripaikka, Vatsiantie 281, Riihimäki

Pikainen katsaus pyörään... Muttama naarmu etukatteessa ja vasen ohjaustangon pää vähän kärsinyt. Peili vinossa, mutta mitään ei hajonnut. Ihan kosmeettista laitettavaa vain... Surullisinta tässä kertomuksessa on se, että se Hoda Civic:n vasen kylki on ihan soosia  :;):. Tangon pää veti kyljen ihan ns. paskaksi (kts kuva 3,4 ja 5).


Kuva 3. Vain pari naarmua ja peili vinossa...


Kuva 4. Vasen etulokari - soosia


Kuva 5. Molemat takaovet - sosetta


Kuva 6. Vasemmalta se tuli ja tonne se meni....

SUMMA SUMMAARUM:

- me ajettiin pyörällä keskellä tietä
- auto ajoi normaalisti oikeaa reunaa
- molemilla ajoneuvoilla n. 30 km/h nopoeus
- oikeammalla ei olisi voinut ajaa, kuin 10-20 km/h MP:lla
- ainoa pitävä kohta tiessä oli sen keskiura
- pieniä henkilövahinkoja
- MP lähes ehjä, pari naarmua
- Honda Civic lohduttoman huonossa kunonossa

=> Mitään enempää ei olisi voinut tehdä, jos olisi ollut kovempi nopeus. Se siis pelasti meidät. Vasen huono näkyvyys peitti ennakoimisen mahdollisuuden täysin.

=> Mitenkä helvetin huonoa materiaalia Honda-merkkiset kulkuneuvot oikein on, kun Suzukin vasen ohjaustanko saa sen noin huonoon kuntoon. Onko Honda MP:t yhtä huonoja ?  :;): :D :D :D

Jatketaan kuitenkin eteenpäin, menen huomenna testaamaan lisää...

-M

Tuonne toiseen ketjuun jo uhosin saavani Dominatorin liikenteeseen, mutta alkaa kyllä hieman arveluttamaan tuollainen veto yhden päivän aikana. Ei ole meinaan Domin penkki ihan mukavimmasta päästä... Ainakin Saariston rengastielle tehty vajaan 500 km keikka tuntui pirun rankalta kuukausi sitten. Pitää vielä miettiä siis.
Hyvä että säästyitte henkilövahingoilta, olisi voinut käydä pahemminkin.

Toisekseen jos reitti on samanlaista koko matkan, eihän me ikinä
päästä sinne Jämijärvelle.  :itkupilli:

Mutta täytyy nostaa hattua, aika sitkeä sissi olet
"menen huomenna testaamaan lisää...".

Pitäiskö siirtyä pykälää paremmille teille tai hankkia karkeemmat kumit alle?

terveisin Kari

Joo, taitaa olla parempi ajaa vähän paremassa kunnossa olevia "pikkusen" isompioa teitä...

Täällä etelässä, jos haluaa ajaa soraa, jolla on oikeasti jokin eteenpäin vielä suunta, varsinkin reitin mukaan, joutuu ajamaan todellisia kärrypolkuja.

Ihan kyllä laitan nyt tietä vähän paremille laduille, ainakin täällä ihan etelässä. Siellä Jämin suunnalla on sitten ihan oikeasti selaista hiekkaa, jossa ei tule hulluja vastaan ja jotka omistaa koko kylän sekä joiden maalla soitetaan poliisit...  :;): :p :p :p

-M

No jopas nyt. Oliko se tosiaan NIIN tiukka mutka? Millaiset kumit sulla on?
Itselläni on Varaderossa alla Metzeler Tourancet, ja aika kiharaisia sorateitä
olen päästellyt - myös kaksi päällä. Pimeissä mutkissa ei mennä riskillä,
irtosora on paljon pienempi paha kuin vastaantulevan auton nokka.

Pystyykö V-stromilla ajamaan seisten? Koetas joskus päästellä hiekkatietä
ilman kyytiläistä jalkatapeilla seisoen, se on hassu fiilis kun pyörä tuntuu
rauhoittuvan, ja mikä tahansa nopeus 40-90 välillä menee tosi vakaasti
eikä kuulalaakerisora haittaa yhtään.

