Lohjan keskustasta Sammattiin menevä tie nro 1070 on lyhyt (n. 17 km) mutta hyväkuntoinen pätkä. Mutkia on riittävästi (varoituskilvet pitävät paikkansa), mutta rajoitus enimmäkseen 60.

Jos pätkän lyhyys häiritsee, niin Sammatista kannattaa jatkaa tietä 104 Karjalohjalle ja siitä edelleen Fiskarsin ruukin kautta Pohjan kuntaan. Tämäkin reitti on ihan mukavaa ajettavaa, mutta toinen edellä olevan veroinen namipätkä löytyy sitten väliltä Pohja -Tenhola, tie 111.

Helsinkiin päin voikin sitten palailla vaikka tietä 1050 (Tammisaari-Inkoo)  :D
Tuo Sammatintie on tuttu pätkä autolla ajettuna, mutkaa ja mäkeä riittää niin, että oikein mahanpohjassa tuntuu  :kieltäteillekaikille:

Lisäksi Lahnajärvellä (Turuntiellä) hyvä kahvipaikka. Ei tietenkään Myrskylän veroinen, mutta kuitenkin  ;)
Olen kotoisin Lohjalta joten noi siellä päin olevat tiet on jotenkuten tuttuja.
Täytyy käydä testaamassa toi pätkä sitten kun saa ton ajopelin jalkoväliin edes osittain kuntosena. ;)
Oh yes, itse ajelen tuota reittiä aika usein sekä kahdella että neljällä pyörällä. Lisäksi varsin monipuolinen "Lohjanjärven rundi" eli tuota Sammatin tietä Sammattiin, sieltä Karjalohjan ja Mustion kautta Hanko-Hyvinkää tielle ja takaisin Lohjalle. Ihana iltalenkki!  :hehe:
Tuo pätkä olisi tarkoitus ajaa sunnuntaina... :tosihauskaa:
Tuli ajettua tuo pätkä nyt myös pyörällä...
Arvostelu lyhyesti ja ytimekkäästi: ***Loistava***

Pätkä ei ole pitkä ja sillä on kohtalaisesti liikennettä, mutta hyvä asfaltti ja tiukat mutkat korvaavat edellämainitut puutteet.
Suuremmoinen pätkä on...olisipa vaan pidempi :tosihauskaa:
Tuli tosiaan ajettua mutta taisi olla huono aika kun oli paljon liikennettä ja jokunen puimuri oli myös tiellä!
kiva pätkä on, eksyin moiselle aivan vahingossa, kiva lukea näin jälkikäteen että muutkin löytäneet ja pitäneet pätkästä, meinasin jopa napata kuvan liikennemerkistä missä 'varoitetaan' mutkista ja alla lisäkylttinä 7km :)

positiivista vielä että pätkällä ei peltilodjut oio pientareita pitkin ja taisi olla vain parissa kurvissa soraa..

joku remontti menossa tällä pätkällä, sammatista lohjalle menevän kaistan reunoilta jyrsitty asfalttia pois muutamista kohdista, tietyömerkinnät tietysti ja rajoitusta laskettu osittain 60->50.. liekö vetävät uutta pintaa tai muuten vaan kikkailevat.
Jos haluaa vielä pidennystä ja hienon tienpätkän lisää tuohon, Lohjalta siitä Shellin kohdalta Saukkolaan (tätä tietä tultiin silloin yhdellä Team Customin ajelulla), Saukkolassa muutama sata metriä ykköstietä Turun suuntaan, Esson luota vasemmalle Sammattiin ja sieltä tosiaan Karjalohjan kautta Fiskarsiin.
1070 ja sitten Pusula ja Nummi-Pusula ja sinneppäin niin kyllä luulis kelpaavan ronkelimmillekin.
*nam*
  :p
Ai niin siellon ihan tuoretta asvalttiakin. On tasasta, mutta voipi lipsua.
:orgmp: :orgmp:
*körö körö*

Lainaa (Mopomies-Runar @ Kesä. 26 2004,12:05)
Jos haluaa vielä pidennystä ja hienon tienpätkän lisää tuohon, Lohjalta siitä Shellin kohdalta Saukkolaan (tätä tietä tultiin silloin yhdellä Team Customin ajelulla), Saukkolassa muutama sata metriä ykköstietä Turun suuntaan, Esson luota vasemmalle Sammattiin ja sieltä tosiaan Karjalohjan kautta Fiskarsiin.

Siitä ns. vesitornin liikenne valoista kun lähdette kohti Saukkolaa niin ottakaa todesta ne peuravaroitukset varsinkin ilta aikaan. Niitä siellä kyllä riittää. Muuten kiva cruisailu pätkä.
Lainaa (Pena @ Kesä. 26 2004,17:26)

Jahas, ja sitten tuli perjantaina iso pettymys kun jälleen kerran ajoin tuota tietä. Tai meinasin ajaa :(
Lähdin Saukkolan päästä tarkoituksena ajaa Lohjalle ja toistakymmentä kilsaa kun olin ajanut, niin yhtäkkiä oli tietyön merkit ja asfaltti rouhittu kokonaan pois. Yritin ajaa sitä, mutta muutaman sadan metrin päässä oli pakko kääntyä takaisin, sillä tiellä oli irtonaisena runsaasti tollasia puolen nyrkin kokoisiakin kiviä, ja ajaminen oli kaukana nautinnosta.
Mikäs tuon tilanne on? Miten pitkälti sitä tietyötä piisaa?
Kun vastaava tehtiin aiemmin kesällä Kisko-Suomusjärvi-pätkälle, sen pituus oli noin 5 kilsaa. Tienpohjakin rakennettiin uusiksi ja samaa näyttäisivät tekevän tuolla.

