Paikaltaan on tullut kerran kipattua..
Kemoran pääsuora pitkäksi, kun piti tuijottaa nopeusmittaria. :kääk: Sittemmin mittari on teipillä peitetty.
N. satasesta kippasin tiemestarin erikoiseen. Ohitustilanteessa sateen jälkeen pikipaikasta lähti etufillari alta. Pitkän liu´un jälkeen onnekseni huomasin, et pelkällä kolhulla sääreen ja ajokamojen uusimisella selvisin. Säärikolhu muotoutui kyllä vähän pidempiaikaiseksi vaivaksi kun paisui melkoiseksi eikä meinannut sulaa millään.
Pysähtymistilanteessa eli eikös se jo ole paikallaan kaato ja parilla eri pyörällä (täytyyhän sitä aina pyörät testata jotta kuinka nopeasti pääset kaatuvan pyörän alta pois) Eli onneksi ei ole noita kaatoja tullut vielä missään nopeuksissa. kop kop
Kevarilla kersana n.50kmh vauhdista ja viime syksynä pojan kanssa ajellessani liikenneympyrässä Pö-läikkään ja etunen alta etc.Ei fyysisiä vammoja :D
Kemorassa pitkässä jyrkässä oikeassa, käsittääkseni siinä eniten kaatoja tapahtuukin. Ei sattunut yhtään kiitos kunnon kokonahkapuvun ja selkäsuojan, tosin pää oli kolahdellut sen verran että meinasi kotimatkalla taju lähteä. Ei olisi tietty pitänyt ajaa, mutta ei sitä siinä tullut ajatelleeksi kuin määränpäähän eli kotiin selviämistä.  :peukutpystyyn:
Lähestulkoon paikaltaan kolme kertaa viimekesänä, vauhtia max 5km/h  :paikallatuulee:.
Lähes tulkoon nollavauhdista, parkkeeraustilanteessa.
Metsässä ei kovin lujaa pääse ja maantiellä ei viitsi kaatua... ..voi vaikka sattua...  :p
Lainaa (tumeetti @ Kesä. 02 2008,22:24)
200+ km/h Motoparkissa takasuoralla.

Ois jännä kuulla että keitä noi muut 200+ kaatajat on. :)

Tämän nimimerkin takaa löytyy yksi niistä joka laittoi raksin kyseiseen ruutuun.
Aikoinaan kevarilla takajarrulla syrjälleen, etten olisi ajanut pikkutytön päälle. Päättikin tulla yhtäkkiä polkupyörällään melkein keskikaistalle. Vastaan tuli auto, joten huonoin kortti sattui minulle...
Eipä ole vielä tullut mp:tä kaadettua (kop kop kop) , mutta pikkumopon kaadoin aikanaan kun Tunturi Super Sportilla vedettiin enskaa...  :peukutpystyyn: .... Kalliolta laskettiin alas pikkuhiljaa ja etujarrulla jarruttelin irtosoralle ja katolleen siitä...  :jpstyle: Vauhtia siis ~0km/h
Paikallaan kippasi. Asfaltilla pieni kivi vasemman saappaan alle, 1100 Pani täydessä lastissa, kyytiläinen takana ja sitten vasen jalka lipsahti sen kiven päällä. Ei riittänyt enää reidessä paukut, Pani laskeutui nätisti siivelleen. Taukopaikan parkkipaikalla 50 ihmistä seurasi, kun Pani nousi 1.5 sekunnissa pystyyn. Tarvittiin yksi voimasana. Vauriot 25 € (siiven muovihärpäke).
Muutaman kerran olen kempsahtanut nollavauhdissa. Kerran jalan alla kuoppa (kun väistää parkkipaikalta lähtiessä kohti ajavaa naapuria, ei ihan ehdi katsomaan mihin jalkansa laskee, eikä tullut mokoma p****pää edes auttamaan) Norjassa levähdyspaikalle kurvatessa oli hiekkaa jalan alla ja kolmannella keralla pimeänä syysiltana oli märkää ja öljyä nupukivillä piharisteyksessä ja pyörä lähti alta aivan ykskaks - silloin viereiseltä kuntosalilta riensi nuori mies apuun ennenkuin itse ehdin edes könytä maasta ylös . :)

Pitäisi olla pitkemmät koivet...