Pakko kertoa tähän yksi kamalimmista tilanteista soranorsun selässä.

Aika: juhannuksen jälkeinen tiistai
Menossa: Tallinnan-lautalle pikkuteitä
Paikka: jossain Karkkilan tienoilla
Pyörä: Varadero 1000 ABS
Lasti: iso 16-vuotias ja 30kg matkakamppeita laukuissa
Tilanne: tietyö.

Ensin ei ollut mitään hätää, suht normaalia hetken jo paikalla ollutta,
"tamppaantunutta" sepeliä. Yhtäkkiä alkaakin vasta levitetty, ihan irtonainen
10cm paksu sepelikerros, jota jatkuu melkein kaksi kilometriä.

Voi vitun vitun vittu, huudan visiiriä vasten. Hetken meinaa iskeä pelko ja hartialukko ja muu sellainen,
sitten älyän hellittää stongasta hieman ja antaa sen vatkata usean sentin
liikettä eestaas hellässä otteessa. Meno vakautuu kun etunakki saa hieman
hakea linjaansa, ohjastan pyörää hyvin kevyesti ja varovasti vihjaillen vaan.
Tie kaartelee mutta onneksi loivasti.

Sitten kun älyän nostaa vauhtia 30:stä reiluun viiteenkymppiin(!)
meno vakautuu vielä lisää, hyrrävoimat alkavat vaikuttaa eikä enää pelota.
Paitsi jos mutkan takaa tulee HIDAS kotilo perä edellä vastaan, tai lastiaan
purkava sepelirekka tukkimassa oman kaistan, ja on vastaantulijoita...
siinä löysässä sepelipaskahelvetissä ei olisi mitään tekoa jarruttaa pysähdyksiin,
tai edes paljoa jarruttaa ilman melkoista riskiä kaatumiselle. Siltä ainakin tuntui. Vähän pelotti sekin, ettei vaan rengas puhkea...

Ihan loppupäässä tietyötä oli kuin olikin sepelirekka levittämässä tavaraa,
meidän kaistalla, mutta ONNEKSI tie oli sillä kohtaa suora, näkyvyys riitti
eikä vastaan ollut tulossa ketään. Tietyömiehet katsoivat todellakin monttu auki,
kun hurautin reilua viittäkymppiä prätkällä täydessä matkavarustuksessa
siinä saatanan sepelissä kyntäen niiden ohi. Mitähän ajattelivat.

:orgmp:

Olin ajanut useita kertoja ennenkin soratiellä, sepelissä ja vaikka mitä
perkeleen metsäautoteitä ja kivikoita, mutta juuri levitetty paksu kerros
täysin irtonaista vielä asettumatonta sepeliä on Jotain Aivan Muuta. Brrr...

Tuon jälkeen tietyöt Virossa eivät tuntuneet missään.  :D

Lainaa (sjm @ Elo. 04 2008,00:21)
Lasti: iso 16-vuotias ja 30kg matkakamppeita laukuissa

Se 16-vuotias oli sitten meidän poika, eikä esim. viskipullo,
eikä ollut laukuissa vaan istui takapenkillä.

:baahaahaa:

huimia seikkailuja. mahtaa siinä masan 12 vuotias ja sjm 16 iso vuotias muistella tapahtuneita vielä vanhoilla päivilläänkin, ainakin masan 12 vuotias.  tuonkaltainen reitti kiehtoisi, mutta erittäin löysällä aikataululla runsaine pysähtymisineen, pitää koirat uittaa ja yöpyminenkin mettässä olisi mukawaa taas. niin ja kohtuukuntoisia kärryn kanssa katupyörällä ajettavia pieniä asfaltti- tai hyväkuntoisia sorateitä pitkin. etten taida olla punkeamassa teidän messiinne mitenkään. kuhan kiriottelin kiinnostuksesta soraränneihin.