Algunas curvas muy buenas.
Lainaa (Mopomies-Runar @ Heinä. 11 2004,11:02)

Kisko - Suomusjärvipätkästä oli sama homma käynnissä Suomusjärvenpäässä ainkin kuukausi sitten. Onko homma vielä kesken?

Saukkola - Lohja välistä en ole varma matkasta kun on ollut paikallislehdissä tieto tosta työmaasta. Työmaa on kuitenkin Lohjan päässä tietä. Saukkolan päähän tehtiin sama remppa viime vai olikose sitä edellisenä kesänä.

Molemmat ovat mukavia pätkiä. Koskahan pääsee taasen  :orgmp: noille teille.

Lohjan vesitorni-Saukkola välinen pätkä on kunnossa. Ajelin sen eilen ja uusi asvaltti on pinnassa. :jippikaijee:
Lohja-Sammatti välillä on kaksi rummun kohtaa soralla n. 5m kumpikin, joten ei pahemmin haittaa ajoa. :)

Autot kuitenkin välillä onnistuneet pollyttämään uutta soraa pientareilta kurveissa  :hanuria:,
mutta muuten mukavaa  :orgmp: kaikille.

Lainaa (ortexsammakko @ Heinä. 15 2004,14:47)
Kisko - Suomusjärvipätkästä oli sama homma käynnissä Suomusjärvenpäässä ainkin kuukausi sitten. Onko homma vielä kesken?

Ei oo kesken enää, edellispäivänä ajoin, on tosin vielä hiukan epävarman tuntunen, ei oikeen ollu kaikin paikoin puhistunu.
Lainaa (J.J. @ Heinä. 15 2004,16:38)
Ei oo kesken enää, edellispäivänä ajoin, on tosin vielä hiukan epävarman tuntunen, ei oikeen ollu kaikin paikoin puhistunu.

Kiitos tiedosta. Hyvä että ovat saaneet tien kuntoon. Pitää käydä testaamassa kun aika antaa myöden.
Mökki sijaitsee tuossa Sammatin kupeessa ja on tullut autolla ja pyörällä tuota Sammatti-Lohja -akselia ajeltua.
On muuten niin mutkainen pätkä että MELKEIN ohittaminenkin hirvittää! :)

Joo no tota Lohja (karstu) sammatti pätkää on tullu kyllä hinkattua useaampaankin kertaan ku mummo asuu siellä ja ite asun lohjalla. Menis noi kurvit varmaan unissaankin.. Ja jos joku väittää että ohituspaikat on tiukassa niin se on kyllä pötyä! Niitähän löytyy lähes joka mutkan jälkeen... No ei ehkä kotiloille mut pärrille ainakin :p
Millasessas kunnossa nyt talven jälkeen?
ihan ok. ei mitään suurempia ongelmia. OOn kyllä vasta kotilolla ajellu tota pätkää (koko talven) mutta en mä siinä oo mitään huomannu. Paitsi yhessä kohdassa on usein mutaa ku siinä rakennetaan taloo ja ajellaan usein traktorilla.

Tänks, täytynee ens viikolla käydä testaamassa kuhan saa pyörän ajoon...
Se on ihan hyvässä kunnossa ja jos kiinnostaa niin voin näyttää siihen perään muutaman lisälouleron, nii saa lenkille matkaa semmoisen 120km ja pääosin kivaa mutkaa.

Tänä lauantaina en kykene, mutta seuraavana olis tarkoitus lähteä sinne kiertelemään. :cruising:

Ens viikon lauantaina aattelin myös ma sinne päin ajella. Mihis päin siellä pitäs noiden lisämutkien toivossa suunnata?
vastaan marsun puolest ja vihjaan et esim paikkari,nummi,pusula.ikkala,taustan läpi,jokikunnan kautta ikkalaan sieltä koisjärvelle ja takas lohjan suuntaan.....
Lainaa (Guest @ Elo. 06 2002,14:20)
Lohjan keskustasta Sammattiin menevä tie nro 1070 on lyhyt (n. 17 km) mutta hyväkuntoinen pätkä. Mutkia on riittävästi (varoituskilvet pitävät paikkansa), mutta rajoitus enimmäkseen 60.

Jos pätkän lyhyys häiritsee, niin Sammatista kannattaa jatkaa tietä 104 Karjalohjalle ja siitä edelleen Fiskarsin ruukin kautta Pohjan kuntaan. Tämäkin reitti on ihan mukavaa ajettavaa, mutta toinen edellä olevan veroinen namipätkä löytyy sitten väliltä Pohja -Tenhola, tie 111.