Kivisellä tiellä tuli vedettyy pari kilsaa tunnissa. etupyörä pompsahti kivestä vähän sivuun ja tie vajos alta -> pärrä ojassa. Ite pompsahdin kissamaisilla reflekseillä päältä mutta v**utus oli armoton


Mopolla joskus kaaduin ku jäi kengännauha jarrupolkimeen kiinni ja tajusin vähä turhan myöhään ja pikku vauheista kaato risteykseen  :D

Toinen kerta oli piikillä kun pysähyin kotipihaan ja naputtelin vaihetta vapaalle ja kun vapaavalo sytty ni naps. Oliki vaihe päällä pyörä hyökkäs eteepäin ja siinä hiekalla luisti jalat sen verra et ainut mahis oli hidastaa kaatumuista minkä pysty.

Omaa tyhmyyttään molemmat, mut aina ei voi onnistua  :paikallatuulee:

Viimeks baarin portaissa, vauhtia oli otettu, paljon.
Vauhtia noin 140-160 km/ha Alastaron radalla. Meni vähän liian läheltä kanttaria Las Palmasiin menevällä puolisuoralla ja osui kanttariin. Tunnetuin seuraamuksin, mopo lähti lapasesta. Ei varsinaista loukkaantumusta, joskin puku otti aika hyvin "damagea". Toisaalta, puku toimi kuten piti. Ja pukuna oli Dainesen Bora kaikkine titaanhilpekkeineen.


Paikoiltaan tuli kesäkuussa kipattua. Emäntä hieman rajummassa jarrutuksessa kyytiläisen paikalta niskaan ja itsellä vielä pieni väsy + puutuneet jalat niin ei saanut pyörää enää pidettyä pystyssä. Tulipahan opeteltua taukojen pitämisen tärkeys varsinkin, kun näin aloittelevalla motoristilla tahtoo tuo väsymys iskeä lyhyemmälläkin matkalla.
Lainaa (Janne10r @ Elo. 05 2008,04:21)
Lainaa (tumeetti @ Kesä. 02 2008,22:24)
200+ km/h Motoparkissa takasuoralla.

Ois jännä kuulla että keitä noi muut 200+ kaatajat on. :)

Tämän nimimerkin takaa löytyy yksi niistä joka laittoi raksin kyseiseen ruutuun.

HEP!
Ei sattunut, ainakaan paljoa.
Pyörä tykkäsi enemmän kyttyrää.

-60 luvulla ekalla pyörälläni (AJS) olin kääntymässä näköesteen takana olevalle sivutielle. Tiellä ylileveä kuljetus laidasta laitaan.. (helevetin iso heinäkuorma) hipasin jarrua.. alla veden peittämä peilijää.. kolli siihen selijälleen rapakkoon ja pyörä männikköön. Vauriot vain henkisiä hiertymiä, perperi litimärkä ja v-käyrä hetken tapissa.
Ainiin, nopeus max 30km/h.

Lainaa (Janne10r @ Elo. 05 2008,04:21)
Lainaa (tumeetti @ Kesä. 02 2008,22:24)
200+ km/h Motoparkissa takasuoralla.

Ois jännä kuulla että keitä noi muut 200+ kaatajat on. :)

Tämän nimimerkin takaa löytyy yksi niistä joka laittoi raksin kyseiseen ruutuun.

Yhtä alempana sarjassa. 160km/h kaato radalla. Siinä meni loppukesä sairaalassa ja kotona maatessa.  :(
Kymmenen vuotta sitten n. 80-90 km/h,sivutuki jäi alas :tyhmäminä:,ei ollut "hälytintä" siinä 1000 G:ssä.Bussipysäkkiä pitkin liukuen ohi puhelintolpan ja yli ison kiven lonkka edellä vastapenkkaan,1000 G "katon" kautta ympäri jäi pyörilleen,pohjeluu murtui,älytön mustelma/kautta ruhje alaselässä,Leviksistä irtosi takatasku,nahkatakki lunastukseen,1000 G:ssä ei kaskoa joten mp-purkaamosta osia ja talven aikana kunnostin sen,yhdessä pätevän sepän ja maalarin kanssa...henkiset vammat oli pahemmat,ei muutakuin keväällä uudestaan pyörän selkään.
Piti valita "en ole kaatunut" (kop, kop, kop), vanha Fouri kyllä on mennyt paikaltaan nurin, kromatut pakoputket edelle suoraan kivikkoon! Otin samalla vielä siitä kuvia, joten koko episodi tallentui komeaksi kuvasarjaksi. :itkupilli:


Jokus aikanaan piikillä  60-70 kmh soratiellä nutulleen. Ja viimekesänä tuolla nykyisellä. Vauhtia oli vähän aikaisemmin jotain sata, en ole varma paljon oli kun rassi lähti alta. (80-130)  Kipiää otti, molemmissa kaatumisissa sama polvi meni. Shitfuck.....