tosin vähän vastaavaan kuin sjm kirjoitti, jouduin tuolla vuokatissa päin. koko ajan tasaisesti huononevaan soratiehen. se oli tietyöalue ja matkaa oli n. 14 km nyrkinkokoista sepeliä, löysää ja kuoppaa, urat vaihtelivat. jokunen autokin tuli vastaan ja yhden laskin ohitse suosiolla. siinäkin huomasin saman, että kun piti vauhdin siin 50 kmt kieppeillä, niin meno oli pyörän itsensä vakavoittamana parempaa kuin ajaa esim. 30-40 kmt, jolloin tuntui, että etupyörä uppoaa ja koko laitos kaatuu. kun pystyi, niin hetken jopa n. 60 oli helpompi ajaa. kärry tuli lasteineen perässä, tosin se ei ollut hurtille mitään mukavaa ryttyytystä, ei taatusti. selvisivät silti ihan kunnialla, oksentamatta ja paskomatta kärryyn ollenkaan, niin kuin muutenkin, nämä kaikenkokeneet koiruuteni. hehiö.

Tosta kattelin GT-kartasta niin ei siinä hullun kohdalla edes mitään tietä ole. Ei ainakaan läpi asti. Samoin sanoo kansalaisen karttapaikka.

Kannattaa käyttää muutamaa eri karttalähdettä noita (sora)reittejä tehdessä. Harmi kun ei sellasta yleispätevää yhtä paikkaa oikein ole. Mutta tulee vähemmän yllätyksiä.

Soralla ajoa kannattaa treenata. Sen verran että osaa väistää, pysähtyä, pysyä pystyssä. Katse sinne minne haluaa ajaa (eli ei esimerkiksi Civicin sivupeiliin ;) ), ja painonsiirron vaikutukset soralla kannattaa opetella. Kuvan 6 perusteella ihan hyväkuntoinen tie kuitenkin.



Lainaa (Karban @ Elo. 04 2008,08:12)
Soralla ajoa kannattaa treenata. Sen verran että osaa väistää, pysähtyä, pysyä pystyssä. Katse sinne minne haluaa ajaa (eli ei esimerkiksi Civicin sivupeiliin ;) ), ja painonsiirron vaikutukset soralla kannattaa opetella. Kuvan 6 perusteella ihan hyväkuntoinen tie kuitenkin.

Tuollaista tietä ajelin kolmisen vuotta sitten VFR:llä 2 päällä. Toisaalta olen aikoinaan ajellut aika paljon sorateitä. Liika puristaminen ja jännittäminen vaikeuttaa huomattavasti ajoa. Tuo pysäyttäminen/hidastaminen kannattaa todellakin opetella hyvin, ettei purista vahingossa etusta lukkoon... silloin se on menoa.  :kääk:
Lainaa (Topo68 @ Elo. 04 2008,09:32)
Tuo pysäyttäminen/hidastaminen kannattaa todellakin opetella hyvin, ettei purista vahingossa etusta lukkoon... silloin se on menoa.  :kääk:

Kuulalaakerisoralla jarrutellessa nimenomaan pitäis saada se etunen lukkoon. Ei se muuten kaivaudu sen laakeroidun pintakerroksen läpi sinne pitävämmälle alustalle.
Paniikinomaisesti on vaan todella hankala toteuttaa niin että pysyis pystyssäkin... Mutta tätäkin voi treenata!

Ja soratielläkin kannattaa ajaa sitä oikeaa reunaa eikä vastaantulevien kaistaa (vrt. kuvan 6 jarrutusjälki).

Tuota vois kannattaa ajatuksella lukea: http://www.finnbike.com/matkaendurot/turva.htm



Lainaa (Karban @ Elo. 04 2008,09:43)
Ja soratielläkin kannattaa ajaa sitä oikeaa reunaa eikä vastaantulevien kaistaa (vrt. kuvan 6 jarrutusjälki).

