Lainaa (r1150r @ Tammi. 18 2007,16:42)
En malta olla miltei leuhkimatta, että olen jopa asunut ko. tien varressa Mäntlahdessa ja tie oli pässinlihaa kun sitä painettiin jo 60-luvulla. Ei ihan polvi maassa mutta kuitenkin isän 250 Jawan kyydissä...

Myöhemmin sitten omalla pyörällä lähes vuosittain mutta nyt viimeksi pari kertaa vuonna ´03. Hieno tie.

Ja ettei unohdu... Aloitin koulunkin vuonna ´68 Mäntlahden kansakoulussa, joka oli aivan tien varressa. Koulu oli tuolloin olemassa viimeistä vuotta kunnes lakkautettiin. Nyttemmin se on jo purettu ja paikalla on omakotitalo.
Hyvä pätkä on.
Ite ajellu monest sit toisest pääst vähämatkaa eteenpäin ja rajahovii kahville.
Suosittelen

Osuinpa tällaiseenkin keskusteluun...
Tässä paikallisen terveisiä museotiestä:
Ajan tiellä lähes päivittäin. Talvella autolla (joskus kuten tämän foorumin mukaan paikalliset ajavat: mutkia oikoen) ja kesällä kaksipyöräisellä (tulee silloinkin oiottua, joskus). Ei se ihan niin villiä se meno kuitenkaan ole, mitä useat kirjoittajat kertovat. Jäitä hattuun, kun tuntuu liian hyvältä, niin kyllä se siitä...
Ei ne kotilokuskit pyöriä tai pyöräilijöitä vihaa. Nekin vaan pitää hauskaa, ja hiekka lentää. Lupinmäen Haminan puoleisessa mutkassa on aina hiekkaa. Johtuu siitä, että pikkufiiujen pitää ottaa mutka suoraksi, että pääsee vaihtamatta mäen ylös.
Monta tietä on tullut koluttua, mutta kyllä tämä arvoasteikossani ylös kohoaa. Vaikka satoja kertoja on tietä tullut kulutettua lenkkitossuilla, Michelinillä ja Nokialaisella.
Tulkaa vaan kokeilemaan!

Missä tuo Lupinmäki on??
Lupinmäki löytyy edellisellä sivulla olevasta kartasta: Piirretyn nuolen luoteispuolella on mustalla korostetulta museotieltä lounaaseen (melkein etelään) risteävä punainen tie. Se risteys on Lupinmäen päällä. Jos tulet Haminan suunnasta, olet jo hiekat ylittänyt, jos Virojoelta, jännitys tiivistyy...
Jyrkkä, Haminasta päin tullessa nouseva mäki, ensin tiukka oikea, samassa mäessä vielä loiva vasen, mäen taakse nolla näkyvyys ja siellä päällä se risteys, josta ajo jatkuu loivassa laskussa melko tiukalla vasemmalla jne... Olisi tosi mahtava kaksisataametrinen ilman hiekanpelkoa!

Jos rohkenee mennä Lupinmäkeä ylös hieman reilummin tulee melko jännä tunne kun nousu loppuu(lain sallimaa nopeutta). :;):
Tuo pätkä kuulostaa mielenkiintoiselta...

Pitänee lähteä koittaa, ja tosiaankin täällä kymenlaaksossa on niitä mutkaisia maalaisteitä (elimäki, kausala, artjärvi etc...) että teretulemas. :D :D

Maitoautoja (ja lehemiä) on nykyään vähemmän liikkellä kuin 20 vuotta sitten jolloin jouduin oikaisemaan erään kynnöspellon halki ku sellanen perkuleen tankki änkes suzukini (sotanorsuni) eteen.