Helsinkiin päin voikin sitten palailla vaikka tietä 1050 (Tammisaari-Inkoo)  :D

Jess! Tosi paljon pidin ja 10R tuntui fiilistelevän vielä enempi kuin kuski! Ajoin Turuntieltä kasvihuoneilmiön kohdalta Sammattiin-sieltä käännyin oikeelle Karjalohjalle uutta upeaa asfalttipintaa pitkin, yli Inkoo-Salo-tien edelleen kohti Pohjaa Fiskarsin upeiden maisemien läpi. Tosi kivat loivahkot mutkat ja osin 80:n rajoitusnopeudet-SUOSITELLAAN! :jippikaijee: :orgmp: :cruising:

Tänään tuli tarkastettua tien kunto ja aika posiitivinen kuva tuli. Hiekkaa ei oikeastaan missään, pölyä kyllä. Paikoin routaheitot isoja, mutta muuten ihan OK kunnossa samoin kuin Sammatti - Saukkola välikin. Eipä tarvinnut lapaa nostaa sillä osuudella, yksin olin tiellä pyörän kanssa.
Katsastin eilen Saukkola-Lohja -tien ja pirusti oli monttua tiessä. Siis ei reikiä mutta kumpareita että meinasi pari kertaa heittää kevyen kuskin ilmalentoon, vähän piti höllätä kaasua.
Lainaa (jarski_78 @ Huhti. 14 2006,13:51)
Katsastin eilen Saukkola-Lohja -tien ja pirusti oli monttua tiessä. Siis ei reikiä mutta kumpareita että meinasi pari kertaa heittää kevyen kuskin ilmalentoon, vähän piti höllätä kaasua.

Tarkoitatko sitä joka tulee vesitornin liikenneympyrään?
Lohja-Sammatti tuli tänään ajettua, siitä karjalohjan kautta lapinkylään ja kotiin. Olihan todella maistuva pätkä...
Samoin tänään ajoimme porukalla Sammatista Lohjalle ko. pätkää, hienoja mutkia  :orgmp: . Eipä ollut valittamista Bodom -järven ympäri johtavasta tiestä, mukava kruisailla leppoisasti.
Mä vetäsin kanssa lauantaina Fiskarsin läpi Sammatista Lohjalle ja eilen sitten sitä Pohjan ohi menevää tietä 111 Salo-Tammisaari -tieltä. Ihania mutkia..
Jos pk-sedulta lähtee liikkeelle, niin suosittelen lämpimästi Länsiväylää Hanko-Hyvinkää -tielle. Pieni mutka Karjaan ja Tammisaaren välistä Snappertunaan katsomaan Raaseporin linnanraunioita. Tämän jälkeen takas 25:lle ja vielä koukkaus Tammisaareen meren rantaan jäätelölle.
Sitten 25:lta pääsee Salo-Tammisaari -tielle ja sitä kautta 111:lle. Mukavat maisemat ja kivat tiet. 111 on kyllä tosi heikossa kunnossa... Paikkauksia, hiekkaa ja halkeamia vaikka millä mitalla. Ja miehiä kottikärryjen kanssa keskellä tietä  :cruising:

Tänne muuten lähtee nokka seuraavaks! Yks ilta oltiin jo takapenkkiläisen kanssa tuossa pätkällä mutta alko bensavalo palamaan eikä ollut kummallakaan tietoa saako sammatista bensaa niin piti palata lohjalle ja sieltä vedettiinkin suorintatietä kotia ja päätettiin että joku toinen kerta.
Lainaa (Jassu @ Kesä. 18 2006,19:23)
Lohja-Sammatti tuli tänään ajettua, siitä karjalohjan kautta lapinkylään ja kotiin. Olihan todella maistuva pätkä...

onko muuten sellanen pätkä toi että löytää tienviittoja seuraamalla vai pitäskö karttaan tutustua.
Tähänmennessä ajanu ihan mututuntumalla tuolla seudulla ja tienviittoja seurannu.

Lainaa (Samu @ Heinä. 25 2006,02:23)

Sammattiin löytää kyllä Lohjalta viittojen mukaan ja sieltä Karjalohjalle, loppumatka mentiin GPS:n karttaa vilkuillen :)

Onks tuol sammatissa jotain kahvilaa tai muuta kävästävää (ei mitään Lönnrotin kotimuseoita kiitos)? viimeks painettiin vaan siitä ohi ja pysähdyttiin karjalohjan nesteelle kahville.

Lainaa (Jassu @ Heinä. 25 2006,08:20)

No Karjalohjalta löytyy tämä. Eiköhän sieltä kahvia saa..  :D

Kirkkoa vastapäätä on jokin kesäkahvila.... en ole vielä ehtinyt kyllä tutustua
Niin jos vähän kauempaa tulee,niin kannattaa toki ajella Fiskariin asti sumpille.Löytyy parit mukavat ravintolat ja keskellä kylää loistava kioski.
Next Page...