Se vasemassa reunassa oleva jälki ei ole meidän. Me ajettiin ihan keskellä tietä (Siis ihan keskellä tietä). Siis osittain vastaantulevien kaistalla, joka oli oma virhe.

Se nääs se kohtaaminen tapahtui iha kävelyvauhtia (korkeintaa hölkkä), koska vauhti oli 0, kun oltiin ovien kohdalla. Autoa ja prätkää on siirretty sivuun kuvassa.

-M



Onneksi tilanteesta selvittiin lähes säikähdyksellä. Kuvan ja tarinan perusteella muutamia huomioita:

- Jos soralla ajamisesta ei juurikaan ole kokemusta tai taidot ovat erittäin vajavaiset niin kannattaa harjoitella ilman kyytiläistä.

- Mikäli soratielle on pakko mennä 2-päällä ajelemaan erittäin puutteellisin ajotaidoin niin silloin täytyy vain malttaa ajella omien taitojen mukaista nopeutta. Jos taidot antaa myöten ajaa tollasta tietä pitkin vain 10-20kmh niin sitten ei ajeta kovempaa, pienen harjoittelun jälkeen saman mutkan voi ajaa omaa kaistaa pitkin monenkertaisella nopeudella.

- Joskus auto tulee keskellä tietä tai tie on oikeasti nin kapea, ettei siihen sovi auto ja mopo rinnakkain (kuvan perusteella tuolle tielle sopii auto ja mopo helposti rinnakkain). Sellaisissa tilanteissa mahdollisuuksien mukaan kannattaa ennemmin ajaa tieltä ulos kun autoa päin. Nokkakolareita tulee välttää viimeiseen asti.

Muita huomioita:

- Onnettomuuden jälkeen kannattaisi siirtää mopo ja auto siten, ettette tuki koko tietä. Nyt nuo teidän ajoneuvot tukkii tien täysin.

- Jos GPS:n reititystä seuraamalla eksyy puomilla suljetulle tielle tai jollekin muulle pikkutielle niin se GPS ei oikeuta liikkumaan sillä tiellä. Yleensä GPS softiin on merkattu jonkun tietynkokoiset tiet oli ne sitten puolustuvoimien tai mökkiläisten puomittamia, ihmisten pihoja tai julkisin rahoin ylläpidettyjä teitä. Toisinaan tulee kyllä tilanteita joissa on lähes mahdoton tietää saako kyseisellä tiellä liikkua laillisesti. Yleensä niillä tienpätkillä tulee sitten ajettua rauhallisesti.

Mulla kyllä on kokemusta ajaa soralla, mutta toki en ole mikään Tiaisen tasolla... Mä uskallan ja osaan ajaa huomattavaa nopeutta em. kaltaisella tiellä, mutta tein kuitenkin virheen ja tunnustan sen, jotta teillekin jäisi asiasta jotain mieleen.

Ajoin todellakin liian keskellä tietä ja mun pyörässäni on sellaiset kumit, jotka on tehty asfalttia varten, ei siis löysään hiekkaan. Kumit on Metzelerin Z6:t.

Kaarre oli niin tiukka, ettei ollut aikaa reagoida riittävästi, vaikka nopeus olikin alhainen. Oikea ajopaikka tien sivussa olisi ollut oikein.

Nyt tästä viisastuneena itse, ja toivottavasti tekin, ajetaan sokeisiin mutkiin siten, että sieltä saattaa oikeasti tulla joku eteen. Sen takia tän ylipäätään kerron teille. Haluan siirtää oppia muillekin.

:;):

-M

Lainaa (vkoivu @ Elo. 04 2008,13:45)
Jos GPS:n reititystä seuraamalla eksyy puomilla suljetulle tielle tai jollekin muulle pikkutielle niin se GPS ei oikeuta liikkumaan sillä tiellä. Yleensä GPS softiin on merkattu jonkun tietynkokoiset tiet oli ne sitten puolustuvoimien tai mökkiläisten puomittamia, ihmisten pihoja tai julkisin rahoin ylläpidettyjä teitä. Toisinaan tulee kyllä tilanteita joissa on lähes mahdoton tietää saako kyseisellä tiellä liikkua laillisesti. Yleensä niillä tienpätkillä tulee sitten ajettua rauhallisesti.