Kannattaa joo käydä ajamassa. Tosin saattaa kurveissa olla paljonkin hiekkaa, kun ajavat kotiloilla aika lahjakkaasti samaista pätkää...  :)
Ja ilmeisesti roikkuvat ihan takarenkaassa kiinni joten kateltava enempi peileihin ku eteensä?  :vi**ttaa:
Lainaa (Kawa LTD @ Helmi. 25 2007,17:29)
Ja ilmeisesti roikkuvat ihan takarenkaassa kiinni joten kateltava enempi peileihin ku eteensä?  :vi**ttaa:

Kyllä sitäkin on valitettavasti havaittavissa...  :vihainen:
... hmmm... oman kokemuksen mukaan tuo on moottoripyöräilijälle yksi riskialtteimmista mutkapätkistä mitä on tullut koskaan ajettua.... mutta toisaalta muutaman kerran pyörällä pätkän ajaneena sekä vielä useammin autoilleena täytyy todeta että kyllähän tuo ihan mutkapätkä on - jos tietää missä kohdin ne hiekat ja isot asfaltin halkeamat siellä on.

Suurempi ongelma kuitenkin tulee siitä että rekkajonojen takia paikallisliikenne ja osa muustakin liikenteestä on siirtynyt kyseiselle tielle. Siellä tulee usein eteen normaalin autoliikenteen lisäksi rekan veoautoja, traktoreita, puimureita ja jopa ylileveän kuljetuksen rekkakin siellä on ajellut. Vauhdin kasvaessa hitaat samaan suuntaan kulkevat ajoneuvot tulevat mutkan jälkeen eteen nopeasti - ja kun tiellä ei valitettavasti ole tilaa väistää reunalle niin vaihtoehdot ovat vähissä. Itselle kävi esim. viime kesänä yhden nupin (rekan pelkkä vetoauto) kanssa niin että se tuli mutkassa nätisti vastaan väärällä puolella tietä meikäläisen omalla kaistalla.

Lainaa (petrik @ Helmi. 26 2007,17:24)

En eppäile kertomaasi. Itse ajan usein tuota pätkää kaikenmaailman peleillä. Kerrankin tuli vastaan joku juhakankkunen toyotallaan pöllyttäen hiekkaa MINUN, vastaantulevan, sisäkurvissa. Ei riittänyt oikomiseen tien leveys, piti mennä vielä pientareen puolelle.
Hitaat ajoneuvot taas ovat vaara ihan missä tahansa. Maaseudun pikkuteillä pitää aina muistaa, että mutkan takana voi olla heinä- tai tukkikuorma keskellä tietä.
Ja kun museotie tie nyt on vaan niin mukava ajaa, se on sitä myös autoille. Itekin tulee joskus innostuttua kopperolla.

Morot!

Missäs kunnossa tämä pätkä mahtaa talven jäljiltä olla?
Olis tarkoitus johdattaa letkamme sitä kautta kohti järvisuomea tuossa kesäkuun alussa...

Kiitoksia infosta etukäteen!

Tänään käytiin pätkä ajamassa ja hauskaa oli  :jippikaijee:. Mutkissa oli kyllä hiekkaa jonkin verran ja asfaltti oli paikoitellen rikkonaista, mutta ei häiritsevästi. Suurempi vaaratekijä minun mielestäni olivat kyllä vastaantulevat autot, jotka oikoivat mutkissa. Mutta nämä kuuluvat kai pätkän luonteeseen...
Hamina - klamila välille tulossa uusi pinnoite.... tosin öljysoralta näytti... ei kunnon asfaltilta... (12.7.2007)
Hamina- Klamila välille tullu uusi pinnoite. Ihän hyvältä näytti ja tuntu. Vähän oli vielä tuoreen näköstä, joten ihan polvimaassa ei vielä vedetty  :p

^ eikä ollut ainakaa viime vkonloppuna hiekkaa kaarteissa, VIELÄ.
Metsäkylän pätkällekin on laitettu uutta pintaa.

Lainaa (zERopowa @ Elo. 05 2007,01:14)
^ eikä ollut ainakaa viime vkonloppuna hiekkaa kaarteissa, VIELÄ.

Eilen päästelin tuon pätkän.

Klamilasta muutama kilsa Venäjälle päin oli varmaan koko reitin jyrkimpään vasurimutkaan ilmestynyt irtosoraa. Irtosora ei minua sen kummemmin yllätä, mut tässä tapauksessa tuota "herkkua" oli koko tien leveydeltä paksuna mattona ja juuri jyrkimpään kohtaan mutkasta. Eikä edes autojen pyörät olleet tehneet raiteita tiehen. Tahallista??

