| Lainaa (Hannula @ Helmi. 23 2008,20:36) |
| Pohjola oli yksi niistä yhtiöistä joista asiaa kysyin, ja siellä sanottiin selvästi, että koulutukseen liittyvät vahingot korvataan kaskosta kilvistä riippumatta, kunhan koulutus täyttää tietyt vaatimukset. Motorgin ratapäivien hitaassa ryhmässä tarjottu koulutus täyttää nuo vaatimukset. Muita konttauksia ei korvata. Tiedä sitten, onko Pohjolan asteikolla mitään muuta kuin koulutukseen liittyvää ja kilpailuun tähtäävää harjoittelua. Asialla ei ole Motorgin ratapäivien kannalta merkitystä, koska muualla kuin hitaassa ryhmässä ei tarjota koulutusta Pohjolan edellyttämässä muodossa, joten korvausperusteet eivät täyty. |
| Lainaa (Hannula @ Helmi. 23 2008,18:06) |
| Jokaisella Ahveniston-keikalla on erikseen koulutusryhmä, jossa perehdytään moottoripyörän hallintaan maantienopeuksissa. Kurssi kestää koko päivän. Sama koulutus pyritään järkkäämään jokaisen ratapäivän hitaassa ryhmässä, mutta Ahvenistolla tälle on varattu joka kerralla oma ajovuoro koko päiväksi. Koulutus sisältyy ratapäivän hintaan eikä siihen tarvitse ilmoittautua erikseen, riittää kun ilmoittautuu ratapäivän hitaaseen ryhmään tai Ahveniston tapauksessa koulutusryhmään. Koulutusjutuista tulee lisätietoa lähiaikoina. |
| Lainaa (Hannula @ Helmi. 23 2008,20:36) |
| muualla kuin hitaassa ryhmässä ei tarjota koulutusta Pohjolan edellyttämässä muodossa, joten korvausperusteet eivät täyty. |
| Lainaa (riisor @ Helmi. 23 2008,21:36) |
| Nyt ei kyllä ihan auennut mitä eroa on Ahveniston koulutusryhmällä ja hitaalla ryhmällä, jos siellä on kerran molemmat. |
| Lainaa (Hannula @ Helmi. 23 2008,21:56) |
| Ahveniston hidas ryhmä on se "tavallinen" hidas ja valvottu ryhmä. Siellä annetaan vinkkejä ajamisen parantamiseksi yksilöllisesti tarpeen mukaan. Tämä ryhmä on tarkoitettu niille, joilla on jo jonkun verran ratakokemusta, mutta joiden nopeus ei riitä muihin ryhmiin. Koulutusryhmä on toinen hidas ryhmä, jonka osallistujille annetaan koko päivän mittainen koulutus, jossa perehdytään moottoripyörän hallintaan maantienopeuksissa. Tämä on samalla rataharjoittelun peruskurssi ja on tarkoitettu ensikertalaisille tai sellaisille vähän radalla ajaneille, jotka eivät ole vastaavaa kurssia aikaisemmin käyneet. Muualla kuin Ahvenistolla koulutusryhmä pystytetään hitaaseen ryhmään. |
| Lainaa (svahnm @ Helmi. 23 2008,21:57) |
| Olikos niin, että molemmissa hitaissa on kaskot Pohjolallakin voimassa kun paikalla EAK? |
| Lainaa (svahnm @ Helmi. 23 2008,21:57) |
| Olikos niin, että molemmissa hitaissa on kaskot Pohjolallakin voimassa kun paikalla EAK? |
| Lainaa (riisor @ Helmi. 23 2008,22:08) |
| Pystyykö noita omia ilmoittautumisiaan muuttamaan? Kun menin tohkeissani ilmoittautumaan hitaaseen, vaikka koulutukseen olisi pitänyt mennä.. |
| Lainaa |
| Jos joudut perumaan osallistumisesi, tai muuttamaan tietoja, ota yhteyttä suoraan ratavastaavaan ja järjestäjiin. Heidän yhteystiedot löydät helpoten foorumin osiosta: MP-tapahtumat, rata-ajopäivät ym. » Orgin kokoontumiset, tapahtumat ym. |
| Lainaa (mazak @ Helmi. 23 2008,19:05) | ||||
Itse kaadoin yhden pyörän keskiryhmässä ja vakuutusyhtiö eväsi korvaukset, koska ryhmässä oli sallittu kilvettömät pyörät! se oli ainoa peruste. |
| Lainaa (vahvajussi @ Helmi. 25 2008,15:15) |
| Mahtaako Ahvenistolle tulla melkosia nopeuseroja nyt kun nopeaa ryhmää ei ole ollenkaan? Aattelin vaan, että jos nuo OIKEESTI NOPEET kuskit tulevat keskiryhmän kanssa pörräämään. |
| Lainaa (Sumppa @ Helmi. 25 2008,16:31) | ||
Epäilen suuresti. Ahvenisto ei todellakaan ole oikeasti nopeiden kuljettajien suosiossa, joten tuskin niitä viime vuotiseen tapaan siellä näkyy suuremmin. |
| Lainaa (vahvajussi @ Helmi. 25 2008,20:16) | ||||
Niinjoo. Siellä ei kilpaa kuitenkaan ajeta lainkaan, joten ehkä se ei supernopeita kiinnosta. |
| Lainaa (tumeetti @ Helmi. 25 2008,22:35) | ||||||
Liekö orgin porukoissa moisia edes, joten voipi olla turha huoli |
| Lainaa (ttuttu @ Helmi. 23 2008,17:58) |