Mutta jos puomi onkin tarkoitettu rajaamaan liikenne toisin päin, eikä niin kuin me ajattiin. Tie oli nimittäin auki toisesta päästä...  :O

Sillä hullulla huutajalla oli ollut tarkoitus estää ajaminen toisinpäin, eikä niin kuin me ajettiin.

Miten ihmeessä olisin voinut tietää sen olevan kiellettyä, jos ei ole liikennemerkkiä ja katu on ositettu jatkuvaksi?  :;): :p :p :p

-M

Lainaa (Masa @ Elo. 04 2008,14:24)
pyörässäni on sellaiset kumit, jotka on tehty asfalttia varten, ei siis löysään hiekkaan. Kumit on Metzelerin Z6:t.

Mä opettelin ajaan soralla tollasilla:



Onhan noi Z6:t ihan offroad-kumit noihin verrattuna ;)

Ei muuta ku kovaa treeniä vaan.

Edit: meninpä valehtelemaan. Tulihan sitä jo katupyöräaikoina vedeltyä melkoisia siivuja sorateillä, silloin oli alla Pirelli Diablot. Hyvin se Fasu taittu mutkiin niilläkin...



Lainaa (Masa @ Elo. 04 2008,14:24)
Mulla kyllä on kokemusta ajaa soralla, mutta toki en ole mikään Tiaisen tasolla... Mä uskallan ja osaan ajaa huomattavaa nopeutta em. kaltaisella tiellä, mutta tein kuitenkin virheen ja tunnustan sen, jotta teillekin jäisi asiasta jotain mieleen.

Ajoin todellakin liian keskellä tietä ja mun pyörässäni on sellaiset kumit, jotka on tehty asfalttia varten, ei siis löysään hiekkaan. Kumit on Metzelerin Z6:t.

Kaarre oli niin tiukka, ettei ollut aikaa reagoida riittävästi, vaikka nopeus olikin alhainen. Oikea ajopaikka tien sivussa olisi ollut oikein.

Nyt tästä viisastuneena itse, ja toivottavasti tekin, ajetaan sokeisiin mutkiin siten, että sieltä saattaa oikeasti tulla joku eteen. Sen takia tän ylipäätään kerron teille. Haluan siirtää oppia muillekin.

:;):

-M

Juu kyllähän noita sattuu (tai voi sattua) kenelle tahansa. Kokemus ja oikeanlaiset renkaatkaan ei pelasta jos mutkan takaa tuleekin köröttelevän papparaisen sijaan väärää kaistaa pitkin ajava paikallinen wannabe kankkunen. Sitä mukaan kun omat taidot paranevat niin se oma ajonopeuskin kasvaa joka vähentään sitä ajokokemuksen tuomaa turvallisuutta.

Aina pitäisi jaksaa muistaa varautua siihen kaikkein pahimpaan...

No niin, eiköhän Masa ole nyt saanut jo tarpeeksi
ohjeita ja neuvoja soralla ajamiseen.  :cruising:

Palataanko takaisin alkuperäiseen aiheeseen ja päästetään
Masa vahingosta viisastuneena testaamaan lisää meidän reittiä.  :orgmp:

Lainaa (Masa @ Elo. 04 2008,14:24)
... ja mun pyörässäni on sellaiset kumit, jotka on tehty asfalttia varten, ei siis löysään hiekkaan. Kumit on Metzelerin Z6:t.

Jos aiot jatkossakin eksyä välillä soratielle, ja mikä ettei,
laita alle Michelin Anakee tai Metzeler Tourance seuraavaksi?
Mulla on viimeksi mainitut, seuraavalle kierrokselle ajattelin kokeilun ja
vaihtelun vuoksi laitattaa Anakeet.

Niitä varmaan löytyy V-Stromin koossa.