Jättikiitos hetkeä aikaisemmin vastaantulleelle harmaalle tai beigelle V70-volvoilijalle, joka vilkutteli valoja ja varoitteli sormella. Säästyin sydänkohtaukselta sillä kertaa.

Ajoin tän reitin läpi lauantaina, mutkat ihan mukavia ja tälleen mut hiekkaa oli kyl harmittavan paljon, varsinki tuntu et vähän Klamilasta Haminaan päin irtohiekkaa oli joka mutkassa, söi ajonautintoa aika reippaasti. Eli ihan kiva pätkä mutta ei mun mielestä mitenkään ylivoimanen verrattuna muihin saman alueen teihin, esim. Onkamaantie Lappeenrannan tieltä 26 Suur-Miehikkälään on mun mielestä kivempi matka, ei hiekkaa ja hyvä kunto, myös hiljasempi tie.
Lainaa (Jerry Cotton @ Elo. 12 2007,16:57)
Klamilasta muutama kilsa Venäjälle päin oli varmaan koko reitin jyrkimpään vasurimutkaan ilmestynyt irtosoraa. Irtosora ei minua sen kummemmin yllätä, mut tässä tapauksessa tuota "herkkua" oli koko tien leveydeltä paksuna mattona ja juuri jyrkimpään kohtaan mutkasta. Eikä edes autojen pyörät olleet tehneet raiteita tiehen. Tahallista??

Juu, olkaahan tosiaan varovaisia te jotka siellä käytte ajamassa.. Itse tänään ajoin kotilolla kyseisen pätkän, ja sitä hiekkaa todellakin on tuossa yhdessä kohtaa paksuna mattona koko tien leveydeltä.  :mitähäh: Hirvitti ajatuskin että joku onneton ajaa siihen edes rajoituksen mukaan mopottimella.  :kääk: Oli sitä hiekkaa siellä muissakin mutkissa suht reilusti, mutta tuo on kyllä pahin kohta koko tiessä.

Eilen 15.4 kävin kokeilemassa pätkän Virojoki - Hamina ja muutamassa mutkassa pari kiveä ja joku t-kuski yhdessä kohdassa mutaa ajanut tielle. Erittäin hyvässä kunnossa oli allekirjoittaneen mielestä. Puolesta matkasta oli välillä vähän kosteaa joten ei uskaltanut oikein lasketella.

Tien pinta on ainakin vielä ihan hyvässä kunnossa.

Lainaa
zeppelin Lähetetty Elo. 13 2007,10:46
Ajoin tän reitin läpi lauantaina, mutkat ihan mukavia ja tälleen mut hiekkaa oli kyl harmittavan paljon, varsinki tuntu et vähän Klamilasta Haminaan päin irtohiekkaa oli joka mutkassa, söi ajonautintoa aika reippaasti. Eli ihan kiva pätkä mutta ei mun mielestä mitenkään ylivoimanen verrattuna muihin saman alueen teihin, esim. Onkamaantie Lappeenrannan tieltä 26 Suur-Miehikkälään on mun mielestä kivempi matka, ei hiekkaa ja hyvä kunto, myös hiljasempi tie.

Olen pari kertaa kesässä ajanut ympyrälenkin Haminasta Kuninkaantietä Virojoelle, sieltä Miehikkälä, Suur-Miehikkälän ja Pitkäkosken kautta Onkamaalle ja edelleen takaisin Haminaan. Erittäin kiva reissu ja hyvää kahvia on saanut ainakin Klamilan baarilta ja Salpalinjamuseolta Miehikkälässä.

Lainaa (Chef @ Huhti. 16 2008,02:26)
Eilen 15.4 kävin kokeilemassa pätkän Virojoki - Hamina ja muutamassa mutkassa pari kiveä ja joku t-kuski yhdessä kohdassa mutaa ajanut tielle. Erittäin hyvässä kunnossa oli allekirjoittaneen mielestä. Puolesta matkasta oli välillä vähän kosteaa joten ei uskaltanut oikein lasketella.

Tien pinta on ainakin vielä ihan hyvässä kunnossa.