| Ihan vaan tyhmänä kyselen, että onko milloinkaan sellaista rata-ajotilaisuutta, jossa olisi extranössöhidasta ryhmää, johon kuuluisi koulutusta asiaan kuuluvin metodein? |
| Lainaa (TeeVee @ Helmi. 26 2008,11:15) | ||
Lähdet viimesenä hitaassa ryhmässä radalle, niin saat ajaa sitten extranössöjen ratakisat... Mun kanssa, pääset heti ohitteleenkin |
| Lainaa (demonos @ Helmi. 26 2008,12:41) |
| Jep Koosatasen kans samaa mieltä nopeuksista. Minusta vaikuttaa siltä, että monet arastelee radalle lähtöä just kisamaisen ympäristön ja äärirajoilla ajamisen mahdollisuuden takia. Hitaan ryhmän, ja varsinkin koulutusryhmän ajossa keskitytään aivan muihin asioihin kuin vauhdin pitämiseen, eikä tahdin pitäisi olla liian kova kokemattomallekkaan motoristille. Kouluttajat opastavat ja neuvovat kyllä vaikka kädestä pitäen, ohjaaminen jää omille harteille |
| Lainaa (TinBa @ Helmi. 26 2008,20:57) | ||
Pitäisiköhän käydä myös Ahvenistolla ajamassa tuossa koulutusryhmässä vaikka alkukesästä, voisi jopa piikillä pysyä perässä. Kuinka loppu renkaat ovat olleet ensikertalaisilla hitaan ryhmän ratapäivän jälkeen? Olen vain nähnyt näitä nopeiden ratapäivien jäljiltä olevia renkaita, mutta onko ne renkaat loppu hitaan ryhmän vauhdin jäljiltä? |
| Lainaa (TinBa @ Helmi. 26 2008,20:57) |
| mutta onko ne renkaat loppu hitaan ryhmän vauhdin jäljiltä? |
| Lainaa (Earthend @ Helmi. 26 2008,21:11) | ||
Ei ole. |
| Lainaa (pete457 @ Helmi. 26 2008,21:05) |
| Sinne vaan, naiskuskeista ei saa vastusta (menevät ohi..), jospa edes piikeistä Renkaat ei ota juurikaan nokkiinsa hitaassa ryhmässä. Ainakin itselläni 2-3 ratapäivää ei ole aiheuttanut renkaanvaihtotarpeita. Reunoihin tulee hieman katu-uskotavuutta |
| Lainaa (TinBa @ Helmi. 26 2008,20:57) |
| Pitäisiköhän käydä myös Ahvenistolla ajamassa tuossa koulutusryhmässä vaikka alkukesästä, voisi jopa piikillä pysyä perässä. |
| Lainaa (yammu1 @ Helmi. 23 2008,23:56) |
| "HUOM!! Sinulla on kaksi viikkoa aikaa maksaa rata-ajot, muuten ilmoittautumisesi poistetaan automaattisesti" "Maksun eräpäivä on 2 viikkoa ennen tapahtumaa, pelkkä ilmoittautuminen ei vahvista varaustasi." "Ennakkohinta on maksettava viimeistään 1 viikko ennen ko. ratapäivää." Miksi sähköpostissa sain ilmoituksen että on maksettava kahden viikon aikana. Toisessa ilmoituksessa (orgin ohjeet ilmoitautumiseen) kasi viikkoa ennen tapahtumaa ja siinä missä sai tehdä varauksen lukee viimeistään 1 viikko ennen ratapäivää. Missä mättää? Kuka nyt maksaa monta kuukautta ennen ko. tapahtumaa, varsinkin kun ko kyseessä oleva ratapäivä on vielä epävarma. Tällainen lause löytyy ilmoittautumisen sivulla. (pienet muutokset ovat vielä mahdollisia) Koska minun on maksettava että pääsen radalle ajamaan? |
| Lainaa (kurja @ Helmi. 27 2008,09:03) | ||
Ahvenistolla on sitä mutkaa mutkan perään niin että ihan vasta-alkajien porukassa voit olla kevyellä piikillä vaikka isompia pyöriä nopeampikin ,) Hitaassa/hitaissa ryhmissä on joskus käytetty "nopeusrajoitusta" suoralla jossa ohittaminen on sallittua, onko asiasta keskusteltu, miten ensi kesänä? Itse en moista kaipaa, mutta jos mukaan tulee mutkissa nopeita kevareita tms niin pääsisivät ohi niistä jotka mutkalenkillä hitaammin päästelevät. |
| Lainaa (mazak @ Helmi. 26 2008,10:29) | ||||||||
Ei enään, kun suakaan siellä ei näy... |
| Lainaa (TeeVee @ Helmi. 26 2008,11:15) | ||
Lähdet viimesenä hitaassa ryhmässä radalle, niin saat ajaa sitten extranössöjen ratakisat... Mun kanssa, pääset heti ohitteleenkin |
| Lainaa (ttuttu @ Helmi. 27 2008,12:12) | ||||
Eihän siellä saa ohitella? Vai oliko se niin, että kahden kierroksen jälkeen sai? |
| Lainaa (TeeVee @ Helmi. 27 2008,12:14) | ||||||
Juu, pari kierrosta ajellaan raahassa ja sitten erikseen määritellyissä paikoissa saa ohitella |
| Lainaa (ttuttu @ Helmi. 27 2008,12:19) | ||||||||
Ooorrait! Kaipa siellä käydään vielä säännöt läpi? En minä muista enää lippujenkaan (värien?) merkitystä. |
| Lainaa (AnDy @ Helmi. 27 2008,09:25) | ||
Sama kuvio jatkuu edelleen. Usein hitaassa ja joskus keskiryhmässäkin jotkut kuskit ajavat hitaasti mutkat ja suoralle tullessa ottavat kaiken irti pyörästä. |