Hmm, 650 V-strom 2008 sanoo rengaskooksi 110/80-19 edessä
ja 150/70-17 takana. Tismalleen samat kuin mun Varressa.

:orgmp:

Jos en ihan väärin ole ketjua lukenut, niin ihan hurjaa osallistujaryntäystä tälle reissulle ei ole ilmaantunut. Olisiko syytä harkita hieman lyhyempää lenkkiä, niin saattaisi tulla lisää pyöriä mukaan? Samalla jäisi hieman aikaa erilaisten murheiden varalta (rengasrikot, eksymiset jne.), ettei tarvitse sitten iltahämärissä metsästää riistaa kaksipyöräisillä.
Hyvä, että ansiokkaita vihjeitä ja oppeja soralla ajamisen tulee, mutta täytyypä sen verran vaatimatonta Masaa kehua, että puutteellisista ajotaidoista tämä osuma tuskin johtui :respect:.

..paitsi, että jo autokoulussa opetetaan ajamaan tien oikella puolella :p :p.

Edit: Mä kyllä suosittelen sora-ajon harjoitteluun Michelinin Pilot Poweria :;):. Todella hyvä pito :D.



Lainaa (Karban @ Elo. 04 2008,09:43)
Lainaa (Topo68 @ Elo. 04 2008,09:32)
Tuo pysäyttäminen/hidastaminen kannattaa todellakin opetella hyvin, ettei purista vahingossa etusta lukkoon... silloin se on menoa.  :kääk:

Kuulalaakerisoralla jarrutellessa nimenomaan pitäis saada se etunen lukkoon. Ei se muuten kaivaudu sen laakeroidun pintakerroksen läpi sinne pitävämmälle alustalle.
Paniikinomaisesti on vaan todella hankala toteuttaa niin että pysyis pystyssäkin... Mutta tätäkin voi treenata!

Ja soratielläkin kannattaa ajaa sitä oikeaa reunaa eikä vastaantulevien kaistaa (vrt. kuvan 6 jarrutusjälki).

Tuota vois kannattaa ajatuksella lukea: http://www.finnbike.com/matkaendurot/turva.htm

Vaikka kyykkypyörissä se takajarru onkin hyödytön, kuten moni mainostaa niin soralla se auttaa pysähtymiseen kummasti. Ei muuta kuin takanakki lukkoon ja jos haluaa tehostaa jarrutusta niin etusella hieman himmailee. Kuulostaa oudolta tuo etujarrulla lukkojarrutus.



Morjens,

Kävinpä testaamaassa tämän eteläpään osuuden reitistä Forssan tasalle. Lenkille tuli mittaa 352 km (Espoo/koti - Espoo/Koti) ja aikaa kului 6 h 32 min. Ensimmäisellä osalla Espoosta Hyvinkäälle meni aika sutjakkaan, mutta pidin lounastauon Kytäjäntien ABC:lla, jonka takia 1 tunti kului siihen ja loput itse ajoon.

Halusin vaan katsoa, kuinka paljon menee aikaa matkan tekemiseen, kun ajetaan useita "kinttupolku" etappeja. Mulle tuli matkalla 4 kpl , ao. reitillä, sellaisia pätkiä, joista joitakin voisi vähän siivota pois, jotta ajo etenisi riittävää vauhtia.


Kuva 1. Räyskälän kulmilla kului aikaa kinttupoluilla


Kuva 2. Testipätkä kiersi Forssan

Kuvailin vähän matkalla, ja ajattelin kertoa niiden välityksellä teille, mitä odottaa reitiltä.