Pitää itsekkin suunnistaa tuonne ajamaan, mikäli tie on jo nyt puhdas hiekasta... Klamila-Hamina sai viime kesänä uuden pinnan, joten siltä osin kunto pitäisi olla erinomainen.
Museotietä tuli ajettua Haminasta-Virojoelle ja oli tosi hyvä ajella, uusi pinta eikä hiekkaakaan vielä ihme kyllä juurikaan ollut. Tosin aina sitä soraa alkaa ajan mittaan niihin mutkiin kertyä.
Kaverin kanssa taas poikettiin päästä päähän ja takaisin museotiellä ja kivaa oli. Ei hiekkaa ja vähän liikennettä. Muutamin paikoin missä näkyvyys on hyvä saa todella ainutlaatuisia fiiliksiä kun samaan aikaan on kurvia ja mennään ylös ja alas ja vaihtia on riittävästi. En ole vastaavaan vielä muualla törmännyt. :WAZAAP:
Kyllähän se on itsekkin käytävä kokeilemassa viikonloppuna kun näin paljon kehutaan. Metsäkylän pätkää tulikin viime viikonloppuna vedettyä, suupielet pitkällä. :WAZAAP:
On tullu täräytettyä eestaas jo 4 kertaa tänä kesänä. Hiekkaa löytyy jo melko paljon joten olkaa tarkkoja.
Minun mökki tieni, ja kiva pätkä kaikin puolin.
Suosittelen ajamaan virojoelle saakka mutta korostan tarkkaivaisuutta koska siellä on kaikkea liikenteessä sekaisin on mopoo prätkää traktoria paripyörillä autoa matkailuvaunua polkupyörää mönkkäriä.
Liikkujia sillä reitillä riittää koska siellä on se paikallinen asutus mutta myös suosittua mökki seutua.

Ajettin torstaina... hieno reitti, ajeltaltiin hitaasti (rajoitusten mukaan) Vaikkei nopeutta ollut, tai ehkä juuri sen takia reitistä pystyi nauttimaan. suosittelen muille ihan nautinto mielessä. miinukseksi voi sanoa että hiekkaa oli sisä mutkissa paikka paikoin.  Jos rauhallisesta ajosta nauttii ,niin hieno tie.
Tulipahan itsekin kopaistua tänään reitti kumpaankin suuntaan. Pari mutkaa hiekalla mutta muuten loistavaa, hymy herkässä. Pintakin oli mielestäni hyvä. Eikä ollut liikaa ruuhkaa. :jippikaijee:
Lainaa (Paha-Setä @ Kesä. 08 2008,23:00)
Tulipahan itsekin kopaistua tänään reitti kumpaankin suuntaan. Pari mutkaa hiekalla mutta muuten loistavaa, hymy herkässä. Pintakin oli mielestäni hyvä. Eikä ollut liikaa ruuhkaa. :jippikaijee:

Tänään läpi tämä latu molempiin suuntiin.

Poliisisedät olivat myös liikenteessä 2kpl autoilla + yksi MP-pollari.

Molemmat poliisiautot piti kuitata kun sedät ajoivat 50km/h tunnissa itäänpäin. Ei selvinnyt mikä homma heillä oli käynnissä?

aivan upea petkä ajettavaksi vai ihan nautinnolla menen tulen käy vaikka abc kahvilla  :orgmp: :orgmp: :orgmp:
aivan upea pätkä ajettavaksi vaikka  ihan nautinnolla menen tulen käy vaikka abc kahvilla  :orgmp: :orgmp: :orgmp:
Kyllä! Viime viikonloppuna tämäkin pätkä tuli ajettua. Ja oli kyllä suomalaiseksi mutkatieksi vallan mainio. Kannattaa tulla pidemmältäkin tutustumaan. Oliskohan tämä Michelin -tähdillä arvosteltuna niinkuin ** :)
Tuli tänään sitten ajettua palstan suosituksesta museotie Haminasta Virolahden suuntaan ja takaisin. En ihan Virolahdelle asti ajanut (aikataulu syistä), mutta hieno mutka pätkä tosiaan onkin.

Hiekkaa oli mutkissa paikkapaikoin, mutta Can Am Spyderia ei haitannut.

Poikkesin samalla siinä näköalatornissa, hienot näkymät sieltä.