Kuva 3. Pyrin siihen, ettei reitillä olisi kuin muutamassa kohtaa tätä pienempää tietä


Kuva 4. Tällaisilla teilläkään matka ei etene, koska kaarteet joutuu ajamaan helvetillisen hiljaa


-M




Kuva 5. Tätä halutaan palon, mutta todellisuudessa sitä on vain noin 20%


Kuva 6. Kapeaa asfalttia on noin 10 - 20 %


Kuva 7. Tätä on eniten, kaiken hauskan ja kiharan muodossa




Kuva 8. Leveää maantietä ja tätä leveämpää ei ole, kuin pakosta

-M

Lainaa (TTA @ Elo. 04 2008,20:28)
Vaikka kyykkypyörissä se takajarru onkin hyödytön, kuten moni mainostaa niin soralla se auttaa pysähtymiseen kummasti. Ei muuta kuin takanakki lukkoon ja jos haluaa tehostaa jarrutusta niin etusella hieman himmailee. Kuulostaa oudolta tuo etujarrulla lukkojarrutus.

No laitetaan nyt minunkin lusikka soppaan ;-)
Oman vaatimattoman kokemukseni mukaan soralla pyörää viedään aika paljon juuri takajarrulla sinne minne halutaan kun a) vauhti on reilumman puoleinen ja b) kun kalusto on siihen sopivaa. Mutta silloin kun se vauhti on oikeasti kova soralle, ei se pelkkä takajarru riitä pysäyttämään tai edes hiljentämään vauhtia riittävästi esim. mutkaan tullessa vaan oikeasti vaaditaan myös aika reilua etujarrun käyttöä jolla estetään melko varma hartialukko ja mutkan vetäminen suoraksi. Tästä syystä kannatan soralla etujarruharjoittelua jotta tietää kuinka paljon sitä jarrua uskaltaa annostella. Annostelu on sitten vielä koko lailla eri asia silloin kun ei ole yllätysmomenttia mukana eli voidaan rauhassa keskittyä sopivan jarrun antamiseen. Sitten kun tulee se marjamies mazdalla pimeässä mutkassa vastaan, niin herkästi etujarrulla saa keulan alta. Tässä niin kuin monessa muussakin asiassa harjottelu ei välttämättä tee mestaria, mutta ei se ainakaan huononna lopputuloksen katastrofiastetta...

Marko

Lainaa (TTA @ Elo. 04 2008,20:28)
Vaikka kyykkypyörissä se takajarru onkin hyödytön, kuten moni mainostaa niin soralla se auttaa pysähtymiseen kummasti. Ei muuta kuin takanakki lukkoon ja jos haluaa tehostaa jarrutusta niin etusella hieman himmailee. Kuulostaa oudolta tuo etujarrulla lukkojarrutus.

Ei se mikään lukkojarrutus ole. Vedetään vaan irtosoran läpi se etunakki. Siellä alla muhii ihan pitävää pohjaa, eikä siinä sitten mitään lukkojarrutuksia enää tarvita.
Meidän vauhti reitillä tulee olemaan sellainen, että siinä ei tarvitsisi piiskata laitteita limitille saakka, ei edes asfaltilla. Jos pahoja tilanteita tulee, ne on aiheutunut liian myöhään kaarteeseen jarrutrtamisesta tms. Pyritään siihen, ettei tarvitse ottaa riskejä tällaisella isolla porukalle, koska ajotaito vaihtelee melkoisesti meidän kaikkien kesken.

Ajetaan sokeisiin mutkiin ihan tien oikeaa reunaa, koska eiliselläkin testillä oli mahdollista jaa nokkakolari, jos olisi ajanut keskemmällä.

On aivan uskomatonta, kuin tämmöinen vaihtelevalla pinnalla ajaminen tekee mielekkyyttä etenemiseen. Siis aivan mahtavaa mennä muutama kilsa aivan pattipolkua ja väliin oikein kiharaa ja kurvikasta, sanoisinko naisvartalon mukaista, asfalttilatua  :p :p :p

Tästä tulee hyvä setti, joskin vähän rankka kokemattomille pitkän matkan ajajille. Uskokaa pois, näin pitkällä matkalla riittää kyllä Suomen maata jokaiseen makuun.

:orgmp:

-Masa



Ajattelin tässä patistaa porukkaa kertomaan, jos olette lähdössä. Osaan sitten varautua koitokseen.

Reitti siis starttaa lauantaina 9.8.klo 9.00 Bembölen kahvitupa.

Jatkuu Kytäjän ABC:lle (noin klo 10.00), jossa aamukahvit. Sieltä baanalle viimeistään 10.30.

Seuraava pysähdys Kärppälän Shell (tie 12) joskus iltapäivän puolella.

Jämijärven lentokentällä (Jämin Lomahotelli) -Kilks- ollaan sitten noin 6 tuntia lähdöstä, jos kaikki sujuu hyvin. Syödään päivällinen ja palataan kotia päin reitin mukaisesti.

Kotiinpäin pysähdytään jossain Äetsän tienoilla.

Matkan alkaessa
1. Tankkaa norsu
2. Hoida henkilökohtaiset tarpeet
3. Unohtuiko jotain
4. Jos jotain kysyttävää/asiaa nykäise minua hihasta

Matkan aikana
1. Osaatko käsimerkit ja ryhmäajon? -Kliks-
2. Ajetaan huomioiden porukka
3. Ajetaan nätisti

Tähän mennessä ilmoittautuneet
1. KTE
2. Puuhjake
3. Allekirjoittanut

Laittakaahan nimiä tulemaan, niin saan arvion porukan koosta  :;):

-Masa



Olisin tosi kiinnostunut lähtemään mukaan, mutta taitaa työt sotkea tämän. :hanuria:  
Pitää vielä yrittää jos saisi töitä siirrettyä jotenkin...



Lainaa (Masa @ Elo. 06 2008,00:48)
Matkan aikana
1. Osaatko käsimerkit ja ryhmäajon? -Kliks-

Mitä ite on tullut soraretkiä tehtyä niin se armeijan tapa on paljon parempi kuin yhdessä nipussa ajaminen.

Tossa vähän lainausta ART:n sivuilta:
Lainaa

RYHMÄAJON LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Pyöräletkan eteneminen metsäautoteillä vaatii oman tekniikkansa. Kaikki eivät aja samaa vauhtia, on jätettävä pölyväliä, joku voi kaatua tai pyörään voi tulla vikaa. Näiden tilanteiden varalle on hyvä tietää muutama perussääntö.

Jonon ensimmäinen kuski voi olla ainoa, joka tietää tarkan reitin. Viimeinen kuski varmistaa, ettei kukaan jää hänen taakseen. Tässä välissä ajaessasi ei riitä, että painelet sitkeästi edelläsi ajavan perässä, vaan sinun on myös tarkkailtava takana tulevaa. Risteyksissä sinun on aina varmistettava, että perässäsi tuleva näkee, mihin suuntaan matka jatkuu, eikä tähän riitä pelkkä suditusjäljen jättäminen. Ennakoiva vilkun käyttö auttaa, mutta ellei takanasi näy ketään, odotat risteyksessä niin kauan, että seuraaja varmasti näkee sinut ja uuden ajosuunnan. Vaikka menettäisitkin kontaktin edelläsi ajavaan, on hän puolestaan seuraavassa risteyksessä varmistamassa sinun pysymisesi reitillä. Tyhjä risteys tarkoittaa matkan jatkuvan suoraan, toki tällöinkin on järkevää varmistaa tilanne näkökontaktilla.


Sama toimii joka puolella päällysteestä riippumatta. Mahdollistaa sen että kukin voi ajaa suurin piirtein sitä omaa vauhtiaan.

Letkassa ajaminen eli nk. paraatiajo voi olla ihan mukavaa vappuna ja isolla tiellä. Mutkaisemmilla osuuksilla se on mun mielestä vaarallista. Ensimmäinen ajaa vaikkapa kolarin ja loput päälle. Enempi hajurako mahdollistaa sen, että saattaa ehtiä siirtämään romut pois tieltä ja ehkä jopa varoittamaankin ennen seuraavan tuloa jne. Soralla tuo on pölyn takia usein mahdotontakin ajella paraatissa.



Yksi lähtijä ilmoittautuu mukaan. Nähdään Bembölessä :orgmp:
Päivittelen lähtijöitä tuonne ensimmäisen viestin loppuun.

-M

Next Page...